Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta: mitä tiimi- ja ryhmätasolla pitäisi tapahtua, jotta organisaation toiminta olisi kestävämpää ja ihmiset voisivat paremmin?

Liiketoiminnan kannalta organisaatioissa on mietittävä kaikkien resurssien käyttöä ja sitä, kuinka kestävää se on. Siihen ollaan jo herätty, että maapallo on rajallinen, mutta yhtä lailla myös ihmiset ovat rajallisia.

Ihmisten kestävyyden näkökulmasta hyvä vuorovaikutus kaikilla organisaation tasoilla muuttuu yhä merkittävämmäksi, sillä kun yhteistyö on saumatonta, myös yksilöt jaksavat paremmin. Kestävä organisaatio panostaakin ihmisten keskinäisiin suhteisiin ja eri osapuolten väliseen dialogiin.

Kestävässä johtamismallissa huomio kiinnitetään siis entistä enemmän ryhmien tukemiseen. Johdon tehtävänä on mahdollistaa tiimien toiminta ja auttaa kaikkia saamaan äänensä kuuluviin – siis tukea vuorovaikutusta.

HY+

Mistä käynnistyy organisaation muutos kohti kestävää vuorovaikutusta?

Kestävä johtaminen muuttaa myös johdon tukipalvelujen roolia. Painopiste ei ole enää ylhäältä alaspäin tulevan viestintävirran tukemisessa, vaan keskitytään entistä enemmän koko organisaation horisontaalisiin kommunikaatioväyliin.

Kun HR:n tukifunktio painottuu johtaja-alaissuhteiden sijaan koko työyhteisöverkostoon, johdon tavoin myös HR:n tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu eri osapuolten välisen vuorovaikutuksen tukeminen.

Muutos lähtee siitä, että koko organisaatio saadaan oivaltamaan, minkälaista kestävä toiminta on ihmisten välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tähän syvennytään Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+:n johtamisen ja henkilöstön kehittämisen valmennuksissa.

HY+ ja Helsingin yliopiston Avoin yliopisto ovat myös kehittäneet yhdessä uuden, monitieteisen Kestävyys organisaation voimavaraksi -koulutuskokonaisuuden, joka vastaa organisaatioiden haluun ymmärtää kestävyyttä ja erityisesti siihen liittyvää sosiaalista aspektia laajemmin.

Tutustu HY+:n koulutuksiin

Uudistuva organisaatio ja kestävä johtaminen

Osallistava viestintä

Teksti: Saara Kankainen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri

Osaamisvaje vai osaamisvaranto?

Työpaikoilla on jatkuvia ongelmia, koska yritykset eivät löydä osaavaa työvoimaa edes nykyisten haasteiden selättämiseen – saati sitten tulevien. Mikä neuvoksi? Toimitusjohtaja

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

Osaamisen kehittäminen on strateginen valinta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n raportin Uudistuminen lähtee osaamisesta – Jatkuva oppiminen on yritysten arkea mukaan yritykset investoivat jatkuvaan oppimiseen vuosittain huomattavasti. Investoinnit

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Oppiminen osana työelämää myös hybridiaikakaudella

Osaamisen johtaminen ja monipuolisten oppimistilanteiden mahdollistaminen työpaikalla on tärkeää edelleen hybridityöskentelyn, eli fyysisen työpaikalla tapahtuvan työskentelyn ja etätyöskentelyn yhteismallin, aikana. Työnteon