Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kohti inspiroivampaa kotitoimistoa

Kuva: Pexels

Harvalla meistä on kotona erillinen, sisustuslehtien sivuille soveltuva työhuone.
Etätyöpisteen viihtyvyyttä voi kuitenkin parantaa pienilläkin muutoksilla.

Sanotaan, että siisti ympäristö on kirkkaan mielen edellytys.
Kotona elämän realiteetit iskevät kuitenkin helposti silmille,
kun töitä tehdään tiskivuorten ja pyykkitelineiden lomassa.

Työpisteen viihtyvyyteen olisi kuitenkin syytä kiinnittää
huomiota myös kotona, sillä hyvällä työympäristöllä on
todettuja hyötyjä. Esimerkiksi Princetonin yliopisto on tutkinut
epäjärjestyksen vaikutusta aivojemme toimintaan. Näiden
tutkimusten perusteella siisti työympäristö helpottaa mm.
keskittymistä ja kykyä käsitellä tietoa.

Inspiraatiota zenmäisempään kotitoimistoon voi
hakea esimerkiksi fengshui-ajattelusta. Tämän ikivanhan
kiinalaisen estetiikan opin mukaan valo, minimalistisuus
ja luonnonläheisyys ovat avainasemassa toimivan työtilan
luomisessa.

Esimerkiksi luonnonvalon on osoitettu edesauttavan
työntekijöiden hyvinvointia. Ikkunan edessä kannattaa siis viettää mahdollisimman paljon aikaa. Kaupunkiympäristössä
luontoa voi tuoda lähemmäs kuuntelemalla musiikkipalveluista
rauhoittavia ääniä, kuten linnunlaulua tai sateen ropinaa.

Kotitoimiston viihtyvyyttä voi lisätä myös viherkasveilla
joko työpöydällä tai ympäri asuntoa ripoteltuna. Työtaso
kannattaa pitää siistinä ja kaikki tarpeeton karsia pois ainakin
työskentelyn ajaksi.

Myös väreillä saattaa olla väliä. Väripsykologian mukaan
eri värit vaikuttavat meihin eri tavoin. Sinisen sanotaan
tasapainottavan mieltä, violetin edesauttavan luovaa ajattelua
ja keltaisen energisoivan mieltä. Työpöydän läheisyyteen
voikin asettaa värikkään taulun tai muun, omaa silmää
miellyttävän esineen.

Luomalla itsellemme siistin ja kutsuvan etätyökeitaan,
annamme meille samalla parhaat edellytykset onnistua
päivittäisessä työssämme.

Teksti: Vanessa Törnblom

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi