Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä!

Kirjoittaja: Saara Remes

Millainen on hyvä työpäivä?

Olen usein kysynyt pitämissäni valmennuksissa osallistujilta, millainen on hyvä työpäivä? Ihmiset kertovat aina, että hyvä päivä rakentuu pienistä asioista ja kohtaamisista: sanotaan hyvät huomenet aamulla, huomataan mitä työkaveri tekee ja annetaan kiitosta.

Päivä on jo lähes ”super”, jos koemme oivalluksia ja onnistumisen elämyksiä, kun hommat rullaa hyvässä yhteistyössä. Havaintoni on aina sama, joten rohkenen kiteyttää sen tähän: hyvä työpäivä sisältää itseasiassa aika tavallisia asioita. Se ei todellakaan edellytä ihmeitä!

Kun keskustelemme asioita vähän syvemmälle, tulee ilmi toki muutakin. Kuulen tarinoita näkymättömyydestä; kun kukaan ei ole kiinnostunut siitä, miten pärjäämme, tai kun on joutunut syrjään työyhteisön sosiaalisista porukoista. Kuulen pettymystä siitä, ettei työtä arvosteta tai siitä ei saa palautetta – kiitoksesta nyt puhumattakaan.

Lukuisat tutkimustulokset (esim. EU Osha, 2014; Ashford, Susan J., 2016) vahvistavat kuulemaani. Ihmisen subjektiiviset kokemukset ovat avainasemassa työn onnistumisen ja sujumisen kannalta.

Luvut ovat kannustavan yksiselitteisiä: tyytyväiset työntekijät tuovat yrityksille noin 40 % enemmän liikevaihtoa kuin tyytymättömät ja organisaation ilmapiiri selittää arviolta 20-30 % liiketaloudellisesta tuloksesta. Ja kun työntekijä viihtyy, asiakas saa parempaa palvelua – sehän on selvä.

Seuraava kysymys tietenkin kuuluu, että miten työpäivän menestysresepti saadaan leivottua käytäntöön? Vastaus on itse asiassa hyvin yksinkertainen: se edellyttää organisaatiolta kykyä ymmärtää ja kohdella ihmisiä ihmisenä.

Mietipä hetki omalla kohdallasi- mitä tämä oikein tarkoittaa? Mitä kaipaat onnistuaksesi työssäsi?

– Todennäköisesti päädyt samoihin seitsemään ”perusainekseen” kuin me kaikki muutkin: haluamme, että tekemistäni ja minua yksilönä arvostetaan. Me kaipaamme reiluutta ja ymmärrystä esimerkiksi siitä, miten paljon olemme nähneet vaivaa jonkin asian eteen. Tämän lisäksi me haluamme kokemuksen työmme hallinnasta ja siitä, että joku on minusta ja tekemisestäni kiinnostunut. Kokemus edistymisestä eli oppiminen ja oivallukset sekä tekemisen mielekkyys kuuluvat myös menestysreseptin sisältöön.

Valmennuksissani kolmas ja ehkä tärkein kysymys vetää ihmiset aina jotenkin totisiksi. Miten minä itse osoitan arvostusta tai mitä minä itse teen, kun toimin reilusti?

Ohessa muutamia asiakkailtani kuultuja vinkkejä Hyvän Päivän aineksiin. Ole hyvä!

hymiö ARVOSTUS: ”Kysyn mielipidettä tai neuvoa”, ”Kiitän ja annan palautetta”. ”Kuuntelen!”

hymiö KIINNOSTUS: ”Mitä kuuluu?” ”Pärjäiletkö?”

hymiö YMMÄRRYS: ”Oletpa nähnyt paljon vaivaa”, ”Ihmisillä on erilaista osaamista.”

hymiö REILUUS: ”Toimin kuten on yhdessä sovittu”, ”Kohtelen kaikkia samanarvoisesti.”

hymiö HALLINTA: ”Kerron hyvissä ajoin muutoksista”, ”Ennakoin, organisoin ja priorisoin.”

hymiö MIELEKKYYS: ”Tiedän, että työlläni on merkitystä ja joku tarvitsee sitä”, ”Pystyn hoitamaan työni niin, että voin olla siitä ammatillisesti ylpeä.”

hymiö EDISTYMINEN: ”Oivallan joka päivä uutta!”, ”Jaan omaa osaamistani muille.”

Saara Remes
saara.remes@saararemes.fi
saara@sovunrakentajat.fi

Kirjoittaja Saara Remes on työ- ja organisaatiopsykologiaan erikoistunut valmentaja, työyhteisösovittelija sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeinen psykoterapeutti.

Kuva: Simo Pirskanen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön