Ruoka osana työhyvinvointia
Terveellinen lounas lisää työtehoa ja tuottavuutta. Työnantaja voi vaikuttaa siihen yksinkertaisin keinoin. Lounastauko työpäivän aikana virkistää, tehostaa ja sujuvoittaa työntekoa.

Erilaiset sähköiset tieto- ja viestintäjärjestelmät vyöryivät hyökyaallon lailla ihmisten arkea ”helpottamaan”. Töissä ihmiset naputtelivat puolen tunnin tarkkuudella tekemisiään ajanseurantajärjestelmään. Toiseen

Jota et tiennyt olevan olemassakaan Henkilökohtainen coachaus on tilaisuus pysähtyä pohtimaan omaa työtä ja työn tekemisen tapoja. Keskustelut oman valmentajan

Hälsä on kolmen veljeksen kauppatieteilijä Jannen, lääkäri Larin ja liikuntatieteilijä Henri Karjulan perheyritys, joka tarjoaa työhyvinvointivalmennusta. Hälsan hyvinvointijohtaja ja WGH
Työsuojeluhenkilöstö arvioi, että tiedon määrä, osaamisvajeet ja uuden oppimisen vaatimus ovat digitalisaation tuomia haasteita työpaikoilla. Lisäksi työn ja vapaan rajojen

Tekemätön työ maksaa suomalaisille yrityksille vuosittain arviolta 4,3 miljardia euroa – ja työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä yli 180 000 suomalaista.

Me suomalaiset olemme innokasta pelikansaa. Neljä viidestä on pelannut rahapelejä viimeisen vuoden aikana. Käytämme rahapeleihin arviolta 4,8 miljoonaa euroa päivässä.

Työkyvyn ylläpitäminen on jatkumo erilaisista ennaltaehkäisevistä ja kuntoutuksellisista palveluista. Mitä enemmän työkyvyn haasteita ja poissaoloja henkilöllä on, sitä vahvemmin myös

Paulig Professional haluaa olla mukana luomassa parempia kahvitaukoja. Onneksi kahvitauot ovat tulossa työpaikoille takaisin, ja niiden merkitys työhyvinvoinnille on ymmärretty.
Paremmalla johtamisella ja hyvillä työoloilla unihäiriöitä voidaan vähentää ja parantaa työkykyä. Työstressi ja johtamisen epäoikeudenmukaisuus puolestaan lisäävät unihäiriöitä, osoittaa Työterveyslaitoksen