Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten työyhteisöjen konfliktit vievät voimavaroja ja syövät työntekijöiden energiaa.”

Romakkaniemi opiskeli vajaat kymmenen vuotta sitten työnohjaajaksi, ja vuodesta 2019 lähtien se on ollut hänen päätoiminen työnsä yrittäjänä. Työyhteisöjen ristiriidat ovat tulleet tutuiksi, kun hän on tehnyt työnohjausta.

”Pitkittyneet ja ratkaisemattomat konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi. Ne heikentävät työilmapiiriä sekä lisäävät sairauspoissaoloja. Halusin saada enemmän välineitä ristiriitojen ratkaisuun.”

Sovittelu on taloudellinen vaihtoehto konfliktien ratkaisuun

Vuoden 2021 alussa Romakkaniemi valmistui ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi. Koulutuksessa harjoiteltiin ratkaisukeskeisiä menetelmiä.

”Ratkaisukeskeisyydessä ei jäädä rypemään ongelmiin vaan keskitytään ensisijaisesti tavoitteen selkiyttämiseen ja ratkaisujen löytämiseen. Oli hienoa huomata, kuinka teoria toimii käytännössä.”

Sovittelijaksi

Sovittelutoiminnan avulla voidaan poistaa stressin ja kuormituksen aiheuttajia, parantaa työympäristöä sekä oppia selviytymään erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Sovittelutaidon elementit voivat olla myös avain menestykselliseen henkilöstö- ja tiimijohtamiseen.

”Koulutus lisäsi ammatillista osaamistani. Sain uutta näkökulmaa työnohjaukseen ja työvälineitä konfliktien ratkaisuun. Voin nyt tarjota palveluita laajemmalla skaalalla. Työyhteisösovittelu voi olla taloudellinen vaihtoehto konfliktien ratkaisuun.”

Helsingin Psykoterapiainstituutti on kouluttanut jo yli 200 ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaa. Seuraava koulutus alkaa 5.11.2021.

Lue lisää: www.sovittelijaksi.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri