Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen

Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden ja palveluhenkisen, mutkattoman henkilökunnan. Tämä yhteisön kehittämiseen kannustava oppimisympäristö löytyy Kauniaisista.

Yhteisöllinen oppiminen on ollut Työväen Akatemian opetuksen peruspilari jo lähes sadan vuoden ajan. Akatemiassa uskotaan yhdessä tekemisen, kasvamisen ja kehittymisen voimaan. Kukaan ei tee ihmeitä yksin, vaan yhdessä.

Vuosittain kampuksella opiskelee kolmisen sataa opiskelijaa. Lisäksi monipuoliset tilat ovat tarjolla myös muiden asiakkaiden käyttöön. Yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt ovat tervetulleita järjestämään erikokoisia tilaisuuksia Akatemian ainutlaatuisessa miljöössä.

kuva

Miksi juuri Akatemia on hyvä paikka suunnittelu- tai virkistyspäivälle, rehtori Airi Palosaari?

“Itsensä kehittämiseen kannustava oppimisympäristö on oiva paikka irrottaa mieli rutiineista ja löytää uusia näkökulmia – tai sitten vain rentoutua ja nauttia kollegoiden seurasta. Ja onhan meillä pääkaupunkiseudun kaunein kampus. Täällä mieli lepää!”

Puistomainen miljöö henkiikin 1900-luvun huvilatunnelmaa. Arboretum eli puulajipuisto ympäröi jugend-tyylistä päärakennusta. Vanhan lisäksi löytyy myös uutta, sillä opetus- ja kokoustilat sekä tekniikat ovat ajantasaiset.

Yhteisölliseen henkeen vaikuttavat varmasti myös kansanopiston taustalla olevat sosialidemokraattiset yhteisöt. Työntekijän hyvinvointi ja työyhteisön kehittäminen ovat Akatemian sydäntä lähellä.

kuva

Opistolla odotetaan jo malttamattomina koronaepidemian jälkeistä aikaa. Katseet ovat elokuussa. Silloin opiskelijat ja muut asiakkaat palaavat jälleen kampukselle.

“Toivottavasti syksyllä nähdään!” huikkaa keittiön ovelta vielä emäntä Maritta Korhonen.

Lue lisää ja tutustu tiloihin www.akatemia.org

Teksti: Miia Toivio

Kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen