Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina.

Vuoden 2021 Davosin talousfoorumissa julkaistun tutkimuksen mukaan yritykset ovat nopeuttaneet digitalisointitoimenpiteitään. Yli 26 000 työnantajaa kattavasta tutkimuksesta selviää, että digitalisaation ansiosta uusia työpaikkoja syntyy vauhdilla.

”Digiloikan nopeus ja laajuus on yllättänyt meidät kaikki. Digitalisaatio on kiihdyttänyt osaamisen muutosta ja sitä kautta myös työmarkkinoiden polarisaatiota”, ManpowerGroupin Suomen toimitusjohtaja Matti Kariola toteaa.

Työmarkkinoiden kahtiajakautuminen onkin yksi tutkimuksen keskeisistä aihealueista. Kariola toteaa, että hallitsemattomana se kiihdyttää eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

”Tehtävänämme globaalina, vastuullisena yrityksenä on löytää ratkaisuja, joilla voimme taistella eriarvoisuuden kehittymistä vastaan.”

Manpower

Täsmäkoulutusta työelämän tarpeisiin

Polarisaation myötä tietyt, erityistason osaamista vaativat työt vahvistavat asemiaan. Esimerkiksi IT-alalla osaajapula ei ota hellittääkseen. Samalla tiettyjen muiden alojen osaajien kysyntä vähenee.

Voidaan puhua osaamisen vallankumouksesta, joka pakottaa yritykset ja yksilöt elinikäiseen, työmarkkinoilla kulloinkin kysyttävän osaamisen kehittämiseen.

”Isona toimijana olemme näköalapaikalla tuottamassa asiakkaillemme ymmärrystä tulevaisuuden osaamistarpeista ja ratkaisemassa työmarkkinoiden osaamisvajetta lisä- ja uudelleenkoulutuksella. Hyvä esimerkki on Pohjoismaissa ja Suomessa järjestämämme Experis Academy -koulutus, jossa yhdessä ammattikouluttajien kanssa kehitetty valmennus tuottaa ohjelmistokehitysalan osaajia yritysten IT-osaamistarpeisiin”, Kariola mainitsee.

HR ja henkilöstösuunnittelu keskiössä

ManpowerGroupin tutkimuksen mukaan HR:n rooli bisneskriittisenä yksikkönä tulee vahvistumaan. Kun osaamisen saatavuus ja varmistaminen korostuvat, yritysten on pohdittava yhä tarkemmin, millä keinovalikoimalla ne hankkivat ja kehittävät liiketoimintastrategiaa tukevaa osaamista.

Yhtenä ratkaisuna Matti Kariola näkee kokonaisvaltaisen henkilöstöstrategian rakentamisen, joka huomioi henkilöstön rekrytoinnin, vuokraamisen, jatkuvan kehittämisen sekä uudelleensijoittamisen. Joustavat työvoimaratkaisut ovat osa tätä strategiaa esimerkiksi silloin, kun tarvittavaa kompetenssia on vaikea löytää.

”Asiakasyrityksemme voivat kääntyä puoleemme saadakseen markkinoilla vaikeasti saavutettavan osaamisen käyttöönsä joustavasti ja siksi aikaa, kun ne sitä tarvitsevat.”

Aito työelämäkumppani

Kariolan mukaan työnantajat arvostavat yhä enemmän ns. pehmeitä taitoja, kuten vuorovaikutustaitoja ja empaattisuutta. Toisaalta vain n. 30 % yrityksistä panostaa näiden taitojen kehittämiseen.

Tämä voi johtua siitä, että pehmeitä taitoja on vaikeampi kehittää kuin kovaa osaamista.

”Pehmeän osaamisen ymmärtäminen ja linkittäminen kovaan osaamiseen on olennaista. Meillä on laaja valikoima menetelmiä, joilla voimme esimerkiksi kartoittaa organisaation osaamisvaatimuksia ja arvioida henkilöstön kehityspotentiaalia”, Kariola kuvaa.

Modernit palvelut ovat osa ManpowerGroupin ideologiaa toimia kokonaisvaltaisena kumppanina niin työntekijöille kuin yrityksillekin.

”Lisäarvomme asiakkaille on siinä, että voimme rakentaa kehityspolkuja, jotka tukevat sekä yksilön että asiakasyritystemme menestystä. Tämä on se suunta, jota kohti haluamme kulkea yhä vahvemmin myös tulevaisuudessa”, Kariola päättää.

ManpowerGroup (www.manpowergroup.fi) on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja, joka työllistää päivittäin 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa.

Teksti: Vanessa Törnblom

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Kolmikymppinen mies, luontainen johtaja?

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani minulle

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Henkilöstöpalvelualan muutosten vuosi

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa muutosvaihetta.

Monikanavaisuus kuuluu moderniin rekrytointiin

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa. Vaikka

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Arvojen arvonnousu

Yrityksen oikeat arvot näkyvät usein pienissä mutta paljastavissa arjen yksityiskohdissa rekrytoinnista asiakaspalveluun – mutta missä kurssissa on suomalainen arvojohtaminen tällä hetkellä?

Valitse johtaja viisaasti

Tutkittuun tietoon perustuva rekrytointiprosessi on avain menestykseen Hyvälle johtajalle ei ole yleispäteviä valintakriteerejä, ja johtajana voi menestyä erilaisilla taustoilla. Ulkopuolinen, objektiivinen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi