Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Konflikti – Mahdoton tilanne vai aika kohdata?

kirjoittaja: Harri Väisänen

Ristiriidat ja konfliktit aiheuttavat työyhteisöissä ahdistusta, masennusta, työkyvyttömyyttä, sairauslomia sekä kalliita uusia rekrytointeja. Yhteiskunnallisesti lasku on kymmeniä jopa satoja miljoonia euroja, unohtamatta jokaisen yksilön kokemaa inhimillistä tuskaa, joka heijastuu myös perheisiin, ystäviin ja läheisiin.

Miten ristiriitatilanteissa voisi toimia?

Kuulluksi tulemisen tunne on perusedellytys sille, että ihminen voi muuttaa käyttäytymistään. Usein ihmiset alkavat puhua, kun heitä kuunnellaan. Kunnioittavan kuuntelun pääperiaatteena on avoin mieli. Tärkeätä on, että emme kiirehdi, johdattele tai liimaa kertojan tarinaan omia kokemuksiamme. Ohjaamme ihmisiä Minä-puheeseen, jolloin puhuja kertoo miltä tilanne on näyttänyt hänen näkökulmastaan. Ristiriidan osapuoli tuo esille kokemuksiaan, tunteitaan ja mitä tilanne on hänelle aiheuttanut. Tärkeätä on, ettemme lähde arvioimaan toisen tarkoitusperiä tai ajatuksia.

Keskusteluissa sovittelijan puolueettomana pysyminen on tärkeää. Saatamme tiedostamatta valita ilmaisuja ja eleitä, jotka paljastavat sympatiamme toista kohtaan. Luottamus rauhanrakentajaan, sovittelijaan syntyy puolueettomuudesta ja kyvystä olla tekemättä tulkintoja tai johtopäätöksiä. Kyvystä olla pakottamatta johonkin sellaiseen ajatukseen tai toimintaan, joka ei ole ristiriidan osapuolen oman ajattelun tulosta. Konflikti ja sen ratkaisujen omistajuus on osapuolilla itsellään.

Ainoastaan kohtaamisen kautta voimme antaa korjaamiselle mahdollisuuden. Kohtaamisen ja dialogin avulla osapuolilla on mahdollisuus ymmärtää ja kokea toistensa sosiaalinen todellisuus, joka on paljon arvokkaampaa kuin totuuden etsiminen. Tavoitteena on muodostaa riittävä yhteisymmärrys siitä, mitä on tapahtunut. Konflikteissa ei ole koskaan yhtä ainoaa totuutta. Kokemukset todellisuudesta saattavat olla hyvin erilaisia ja kaukana toisistaan siksi tapahtuneesta ei kannata kiistellä loputtomiin.

Kiistan osapuolet kertovat omia ajatuksiaan, tarpeitaan ja toiveitaan. Me kaikki ajattelemme ja käyttäydymme eri tavalla. Mitä enemmän ihmiset ymmärtävät toisiaan, sitä lähemmäksi toisiaan he tulevat, vaikka he ajattelisivat ihan eri tavalla. Tällöin saatamme löytää ratkaisuja, joita kukaan ei tullut ajatelleeksi etukäteen. Loputon ongelmien läpikäynti on raskasta, siksi keskustelua on ohjattava ratkaisujen suuntaan. On keskusteltava toivotusta tulevaisuudesta ja konkreettisista toimista sen toteuttamiseksi. Vastaanotamme parhaiten tietoa oman toiminnan vaikutuksesta, kun emme koe olevamme uhattuna, siksi syyllisten etsintä ja rangaistukset eivät ole hyödyksi.

Kuinka auttaa ristiriidassa olevia?

Mahdollista ristiriidassa olevien kohtaaminen. Luota ihmisten kykyyn ratkaista ristiriitoja, älä tarjoile ratkaisuja vaan huomio tilanteet, joissa voidaan lisätä yhteistä ymmärrystä esim. kysymällä: ”Mitä tarkoitit, kun sanoit noin?”. Ohjaa ihmisiä liittymään toistensa puheeseen. Kysy tunteista ristiriidan eri tilanteissa. Vastuuta jokainen pohtimaan ja sanottamaan mitä konkreettista voisi tehdä asioiden edistämiseksi toivottuun suuntaan. Älä kyseenalaista kuultua, äläkä tuo toisen puheeseen omia merkityksiäsi, eli älä tulkitse. Pyri aitoon dialogiin. Älä kuulustele tai puhuttele. Uskalla olla hiljaa, tehtäväsi ei ole täyttää kohtaamista puheella se on osapuolten rooli.

Harri Väisänen
Toimitusjohtaja, työyhteisösovittelija, valmentaja
TySo Oy

Kirjoittaja on työyhteisösovittelun erityisosaaja, jolla on kokemusta lähes sadasta sovittelusta. TySo Oy tarjoaa työyhteisösovittelua sekä koulutusten ja valmennusten kautta keinoja haastaviin vuorovaikutustilanteisiin jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät ammattilaisen apua vaativiksi konflikteiksi.

Lisätietoa aiheesta:

TySo Oy:n kotisivu

TySo Oy:n FB sivu

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen