Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Ensiluokkainen asiakaskokemus syntyy syvällisestä asiakasymmärryksestä

Hakaniemen sykkeessä sijaitsee Antiloopin vastikään valmistunut Siltasaari 10. Tämä ainutlaatuisessa ympäristössä sijaitseva kohde tarjoaa monipuolista työtilaa ja houkuttelevia, kaiken kattavia palveluita modernin työelämän vaatimuksiin. Kuvassa oikealla Antiloopin Johanna Sarekoski ja vasemmalla Mervi Honkonen.

Hyvä asiakaskokemus on enemmän kuin vain kilpailuetu. Kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopille se on sydämenasia, joka heijastuu kaikkeen tekemiseen.

Antiloopilla asiakaskokemukseen panostetaan ja isosti. Tämä merkitsee ennen kaikkea yritysten ja yksilöiden tyytyväisyyden ja hyvinvoinnin varmistamista. Laajempana tavoitteena on tarjota eväitä parempaan työelämään.

”Asiakaskokemus rakentuu arjessa. Haluamme, että tilojemme käyttäjät tuntevat aina olonsa tervetulleiksi, ja panostamme siksi lämpimiin kohtaamisiin aulapalvelusta alkaen”, kertoo Antiloopin uusi Customer Experience Manager Mervi Honkonen.

Honkosella on vahva tausta asiakaskokemuksen kehittämisestä ja työhyvinvoinnista. Lisäksi hän on kouluttautunut palvelumuotoiluun, jonka oppeja hän pääsee hyödyntämään vastikään perustetussa roolissa Antiloopilla.

Asiakaslähtöisyys on ihmislähtöisyyttä

Nopeasti muuttunut työelämä on vaatinut toimintaperiaatteiden muutosta myös kiinteistöalalla. Joustavuus on lisääntynyt niin tilaratkaisuissa kuin sopimusehdoissakin, ja vuoropuhelu asiakkaiden kanssa on tiivistynyt.

”Herkkyystaso on selkeästi noussut ja pyrimme havainnoimaan asiakkaidemme tarpeita ja käyttäytymistä erityisesti työntekijöiden näkökulmasta. Nostamalla ihmiset keskiöön voimme tunnistaa merkitykselliset asiat ja kehittää parhaita ratkaisuja paitsi asiakkaillemme, myös tämän päivän hybridityöelämän ja sujuvamman arjen vaatimuksiin”, Antiloopin Associate Director Johanna Sarekoski kuvailee.

Antiloopin uudessa Hakaniemen Siltasaari 10-kohteessa käyttäjälähtöisyys on huomioitu alusta alkaen. Tästä työn ja hyvän elämän keskuksesta löytyy yksilöllisten toimistotilojen ohella POOL-pientoimistoratkaisut, kohtaamistilat sekä työskentely- ja tapahtumatilana toimiva POOL Business Lounge. Kokonaisuutta täydentää laaja kahvila- ja ravintolatarjonta sekä päivittäistavarakauppa.

Asiakasymmärrystä kasvattamassa

’Tunnenko asiakkaani?’ Se on relevantti kysymys asiakaskäyttäytymisen ja tarpeiden muuttuessa yhä tiheämmin. Asiakasymmärryksen merkitys kasvaa siis jatkuvasti. Honkosen mukaan asiakkaan kokemusta kiinteistön tiloista ja palveluista voidaan tarkastella erityisesti asiakkaan kokeman arvon kautta.

”Kiinteistöalalla tilojen toimivuus on hyvin keskeistä, mutta yhtä tärkeää on tilojen vaikutus asiakkaan tunnetilaan ja kokemukseen. Parhaimmillaan tilat tukevat asiakkaan arvoja ja ovat linjassa yrityksen vastuullisuustavoitteisiin”, hän toteaa.

Antiloopilla tilojen ja palveluiden kehittäminen on jatkuva prosessi, jossa opitaan, testataan ja iteroidaan yhdessä käyttäjien kanssa.

”Kun tunnemme asiakkaamme, pääsemme myös nopeasti korjaamaan mahdolliset kipupisteet ja kehittämistarpeet. Haluamme tarjota asiakkaillemme monipaikkaisesti heille sopivia ratkaisuja. Vastuullisena kiinteistönomistajana työmme onkin lunastaa asiakaslupauksemme joka ikinen päivä”, Johanna Sarekoski päättää.

Antilooppi on pääkaupunkiseudun toimistokiinteistöihin keskittynyt kiinteistöomistaja, joka kehittää paitsi kiinteistöjä ja toimitiloja, myös koko ympäröivää aluetta. Antilooppi tarjoaa joustavia ja yrityksen kasvun mukana eläviä toimitilaratkaisuja uuden työelämän tarpeisiin mm. POOL-joustotilakonseptin muodossa.

Teksti: Merja Maukonen

Kuva: Pyry Antero

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Viherkasveilla elinvoimaa arjen ympäristöihin

Luonnossa oleminen on rentouttavaa ja rauhoittaa mieltä. Vihersisustaminen tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ja raikkaita ideoita luontoelementtien ja ihmisten kohtaamisille sisätiloissa. ”Viime aikoina

Hyvä vai paha työhyvinvointikysely?

Psykologisesti turvallisissa työpaikoissa kehittämiskohteet tulevat aidosti esille Ulkopuolisen tahon toteuttama työhyvinvointikysely on tasapuolinen ja luotettava keino saada ajantasaista tietoa työyhteisön tilasta

RollerMouse auttaa rasitusvammoihin

Päätetyöskentelyn sairauspoissaolot kuriin Contour Design tarjoaa yrityksille RollerMousea, joka auttaa päätetyöskentelyn aiheuttamiin jännitys- ja kiputiloihin. Tutkimuksen mukaan RollerMouse vähentää niska- ja

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa. Teoston ja

Elämän osa-alueet kuntoon

Kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus tukee jaksamista ja parantaa henkilöstötuottavuutta Digiterveys-hyvinvointiohjelma kehittää organisaation työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ohjelma perustuu osallistujien motivaation herättämiseen ja itsensä johtamisen

Täydellinen tilaratkaisu on liikkuva maalitaulu

Modernin toimistotilan pitää mahdollistaa ja innostaa. ”Tulevaisuuden työpaikat ovat mitä suurimmassa määrin kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen paikkoja”, uskoo liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg

Opetus- ja sote-alalla koetaan työn imua

Opettajat, sote-alan ammattilaiset ja maaviljelijät ovat usein työn imussa työn kuormittavuudesta huolimatta. Myös johtajat ja asiantuntijat nauttivat työn imusta keskimääräistä useammin.

Palvelumuotoilu – yhdessä tekemisen kulttuuri

Elämme ajassa, jossa kuluttamisen painopiste on siirtymässä entistä enemmän tavaroista palveluihin, mikä korostaa palveluiden, elämysten ja suunnittelun tuottamisen merkitystä. Palvelumuotoilu vastaa

Sisäilmaoireilu kuormittaa työpaikoilla

Laaja tietopaketti ratkaisuista julkaistu Homepakolaiset ry on laatinut esimiehille, työterveyshuolloille ja muille työelämätoimijoille suunnatun materiaalipaketin, jossa kuvataan oppain ja videoin sisäilmasta

Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime. Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on

Ergonominen hiiri helpottaa työskentelyä

Kehon keskilinjan kohdalla oleva hiiriohjain vähentää ylävartaloon kohdistuvaa rasitusta Ergonominen hiiriohjain mahdollistaa tasapainoisen työskentelyasennon sekä vähentää niska-hartiaseutuun ja käsiin kohdistuvaa rasitusta.

Hallitse tietotulvaa

Asiantuntijatyössä korostuu sekä nykyisellään että tulevaisuudessa tiedonkäsittely. Tietotyö vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja kykyä tehdä päätöksiä. Työn kuormitusta lisää tietotulva, eli

Kuolemantähteä romuttamassa

Maria Teikari peräänkuuluttaa rakentavaa kapinahenkeä suomalaiseen työelämään Star Wars -elokuvissa pieni mutta pippurinen Kapinaliitto yrittää pistää kampoihin öykkärimäiselle Imperiumille, joka haluaa

Kinnarps siivitti Advenin onnistuneeseen muutokseen

Adven Group:in pääkonttori Vantaalla muutti uusiin toimitiloihin syksyllä. Uudelta työympäristöltä toivottiin yhteisöllisyyttä ja hyvää tiedonkulkua sekä myös entistä parempaa ääniympäristöä. Työntekijöiden

Esimies & Henkilöstö ja Meetings & Events

– tapahtumat siiryneet helmikuulle 2021 Esimies & Henkilöstö sekä Meetings & Events -tapahtumat järjestetään 16.-17.2.2021 Helsingin Wanhassa Satamassa. Katajanokalla sijaitsevat makasiinirakennukset