Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Höyrylaiva m/s J.L. Runeberg vie saariston tunnelmaan

M/s J.L Runeberg on vuonna 1912 valmistunut höyrylaiva, joka risteilee kesäisin Helsingin ja Porvoon välillä. Laiva on entisöity perinteitä kunnioittaen, ja laivaan mahtuu jopa 220 matkustajaa.
”Laivalla on ulkokansi ja neljä salonkia, joissa voi järjestää kokouksia, juhlia ja virkistyspäiviä”, sanoo Varustamo Oy Runebergin toimisto- ja markkinointivastaava Linnea Möller.

Tilausristeilyt toiveiden mukaan
Tilausristeilyt ja lähtösatama räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti.

”Laivalla voidaan järjestää meripelastusta ja tarjolla on elävää musiikkia. Halutessaan asiakkaat saavat ohjata laivaa”, Möller kertoo.

Varustamo Oy J.L. Runeberg tekee yhteistyötä Porvoon muiden matkailualan yritysten kanssa. Tilausristeilyn ohjelmaan voidaan sisällyttää opastettu kierros Porvoossa, seikkailuaktiviteetteja Porvoon Poukamassa sekä bussikuljetukset pääkaupunkiseudulta ja lähialueilta.

Nälän yllättäessä laivan keittiö palvelee
Ruokailu voidaan järjestää 150 hengelle m/s J.L. Runebergilla. Suuremmat ryhmät voivat aterioida Haikon Kartanossa.

Laivan omina erikoisuuksina ovat porvoolaisessa Malmgårdin panimossa valmistettu Runeberg-olut, laivan oma italialainen viini ja tämän kesän uutuutena tarjoiltava italialainen jäätelö.

Lisätietoja: www.msjlruneberg.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Muuttuvat trendit, pysyvät tarpeet

Kirjoittaja: Taija Lehtola Työelämän trendit tulevat ja menevät. Viime vuosina olemme nähneet aaltoina nousevan muun muassa itseohjautuvuuden, etätyön, hiljaisen irtisanoutumisen, psykologisen

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Työ ja sen tekijä Sujuvan logistiikan taustalla ovat nykyaikaiset verkkopalvelut ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Sari Starck on päässyt unelmatyöhönsä Varovan maantieliikenteen asiantuntijana.

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet

Työelämän jatkuva muutos haastaa organisaatioita rakentamaan hyvinvointia uudella tavalla. Työn pirstaloituminen, monimuotoistuvat tiimit ja kasvava epävarmuus edellyttävät johtamiselta herkkyyttä, selkeyttä ja

Ulkoistettu HR-palvelu

Tehokkuutta, taloudellisuutta ja joustavuutta Säästöt ovat iskeneet armottomasti lähes jokaiselle toimialalle. Henkilöstöhallinnon tehtävät ovat sellainen asia, joka kysyttäessä kerrotaan usein olevan