Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Aivot tarvitsevat lepotaukoja ja keho lisää liikettä!

– lisää suorituskykyä aktiivisilla työpäivillä

Työnteon muuttunut luonne haastaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiamme sekä kykyämme tehdä työtä tehokkaasti. Istumatyö asettaa uudenlaisia haasteita keholle ja aineenvaihdunnalle. Lisääntynyt informaatio- ja ärsykemäärä kuormittaa vastaavasti aivojamme aivan uudentyyppisellä tavalla. Aivomme tarvitsevat taukoja palautuakseen ja kehomme säännöllistä liikettä elpyäkseen.

Työn ääressä vietetään vuosittain noin 1 600-1 800 tuntia. Siksi ei ole yhdentekevää, miten tuo aika vietetään. Työpäivien aikaisissa käytänteissä piileekin paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Aivot ovat tärkein työvälineemme. Moni kuitenkin torpedoi laadukkaan ajatustyön laiminlyömällä aivojen tarpeet omilla työtavoillaan. Tuntikausien puurtamista paikallaan pidetään ahkeruuden merkkinä, vaikka todellisuudessa optimaalinen työteho on jo aikaa sitten menetetty. Suorituskyvyn laskua voi olla itse vaikea huomata, mutta lihasten tavoin aivomme väsyvät jatkuvaan kuormitukseen ja tarvitsevat säännöllisiä palauttavia taukoja. Lyhyet tauot myös jaksottavat työpäivää ja edistävät hallinnan tunnetta ja jaksamista.

Se, miten taukonsa viettää, ei ole yhdentekevää. Moni ylläpitää kognitiivista kuormitusta selailemalla sosiaalista mediaa tai henkilökohtaisia sähköposteja. Lisäksi istumatyötä tauotetaan usein – istumalla.

Mikrotaukojen vaikutuksia voidaan tehostaa lisäämällä niihin kevyttä liikettä – esimerkiksi taukoliikuntaa. Jo lyhyellä liikuntahetkellä on huomattava vaikutus suorituskykyymme: aivojen verenkierto paranee, otsalohko on aktiivisempi ja toiminnanohjaus tehostuu. Työntekoon ja motivaatioon vaikuttavien välittäjäaineiden kuten dopamiinin ja serotoniinin pitoisuuksien kasvua havaitaan jo 20 sekuntia liikunnan aloittamisen jälkeen. Käytännössä mikrotauot edistävät vireystilan nousua, työtehon, luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn paranemista sekä edistävät palautumista.

Mielekkään ja energisen arjen saavuttamiseksi mikrotauoilla on suuri merkitys. Työpäivää rytmittävillä palauttavilla hetkillä mahdollistetaan myös se, että työpäivien jälkeen energiaa riittää muuhunkin kuin sohvalla makoiluun eikä kotiin tarvitse mennä ”takki tyhjänä”. Töihin kävelemällä, taukoliikunnalla ja työasennon vaihteluilla pystyt vaikuttamaan paitsi terveyteesi myös työtehoosi. Pienet teot, suuret kerrannaisvaikutukset.

Aloittaisitko vaikka heti pitämällä tauon? 🙂

Teksti: Jesse Karna (FT, LITM) / Asiakkuusvastaaava, Cuckoo Workout

Lisätietoja: www.wgh.fi, www.cuckooworkout.com

Jesse Karna

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,