Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lähes 40 % nousu alle 35-vuotiaiden hakemiin eläkkeisiin

”Miten nuorten mielenterveys kestää työelämään pääsyn vaikeudet?”

Alle 35-vuotiaiden mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat kasvaneet merkittävästi. Työeläkeyhtiö Elossa niiden määrä on noussut 37 % vuosien 2018–2024 välillä. Nuoret aikuiset ovat nyt suurin ikäryhmä, jolle näitä eläkkeitä myönnettiin alkuvuonna 2025.

”Valtaosa nuorista aikuisista voi oikein hyvin. Mutta meille on syntynyt ryhmä, joka ei saa työelämästä kiinni tai ei saa pysyttyä siellä pitkäjänteisesti. Mikään ei valitettavasti viittaa siihen, että tämä ilmiö olisi hiipumassa”, sanoo Elon työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki.

Ahdistuneisuushäiriö on diagnoosina joka toisella nuorella eläkehakijalla. Korhonen-Yrjänheikin mukaan taustalla vaikuttavat muun muassa työelämän koventuneet vaatimukset, maailman epävarmuus ja nuorten rajallinen resilienssi.

”Me kaikki kohtaamme tässä ajassa epävarmuustekijöitä, joihin emme voi vaikuttaa. Aikuisiin ihmisiin nähden nuorilla on vasta vähän resilienssiä pärjätä vaikeuksien keskellä. Siksi he ovat erityisen haavoittuvassa asemassa”, hän toteaa.

Työelämään pääsy ja siellä pysyminen on monelle nuorelle vaikeaa.

”Viidesosa 18–29-vuotiaista nuorista naisista syö masennuslääkkeitä. Näiden lääkkeiden käyttö on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Epäonnistumisen kokemus ja jatkuva epävarmuus ovat myrkkyä nuorille – tähän meidän pitäisi hyvinvointiyhteiskunnassa havahtua.”

Korhonen-Yrjänheikki peräänkuuluttaa työpaikoilta uudenlaista suhtautumista nuoriin.

”Perehdytys ei voi olla samanlaista kuin vuosikymmen sitten, vaan monelle parikymppiselle nuorelle on opetettava työelämätaitoja, jotka ennen opittiin jo alaikäisenä ensimmäisissä kesätyöpaikoissa.”

Nuorten odotukset työelämältä poikkeavat aiemmista sukupolvista.

”Nuoret eivät ole valmiita uhraamaan koko elämäänsä työlle ja se on aivan perusteltu arvovalinta”, sanoo Korhonen-Yrjänheikki.

Kuvat: Pexels
Stilisointi: Toimitus

Lähde: Työeläkeyhtiö Elo

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Työhyvinvointi on strateginen valinta

Hyvinvointi on enemmän kuin vain yksittäinen valinta – se on strateginen päätös. Varalan hyvinvointipalveluissa uskotaan, että henkilöstön hyvinvointia voidaan vahvistaa pitkäjänteisen

Anna lahjaksi ikimuistoisia hetkiä

Elämyspaketti mukautuu erilaisiin kiittämisen ja palkitsemisen tarpeisiin Elämys on ikimuistoinen lahja, joka tuottaa iloa ja luo muistoja. Monipuolisten elämyspakettien sisältämistä vaihtoehdoista

Huippukylmähoitolaite on satsaus hyvinvointiin

Satakerta Rödl & Partner on hankkinut huippukylmähoitolaitteen jo kahteen toimipisteeseensä. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva kylmähoitolaite on työpaikan vetovoimatekijä. Kylmähoito tukee kivunhallintaa ja

Valjasta stressi voimavaraksi

Stressin voi kääntää voimavaraksi omaa suhtautumistapaa muuttamalla, jolloin stressin haitallisten vaikutusten kokeminen vähenee. Stressin näkeminen vahvistavana auttaa selviytymään haastavasta tilanteesta ja

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija