Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Johtamalla oppimista johdat työhyvinvointia ja kilpailukykyä

Jatkuva kehittyminen ja oppiminen on elintärkeää organisaation kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan sitä on johdettava systemaattisesti.

Ihmislähtöinen lean-johtaminen yhdistää työntekijöiden hyvinvoinnin
ja jatkuvan oppimisen organisaation toiminnan keskiöön.
Johtamalla oppimista organisaatio sitouttaa työntekijät
oman työnsä kehittämiseen, antaa heille valtaa ja vastuuta,
parantaa tehokkuutta sekä lisää työhyvinvointia.

Jatkuvan oppimisen kulttuurin rakentamiseksi aseta organisaatiollesi
seuraavat viisi tavoitetta.

1. Ota jokainen osalliseksi kehittämiseen

Edistämällä osallisuutta parannetaan oppimiskykyä. Kun työntekijä
tuntee olevansa arvokas osa organisaatiota, hänen
sitoutumisensa ja motivaationsa kasvaa. Osallisuuden kulttuuri
parantaa työilmapiiriä, työhyvinvointia ja edistää innovaatiokykyä.
Liikkeelle voi lähteä tarjoamalla jokaiselle paikkoja
osallistua päätöksentekoon ja tuoda esiin ideoitaan ja kehitysehdotuksiaan.
Kun jokainen työntekijä nähdään oman työnsä
parhaana asiantuntijana ja työnsä kehittäjänä, olemme jatkuvan
oppimisen ytimessä.

2. Käytä asiakaspalautetta oppimisen työkaluna

Asiakaspalautteen hyödyntäminen parantaa organisaation
ketteryyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Ulkoisten asiakkaiden
lisäksi huomioon on muistettava ottaa myös sisäisten asiakkaiden
palaute. Asiakaspalautteen analysointi ja siihen reagointi
mahdollistavat organisaation kehittymisen ja sopeutumisen
muuttuviin tarpeisiin. Hyödynnä siis asiakaspalautetta oppimisprosessin
ohjaamiseksi oikeaan suuntaan.

3. Johda henkilöstön oppimista järjestelmällisesti

Oppiminen ei tapahdu itsestään. Pystyäkseen uudistumaan ja
pysymään kilpailukykyisenä on organisaatioiden tehtävä oppimisesta
osa ihmisten päivittäistä työtä. Ajoittainen oppiminen,
joka tapahtuu ainoastaan koulutuspäivissä, ei kasvata oppivaa
organisaatiota. Oppimisen johtamisen on oltava tietoinen
valinta, siitä on tehtävä strateginen prioriteetti.

4. Keksi keinot hiljaisen tiedon jakamiselle

Hiljainen tieto on organisaatiolle arvokas resurssi, jota on
hankala ottaa haltuun. Kokeneet työntekijät ovat kerryttäneet
vuosien varrella valtavan määrän tietoa, joka jää hyödyntämättä
ilman järjestelmällistä oppimisen johtamista. Organisaation
osaamispääoma säilyy ja kasvaa, kun hiljaisen tiedon
jakamiseen on olemassa oma suunnitelma. Mentorointiohjelmat
ja säännölliset osaamisen jakamissessiot ovat tehokkaita
keinoja siirtää hiljaista tietoa tuoreemmille työntekijöille.

5. Huolehdi esihenkilöiden osaamisesta

Esihenkilöiden rooli oppimisen johtamisessa on keskeinen.
Heidän tulee tukea työntekijöiden kehittymistä ja tarjota tarvittavat
resurssit oppimiseen. Tämän vuoksi heidän on myös
pysyttävä ajan tasalla parhaista käytännöistä ja kehitettävä
omia johtamistaitojaan jatkuvasti. Esihenkilöiden jatkuva
itsensä kehittäminen vahvistaa organisaation oppimiskykyä.

Jokainen askel kohti oppivaa kulttuuria on investointi kilpailukyvyn
kasvattamiseksi. Muutos oppivaksi organisaatioksi
ei tapahdu yhdessä yössä. Liikkeelle kannattaa lähteä rakentamalla
mahdollisimman monelle työntekijälle mahdollisuus
oman työnsä kehittämiseen. Yhteinen muutos alkaa arjesta.

Kirjoittaja: Jalmari Eklund on ihmislähtöisen lean-johtamisen
valmentaja ja Excellence Finlandin kouluttajakumppani.
15-vuotisen lean-uransa aikana Jalmari on kohdannut yli
500 organisaatiota ja 30 000 ihmistä. Jalmarin missiona
on edistää ammattiylpeyden ja hiljaisen tiedon hyötykäyttöä
työelämän uudistamisen ja työhyvinvoinnin menestystekijöinä.
Jalmarin koulutuksiin pääsee mukaan oppimaan osoitteessa: excellencefinland.fi

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön