Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Eläkkeelle siirtyminen kaipaa uusia käytäntöjä

Työelämästä siirtyminen eläkkeelle on murrosvaihe, jonka läpikäynti vaatii aiempaa enemmän vuoropuhelua. Työeläkeyhtiö Ilmarisen tuore tutkimus osoittaa, että eläkeläisten halukkuus jatkaa työntekoa on laskenut merkittävästi, ja että työnantajilla olisi vielä paljon tehtävää eläkeaikeista käytävän keskustelun ja osa-aikatyömahdollisuuksien kehittämisessä. Ilmarisen kyselyyn vastasi yhteensä 1 069 eläkkeensaajaa joulu–tammikuussa.

Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa eläkeläisten taloudellista tilannetta, työkykyä ja työhalukkuutta.

Tutkimuksen mukaan hieman yli puolet (51 %) vastaajista kokee yhä jaksavansa töissä. Kuitenkin oma terveydentila on monelle ratkaiseva tekijä eläkkeelle siirtymiseen.
Lähes 40 % kertoo aikaistaneensa eläkettä juuri terveydellisistä syistä.

”Vaikka yleisesti eläkkeelle siirtyneet voivat hyvin, tilanne on kehittynyt vuodessa huolestuttavaan suuntaan. Ennakoivilla työkykytoimilla työnantajat voivat tukea työntekijöidensä jaksamista ja auttaa heitä jatkamaan työelämässä pidempään”, toteaa Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Erityisesti osa-aikatyö herättää kiinnostusta: 60 % vastaajista toivoo voivansa tehdä töitä eläkkeen rinnalla, mutta vain noin joka kolmas on saanut aiemmalta työnantajalta siihen mahdollisuuden.
Työhaluisten osuus on vuoden aikana laskenut 67 prosentista 60 prosenttiin.

”Tarvitaan nykyistä aktiivisempaa vuoropuhelua eläkeläisten tai eläkeikää lähestyvien ja työnantajien välillä, jotta työpaikkojen käytännöt mahdollistaisivat osa-aikaisen työn tekemisen. Se ei olisi tärkeää pelkästään eläkeläisten hyvinvoinnin ja toimeentulon kannalta, vaan myös työnantajilla olisi mahdollisuus hyödyntää nykyistä paremmin konkareiden osaamista ja heidän mukanaan poistuvaa hiljaista tietoa”, Vatanen muistuttaa.

Eläkkeelle siirtymisestä keskustellaan usein vasta myöhäisessä vaiheessa. Kuusi kymmenestä kertoo, ettei eläkeaikeista ole keskusteltu työpaikalla tai että keskustelu on käyty vasta päätöksen jälkeen.

”Eläkeaikeista tulisi keskustella nykyistä rohkeammin. Eläkkeelle siirtyminen ei ole pelkkä päätös lähdöstä, vaan tilaisuus pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Yksilöllisille ratkaisuille löytyy tilaa, kun työuran loppuvaihetta tarkastellaan joustavana eikä ennalta määrättynä reittinä. Tämä hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa”, Vatanen kannustaa.

Teksti: Toimitus
Kuvat: Pexels

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Konflikti ei ole ongelma, sen puute on

Kirjoittaja: Panu Luukka Mitä tuntemuksia sana konflikti sinussa herättää? Aika monelle meistä kyseinen sana herättää pelkästään negatiivisen tuntemuksen; konflikti on jotain

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: elokuu 2025

Työterveyslaitoksen tuore tutkimuskatsaus kokoaa 16 uusinta julkaisua, joissa käsitellään muun muassa työtilojen vaikutusta hyvinvointiin, työurien pidentämistä, mielenterveyden tukemista ja työperäisiä altisteita.