Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin keskiössä uudistuminen

Hälsä on kolmen veljeksen kauppatieteilijä Jannen, lääkäri Larin ja liikuntatieteilijä Henri Karjulan perheyritys, joka tarjoaa työhyvinvointivalmennusta. Hälsan hyvinvointijohtaja ja WGH 2019 -puheenvuoropitäjä Henri Karjulan mukaan kokonaisvaltaisessa työhyvinvoinnissa on kolme tasoa, joita kaikkia yhdistää punaisena lankana uudistuminen ja jatkuva kehittyminen.

”Silloin kun ihmisellä ja työyhteisöllä kehitys loppuu, niin hyvinvointi alkaa laskemaan. Ihmisen pitää olla jatkuvasti valmis uudistumaan ja kehittämään. Kun uudistusta tapahtuu, niin sekä yksilö että työyhteisö voivat entistä paremmin ja vierivä kivi ei pääse sammaloitumaan”, Karjula kertoo.

Nykypäivän työhyvinvoinnissa korostuvat kolme asiaa: vuorovaikutteinen johtaminen, työyhteisötaidot sekä työntekijän itsensä johtamisen taidot.

”Tämän päivän työntekijät arvostavat miltei eniten esimiehen vuorovaikutustaitoja. Esimiehen on tärkeää ymmärtää, että milloin on koutsi, milloin manageri ja milloin kuuntelija, jotta työntekijät pääsevät maksimaaliseen kukoistukseen.”

”Toisena isona teemana on työyhteisötaidot. Arvostavassa ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa on tärkeää erottaa, että minkälainen vuorovaikutus kuuluu kotiin ja minkälainen työpaikalle. Kun työyhteisötaidot ovat hyvät ja on olemassa selkeät pelisäännöt, joiden puitteissa toimia, niin työnteko on helpompaa.”

”Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on itsensä johtamisen taidot. Jokainen työntekijä on pohjimmiltaan vastuussa omasta jaksamisesta ja työhyvinvoinnista. Tämä lähtee itsetuntemuksesta, arvoista sekä psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.”

”Työhyvinvoinninjohtamisessa kaikki lähtee liikkeelle henkilöstöjohtamisen vuosikellon tekemisessä, jossa me pystymme auttamaan”, Karjula toteaa.

Lisätietoja: www.wgh.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Älysormus työuupumuksen ennaltaehkäisyyn

Tietotyöntekijän tieteellisesti testattu työkalu vireystilan säätelyyn. Hermoston jatkuva ylivireys aiheuttaa työuupumuksen Tietotulva, keskeytykset, tiukat määräajat ja muut tietotyön rasitteet saavat hermoston

Iissä pohditaan työn kipukohtia leirinuotioilla

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla. Tavoitteena