Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Joustavaa opiskelua aikuiselle

Markkinointi-instituutin koulutukset on suunniteltu siten, että opiskelu onnistuu työn ohessa. Lähipäiviä on 1–2 kuukaudessa, minkä lisäksi jokainen opiskelee etänä. Etäopiskelu ei ole sidottua tiettyihin kellonaikoihin vaan sen voi rytmittää omaan työhön ja elämäntilanteeseen sopivaksi. Markkinointiinstituutin henkilöstö on tukena myös etäopintojen aikana.

Lähiopetuspäivät pidetään Markkinointi-instituutin toimipaikoissa Espoossa tai Oulussa. Joihinkin niistä on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä verkossa.

HR:n ja henkilöstöhallinnon tutkinnot koostuvat kursseista. Tutkinnoissa on valinnaisuutta, joten niiden sisältöä on mahdollista muokata omaan ja työnantajan tarpeeseen sopivaksi. Kursseja voi opiskella myös yksittäin ja täydentää niitä halutessaan myöhemmin kokonaiseksi tutkinnoksi. Kaikista koulutuksista, myös kursseista, saa todistuksen.

Miten rahoitan opintoni?
Markkinointi-instituutin koulutukset linkittyvät opiskelijan omaan työhön, joten ne hyödyttävät työnantajaa jo opintojen aikana – eivät vasta koulutuksen jälkeen. Siksi työnantaja usein maksaakin koulutuksen. Monet työnantajat tarjoavat henkilöstölleen myös mahdollisuuden osallistua lähiopetuspäiville työajalla.

Monelle tulee yllätyksenä, että aikuinen opiskelija on oikeutettu monenlaisiin etuuksiin. Itse maksavan kannattaa aina myös selvittää, onko oma koulutus verovähennyskelpoinen.

Mikä koulutuksista sopii minulle?
Markkinointi-instituutin HR:n ja henkilöstöhallinnon koulutuksista löytyy sopivia niin alasta kiinnostuneille tulokkaille kuin kokeneille HR:n konkareille:
Opiskelun voi aloittaa, vaikkei olisi aiempaa henkilöstöhallinnon koulutusta tai työpaikkaa alalla. Toisaalta haastavimmissa koulutuksissa riittää pureskeltavaa harjaantuneillekin henkilöstöjohtamisen osaajille.

Voit tutustua koulutuksiin osoitteessa Markinst.fi ja kysyä lisää sinua kiinnostavasta koulutuksesta vastaavalta henkilöltä. Arkisin klo 9–22 sivustolla palvelee myös Koulutusneuvonta-chat.

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot