Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet ja työhyvinvoinnin kehittymisessä myönteisiä merkkejä

Kuva: Pexels

Suomalaisten työhyvinvoinnissa ja työasenteissa on tapahtunut enemmän myönteisiä kuin kielteisiä muutoksia viimeisen kahden vuoden aikana. Irtisanoutumisaikeet ovat vähentyneet, samoin yleinen yksinäisyys. Työn imu on vahvistunut. Työuupumusoireilu on pysynyt samalla tasolla koko 2020-luvun, kertoo tuorein Miten Suomi voi? -tutkimus.

Irtisanoutumisaikeissa on tapahtunut myönteinen käänne. Tällä hetkellä noin joka viides (22 %) miettii usein irtisanoutumista työstään. Työpaikan vaihtoaikeet ovat vähentyneet erityisesti alle 30-vuotiailla.

”Työn imu ennustaa sitoutumista ja halua jatkaa nykyisessä työpaikassa, joten sen nousu väestötasolla ja laskun pysähtyminen vihdoin myös nuorilla voi selittää irtisanoutumisaikeiden vähenemistä. Myös yleinen heikko työmarkkinatilanne voi vaikuttaa asiaan”, sanoo tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitoksesta.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.
Kuva: Annukka Pakarinen

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimus on seurannut työhyvinvointia ja työasenteita vuodesta 2019. Tuoreimmassa tuloskoosteessa tarkastellaan muutoksia erityisesti kesän 2023 ja kesän 2025 välillä.

Tulosten mukaan tulevaisuususko on heikentynyt. Sekä työntekijät että esihenkilöt uskovat aiempaa vähemmän, että heidän työnsä muuttuu parempaan suuntaan. 

”Vaikka työpaikoilla ei voida vaikuttaa yleiseen yhteiskunnalliseen epävarmuuteen, niin työ voi tarjota yhteisön, jonka jokainen jäsen on arvokas ja tärkeä. Tätä voidaan vaalia ihmislähtöisellä johtamisella, tukea tarjoamalla ja oikeudenmukaisella kohtelulla. Näinä aikoina toivon vaaliminen on entistäkin tärkeämpää, ja siihen työpaikoilla on onneksi monia keinoja”, sanoo erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitoksesta.

Työterveyslaitoksen erikoistutkija Janne Kaltiainen. Kuva: Annukka Pakarinen

Työn imu on parantunut erityisesti työuran loppupäässä

Yhä useampi kokee työn imua, joka on myönteinen työhyvinvoinnin kokemus. Sen yleisyys on palannut samalle tasolle kuin se oli ennen koronapandemiaa. Yleisintä työn imu on 56–65-vuotiaiden joukossa. 

”Ikäryhmien väliset erot ovat selkeitä. Nuoremmat ikäryhmät kokevat yleisesti vähemmän työn imua ja useammin työssä tylsistymistä. Olemme havainneet tämän ilmiön jo aikaisempinakin vuosina”, sanoo tutkija Sampo Suutala Työterveyslaitoksesta.  

Nuorilla hieman enemmän työuupumusoireilua

Työuupumusoireilu on pysynyt samalla tasolla koko 2020-luvun. Noin 8 prosentilla on todennäköinen työuupumus. 

”Esihenkilöitä kuormittaa erityisesti liiallinen työn määrä. Työuupumuksen oireista kognitiiviset häiriöt ovat lisääntyneet heillä entisestään. Vastapainona esihenkilöt kokevat runsaasti työn voimavaroja, ja ne ylläpitävät työn imua hyvällä tasolla”, sanoo Jari Hakanen. 

”Etätyö on yhteydessä sekä myönteisiin että kielteisiin ilmiöihin. Samalla kun etätyö saattaa auttaa työkuormituksen hallinnassa, se voi nakertaa tärkeitä työn sosiaalisia voimavaroja kuten luottamusta, kuulluksi tulemisen kokemusta sekä oman työn merkityksellisyyttä”, sanoo Janne Kaltiainen.

Stilisointi: Toimitus

Lähde: Työterveyslaitos

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Turun pormestari:

”Pyöräedun keksijän pitäisi saada mitali!” Onko pyöräetu pelkkä trendi vai avain työhyvinvoinnin parantamiseen? Haastattelimme pyöräedun käyttäjää, Turun pormestari Minna Arvea, sekä

HR-viesti-media kartoitti henkilöstön hyvinvointia

Kyselyyn vastasi 240 HR-ammattilaista HR-viesti-media toteutti toukokuussa 2024 laajan kyselyn HR-päättäjille, jossa kartoitettiin henkilöstön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kysely toteutettiin LinkedIn-kanavassa ja

Fyysinen kunto työkyvyn ylläpitäjänä

Fyysisen kunnon ylläpitäminen on elintärkeää työkyvyn säilymisen kannalta, ja tämä korostuu erityisesti, kun tarkastellaan työikäisten fyysisen kunnon kehitystä Suomessa. Tutkimukset osoittavat,

Daisy tuli taloon

Ohjelmistorobotiikka yleistyy myös HR-työssä. Samoin kuin ihmistyöntekijän myös ohjelmistorobotin tuleminen osaksi tiimiä edellyttää selkeää ja merkityksellistä tehtävänkuvaa, toimivaa työympäristöä sekä perehdyttämistä

Lahjakortti on toivottu henkilöstölahja

Perfect Finnish -lahjakortilla työntekijä voi valita itselleen mieluisan ja tarpeellisen lahjan tai voi halutessaan luovuttaa summan hyväntekeväisyyteen. Ihmiset eivät halua koteihinsa

Kohti mieliystävällisempää työelämää

Työn tulee lisätä hyvinvointia, ei vähentää sitä. Tällä hetkellä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla Kelan mukaan 600 miljardin kustannukset. Kehittämällä työyhteisöjä mieliystävällisemmiksi

Visiona hyvinvoivat ihmiset

Toimitusjohtaja Kimmo Virtanen ja henkilöstöjohtaja Sami Laine luotsaavat Yliopiston Apteekkia menestykseen panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, henkilöstön hyvinvointiin ja vastuullisuuteen. Yhteistyön perustana ovat

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Perinteinen mittaaminen ei riitä

Mittarit ovat tärkeitä työkaluja organisaation toiminnan ja tulosten seuraamiseksi ja kehittämiseksi. Mutta mitä jos mittarit eivät kerrokaan sitä, mikä on olennaista

Työyhteisöjen suosikkitapahtuma laajenee Tampereelle

Edenred Yritysmaratonviesti, Suomen suurin työyhteisöille suunnattu juoksutapahtuma, laajenee Helsingistä Tampereelle toukokuussa 2024. Tämä suosittu hyvän mielen tapahtuma tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden