Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Käännä konflikti vahvuudeksi

MLP tuo markkinoille uuden konfliktinhallintatyökalun elokuussa 2019. Everything DiSC Productive Conflict -profiili syventyy epäterveisiin konfliktin käsittelytapoihin – ja siihen, miten nämä haitalliset tavat voidaan kääntää paremmin tuloksia tuoviksi menetelmiksi.

Toimitusjohtaja Sami Jalonen MLP Modular Learning Processes Oy:stä kertoo, että uuden tuotteen taustalla on ajatus, jonka mukaan konfliktitilanteissa meissä kaikissa ilmenee – valitettavan automaattisesti – toimintatavallemme ominaisia tuhoisia ajatuskulkuja.

”On kuitenkin mahdollista tulla tietoiseksi näistä mietteistä – ja sen sijaan, että toimisimme niiden mukaan, kääntää suuntaa merkittävästikin”, kuvailee Jalonen. Tällöin otetaan askel taaksepäin, käsitellään meissä syntynyt tunnetila ja muodostetaan uusi, kehittävämpi toimintatapa.

Jalosen mukaan konfliktiprofiili toimii sekä tiimitasolla että kahdenkeskisissä suhteissa työpaikoilla. Työkalu opettaa sanoittamaan hankalat asiat, tulemaan ikään kuin ”ulos tilanteesta” ja rakentamaan uutta terveemmälle ja tuottavammalle pohjalle.

Kaiken ytimessä on kahden ihmisen välinen suhde, jossa Jalosen mukaan piilee sekä haaste että mahdollisuus. "Aina tulisi olla mahdollisuus siirtyä epämiellyttävästä kohtaamisesta hedelmälliseen yhteistyöhön."

Kun kello tikittää
Jalosen mukaan työpaikoilla on edelleen hyvin tyypillistä, että konfliktien annetaan eskaloitua. ”Konfliktiprofiilin avulla ongelmia voidaan alkaa käsitellä jo hyvissä ajoin ennen eskalaatiota.”

Ilman toimivaa kommunikaatiota ongelmat eivät selviä – ja kärpäsistä saadaan ajan mittaan härkäsiä. Jalonen puhuu psykologisesta turvallisuudesta, jota tulee edistää työpaikoilla kaikin keinoin. Avainasemassa on luottamus: tiimien jäsenten täytyy tuntea toisensa ja heidän pitää haluta jakaa asioita. Jos joku on haluton niin tekemään, on suuri mahdollisuus, että koko prosessilta menee pohja.

”Tällöin myös turvallisuus katoaa.”

Konflikteja ei sen sijaan pidä pelätä, vaan konfliktista voi – lähes aina – kaivaa esiin sen kasvattavan, positiivisen puolen. ”Konflikti ei tarkoita muuta kuin sitä, että mielipide-erot aiheuttavat vahvoja tunteita. Organisaatio, joka välttelee konflikteja hinnalla millä hyvänsä, on ennen pitkää tuhon tiellä.”

Puhumalla paras
Tuppisuiden käsissä uusi työkalu ei toimi, mutta tämän suhteen Jalonen ei ole huolissaan.

”Suomalaisilla on vanhastaan sellainen maine, että ollaan turhan hiljaa työpaikoilla, mutta ei se pidä paikkaansa. Kaikenlaisista asioista puhutaan koko ajan enemmän ja etenkin uusi sukupolvi on vahvasti tekemässä tätä muutosta.”

MLP:llä on paljon asiakkaita, jotka ovat jo etukäteen innoissaan uudesta työkalusta. Jalonen odottaa, että talven 2019-2020 aikana Konfliktiprofiili lyö isosti läpi.

”MLP:n valmentajaverkostoon kuuluu satoja henkilöstön kehittäjiä, jotka toimivat joko valmennusyrityksissä tai isojen yritysten sisäisinä valmentajina. Uusi profiili on herättänyt valmentajiemme keskuudessa valtavasti mielenkiintoa ja ensimmäiset valmennuspaikat on jo varattu”, Jalonen toteaa.

MLP Modular Learning Processes Oy on Suomen ainoa yritys, joka sertifioi Everything DiSC – ja The Five Behaviors of a Cohesive Team -valmennusratkaisujen käyttäjiksi. Yritys on osa Wileyn maailmanlaajuista valmentajaverkostoa.

Lisätietoja: www.mlp.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien