Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Yhdessä kohti yhdenvertaisempaa työelämää – vinkit työelämän esteiden poistamiseen

Kuva: Pixabay

Rekrytoijan tärkein tehtävä on löytää oikea henkilö oikeaan työhön ja monimuotoisuus on sekä työnhakijan että koko työyhteisön etu. Parhaimmillaan yhdenvertaisuuden huomioiminen on sisäänrakennettu tavanomaiseen rekrytointiprosessiin, jolloin myös vammaiselle osaajalle löytyy oikea työtehtävä ja titteli tavanomaisen työnkuvan muotoilun avulla.

Vammaisista ihmisistä noin 80 % on työelämän ulkopuolella. (Lähde: Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Ihmisoikeuskeskuksen Maanantai kuuluu kaikille -kampanja) Luku on suuri ottaen huomioon, että suurin osa vammaisista ihmisistä pystyisi terveydentilansa puolesta tekemään töitä joko osa-aikaisesti tai ihan täysipäiväisesti vammattomien ihmisten tavoin. Yleisen harhaluulon kumoten kaikki vammaiset ihmiset eivät ole osatyökykyisiä, vaan sopivan työn löydyttyä usein täysin työkykyisiä tehtävään. Suurin osa vammaisista ihmisistä osaa arvioida itse parhaiten oman työkykynsä tehtävään nähden jo hakuvaiheessa eli rekrytoijalta ei vaadita erityistä osaamista vammaisuuteen liittyen.

Huomio hakijoiden osaamiseen

Rekrytoijan tärkein tehtävä on löytää oikea työntekijä oikeaan työhön niin talon sisällä tehtävissä rekrytoinneissa kuin rekrytointifirmoissakin. Yksi osa rekrytoijan ammattitaitoa on tiedostaa mahdolliset omat ennakkoluulonsa ja arvioida hakijoita osaamisen, kokemuksen ja koulutuksen perusteella. Myös vammaiset työnhakijat kouluttautuvat, tarttuvat tilaisuuksiin kerryttää työkokemusta ja ovat usein motivoituneita pääsemään töihin. On jokaiselle työnhakijalle tärkeää tulla nähdyksi ensisijaisesti oman ammattitaitonsa kautta.

Rekrytoijan valta ja vastuu puolustaa yhdenvertaisuutta

Rekrytoijan ammattitaitoon kuuluu myös tuntea syrjintään liittyvää lainsäädäntöä: esimerkiksi vammattomuus ei saa olla rekrytointiperuste. Sen sijaan rekrytoijalla on valta ja mahdollisuus edistää työelämän yhdenvertaisuutta ja työyhteisön monimuotoisuutta positiivisen erityiskohtelun keinoin: työhön voidaan valita todennäköisesti heikommassa asemassa työmarkkinoilla oleva hakija, jos hänen osaamisensa on lähellä todennäköisemmin työllistyvän hakijan osaamista. Positiivisen erityiskohtelun toteuttamisesta kannattaa mainita jo hakuilmoituksessa, monimuotoinen osaava hakijajoukko on taattu!

Työpaikkailmoitus voi hälventää syrjinnän pelkoa

Myös muut viestit siitä, että työyhteisössä arvostetaan monimuotoisuutta ja kaikkia osaajia kannustavat myös vähemmistöihin kuuluvia hakijoita hakemaan tehtävää. Voisiko tehtävässä esimerkiksi vammaisuus olla jopa etu? Kaikkien osaamisen huomaamisen voi näyttää myös ilmoitukseen valittavalla kuvalla, saavutettavilla väriyhdistelmillä sekä sanavalinnoilla. Parhaimmillaan ajatuksella laadittu työpaikkailmoitus hälventää syrjityksi tulemisen pelkoa ja kannustaa oikeaa osaajaa hakemaan paikkaa.

kuva
Kuva: Pexels

Tunnetko jo työolosuhteiden järjestelytuen?

Rajusti yleistynyt etätyö voi olla väliaikainen tai jopa pysyvä ratkaisu toimiston esteellisyysongelmiin. Tämä pandemia-aika on osoittanut, että moni työ on mahdollista tehdä etänä ja tavata työkavereita toimiston ulkopuolella. Toimistolle olisi kuitenkin kiva meidän kaikkien päästä ja tarvittaessa muutostöihin onkin haettavissa TE-palveluiden kautta työolosuhteiden järjestelytukea. Työolosuhteiden järjestelytukea voi hakea myös, jos vammainen työntekijä tarvitsee tavanomaista enemmän tukea kollegoiltaan esimerkiksi perehdytysvaiheessa.

Taloudellista tukea tavoitteen saavuttamiseen

Tavanomaisesta työn arjesta selviytymiseen työntekijällä voi olla käytössä henkilökohtainen avustaja, josta ei tule kustannuksia työnantajalle. Sen sijaan työnantaja voi mahdollisesti saada tukea vammaisen työntekijän palkkakustannuksiin. Vaikka raha ei aina ratkaisekaan, palkkaaminen siis myös kannattaa! Myös yhteiskunnassa halutaan tukea sitä, että vammaiset työnhakijat työllistyisivät ensisijaisesti osaamistaan vastaaviin tehtäviin avoimille työmarkkinoille. Tavoitteena on yksi yhteinen ja yhdenvertainen työelämä, joka kuuluu meille kaikille. Oletko sinä jo mukana?

Tukea työnhakuun, rekrytointiin & työnantajuuteen sekä uraohjaukseen: www.esteettatoihin.fi

Jäitkö kaipaamaan jotain tietoa? Käy jättämässä palautetta sivustosta toukokuun loppuun mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/976043972486E188

Teksti: Heidi Sipilä
Jatketaan keskustelua Twitterissä tai LinkedInissä @heidisipila
Kirjoittaja on korkeakoulutettu viestinnän ammattilainen, joka mainitsee vammaisuutensa vain, kun siitä on jotain hyötyä.

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Miten tavoittaa oikeat osaajat?

Oikean osaamisen tavoittaminen on yhä yleisempi ongelma yrityksille. Massasta erottuminen on haastavampaa, ja tietyillä aloilla sopivia osaajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

Lähtömaatestaus varmistaa osaamisen tason

Työterveyslaitos julkaisi Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportin loppuvuodesta 2020. Raportti visioi tulevaisuuden työelämää, jossa yhtenä keskeisenä trendinä nähdään väestörakenteen muutoksen vaikutukset, kuten

Logistiikan ulkoistaminen tuo kilpailuetua

Henkilöstöhallinta helpottuu ulkoistamisen ja henkilöstövuokrauksen avulla Materiaalivirtojen käsittelyyn erikoistunut henkilöstö ja yrityksen tarpeisiin sopiva kalusto sujuvoittavat toimintaa. Logistiikan henkilöstön ja kaluston

Kun maailma tuli duuniin

Ukrainalaisille etsitään töitä leveällä rintamalla – mutta monikulttuurinen rekrytointi tekee vasta tuloaan suomeen Ukrainan kriisi on koskettanut koko yhteiskuntaa ja nostanut

Epätyypilliset työsuhteet resurssoinnissa

Työnteon ja resurssoinnin mallit moninaistuvat, mihin on muutoksen sitkeimmänkin vastustajan taivuttava. Pelkkä ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, erityisesti jos haluaa onnistua

Miten tavoittaa osaajat?

Laadukas rekrytointiprosessi varmistaa oikean tekijän löytämisen niin asiantuntija- ja projektitehtäviin kuin joustavaan henkilöstövuokraukseen. Henkilöstöpalveluyritysten laajat verkostot tavoittavat sekä kotimaiset että kansainväliset

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri