Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Keskuskauppakamari täydentää palkitsemistuotteiden valikoimaansa

Keskuskauppakamarin uudella pronssisella ansiomerkillä voi palkita työntekijöitä viiden vuoden työskentelystä saman työnantajan palveluksessa. Ansiomerkit ovat arvostettuja tunnustuksia työnantajalta ja elinkeinoelämältä.

Osaava ja sitoutunut henkilöstö on yrityksen menestyksen perusta. Henkilöstön kiittäminen, muistaminen ja palkitseminen ovat tärkeitä tekijöitä, joiden avulla rakennetaan työnantajamielikuvaa ja sitoutetaan työntekijöitä yritykseen.

”Työnantajalta saatu tunnustus ja kiitos ovat pitovoimatekijöitä, joiden avulla yritys voi sitouttaa työntekijöitä. Haluamme olla yritysten kumppanina tuomassa elinkeinoelämän tunnustusta työntekijöille ja autamme suunnittelemaan palkitsemisen tapoja sekä palkitsemishetken järjestämistä”, sanoo Keskuskauppakamarin palvelujohtaja Mari Hakkarainen.

Keskuskauppakamarin myöntämät ansiomerkit ovat arvostettuja tunnustuksia työpanoksesta. Ansiomerkkejä voidaan myöntää muun muassa työuran pituuden perusteella tai ansiokkaasta työstä yrityksen tai työyhteisön hyväksi.

Pronssinen ansiomerkki viiden vuoden työstä

Keskuskauppakamari lanseerasi kesällä 2023 uuden ansiomerkin, joka täydentää palkitsemisen tuotteiden valikoimaa. Uusi pronssinen vuosimerkki myönnetään vähintään viiden vuoden työskentelystä saman työnantajan palveluksessa, itsenäisenä yrittäjänä toimimisesta tai työskentelystä luottamushenkilönä.

Keskuskauppakamarin Palvelu Oy
Keskuskauppakamarin palvelujohtaja Mari Hakkarainen.

”Teimme vuosi sitten laajan kyselyn, jossa kartoitimme yritysten palkitsemiskulttuuria. Tulosten perusteella työurat saman työnantajan palveluksessa ovat lyhentyneet. Työnantajilla on vahva halu kiittää työntekijöitä palvelusvuosista, joten uusi ansiomerkki palvelee tätä tarvetta”, Hakkarainen kertoo.

Uuden vuosimerkin lanseeraamisen yhteydessä Keskuskauppakamari toi kaikkiin vuosimerkkeihin digitaalisen ominaisuuden. Jokainen vuosimerkin saanut työntekijä saa myös digitaalisen merkin, jonka voi liittää omaan LinkedIn-profiiliin.

”Digitaalinen merkki on ollut käytössä Vuoden työntekijä -ansiomerkissä. Myös Vuoden työntekijä -ansiomerkkiin tehtiin muutoksia, jotta yritykset voivat aiempaa kattavammin sisällyttää merkin mukana tulevaan kunniakirjaan omat myöntämisperusteensa”, lisää Hakkarainen.

Lisätietoja: ansiomerkit.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Muuttuvat trendit, pysyvät tarpeet

Kirjoittaja: Taija Lehtola Työelämän trendit tulevat ja menevät. Viime vuosina olemme nähneet aaltoina nousevan muun muassa itseohjautuvuuden, etätyön, hiljaisen irtisanoutumisen, psykologisen

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Työ ja sen tekijä Sujuvan logistiikan taustalla ovat nykyaikaiset verkkopalvelut ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Sari Starck on päässyt unelmatyöhönsä Varovan maantieliikenteen asiantuntijana.

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu