Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Valitse johtaja viisaasti

Tutkittuun tietoon perustuva rekrytointiprosessi on avain menestykseen

Hyvälle johtajalle ei ole yleispäteviä valintakriteerejä, ja johtajana voi menestyä erilaisilla taustoilla. Ulkopuolinen, objektiivinen kumppani auttaa onnistumaan rekrytointiprosessissa ottaen huomioon organisaation toimintakontekstin.

Hyvän johtamisen avulla organisaatio saavuttaa strategiassa asetetut tavoitteet, kun taas epäonnistunut rekrytointi voi aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä.

Organisaatiot eroavat toisistaan monin tavoin. Myös johtajana voi menestyä erilaisilla taustoilla ja johtamistyyleillä, eikä aiempi työkokemus samankaltaisesta tehtävästä aina ennusta menestymistä uudessa työssä.

Miten oman organisaation tavoitteita tukevan, ”hyvän” johtajan rekrytoinnissa onnistutaan?

Mercuri Urval
Mercuri Urvalin Partner ja johtava psykologi Annukka Tervo.

”Ensimmäisenä tulee sanoittaa, mitä valinnan myötä tulee saavuttaa, millainen johtamisote organisaatioon sopii ja miten johtajan potentiaali valjastetaan käyttöön kyseisessä toimintaympäristössä”, sanoo Partner ja johtava psykologi Annukka Tervo Mercuri Urvalilta.

Mercuri Urval
Esko Oja, Partner ja Suomen liiketoiminnoista vastaava johtaja, Mercuri Urval.

”Hyvälle johtajalle ei ole yleispätevää mallia, jokainen johtajavalinta on uniikki. Rekrytoinnissa kannattaa lähteä liikkeelle strategiasta ja on ymmärrettävä vallitseva tilanne. Haetaanko johtajaa uuden suunnan luomiseen vai toteuttamaan nykyistä strategiaa?” jatkaa MU:n Partner ja Suomen liiketoiminnoista vastaava johtaja Esko Oja.

Tieteeseen perustuva toimintamalli

Organisaation tarpeiden mukaisen johtajan rekrytoinnissa voi käyttää apuna ulkopuolisen palveluntarjoajan objektiivisia arviointimenetelmiä. Maailmanlaajuisesti toimiva MU tarjoaa johtajarekrytointipalveluja ja neuvoo johtajuuden kehittämisessä.

CTA

MU:n tieteeseen perustuva lähestymistapa haastaa perinteistä suorahakumarkkinaa. Hakuprosessin eri vaiheet auttavat hallitsemaan riskejä, jotka liittyvät rekrytoinnin onnistumisen ennustamiseen ja monimuotoisuuden tukemiseen.

MU Leadership Assesment (MULA) -arviointipalvelussa kartoitetaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeet, liiketoimintatilanne ja tavoitteet sekä tehdään kandidaattien urataustan ja johtamisotteen kattava arviointi faktapohjaisesti. Kohdennetun analyysin pohjalta MU:n asiantuntijat antavat objektiivisia, selkeitä suosituksia kriittisissä johtajavalinnoissa päätöksenteon tueksi.

Vertailupohjainen urataustan arviointi on alalla ainutlaatuinen. Sekä asiakkaat että kandidaatit ovat antaneet MULA-konseptin toteutuksesta erittäin myönteistä palautetta.

Mercuri Urval

Konteksti määrittelee hyvän johtajan ominaisuudet

MU:n asiantuntijat selvittävät asiakkaan kanssa johtajalta vaadittavia ominaisuuksia organisaation toimintakontekstissa. Näin luodaan selkeät kriteerit sille, millaista johtamista erilaisissa tilanteissa odotetaan.

”Määritämme asiakasyrityksen kanssa johtajan työhön liittyvät tavoitteet. Johtaja-arvioinnissa selvitämme, mitkä tekijät kandidaattien työhistoriassa, toimintatavoissa ja kyvyissä auttavat täyttämään odotukset”, Oja kertoo.

Lisäksi eri menetelmillä ja haastatteluilla selvitetään, millaisissa tilanteissa tai teemoissa kandidaatit tarvitsevat tukea, mikä heitä motivoi ja miten heidät voi parhaiten sitouttaa. Ei ole poikkeuksellista, että rekrytointiprosessin loppuvaiheeseen voi edetä erilaisilla osaamistaustoilla ja persoonallisuusprofiileilla.

”Tärkeintä on tunnistaa odotukset uutta johtajaa kohtaan. Suhteessa niihin osataan peilata, millaisella lähestymiskulmalla henkilö tekee työtään eli johtaa”, Tervo sanoo.

MU seuraa jatkuvasti rekrytointiprosessien onnistumista. Tutkimusten mukaan noin 93–94 prosenttia MU:n kanssa yhteistyössä rekrytoiduista johtajista täyttää asiakasorganisaation asettamat tavoitteet.

Lue lisää osoitteessa: www.mercuriurval.com

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Rekrytointi kaipaa sydämen sivistystä

Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu jututti tunnekouluttaja, valmentaja, motivaatio- ja asennepuhuja Camilla Tuomista. Näkökulmaksi otettiin rekrytointi, sillä se on Businessliken toiminnan ytimessä. Välillä

Täsmäkoulutusta kellosta riippumatta

Sovelton hybridimallissa eri oppimismuodot yhdistyvät kattavaksi kokonaisuudeksi Osaamisvajeeseen kehitetyt koulutusratkaisut ovat monipuolistuneet osaamistarpeen pirstaloituessa. Muutos lähtee täsmätarpeeseen kehitetyistä ajasta ja paikasta

Saranen kasvattaa uutta osaamista

Rekrytoinnin näkökulman muutos vastaa kasvavien alojen osaajapulaan Osaamistarpeiden ennakointi ja rekrytoinnin aikajänteen pidentäminen ovat aiempaa tärkeämpiä, jotta kasvualoille saadaan uusia päteviä

Aitous on työnantajamielikuvan perusta

Hyvä työnantajamielikuva ja hakijakokemus syntyvät työntekijöiden ja -hakijoiden arvostuksesta Työssään viihtyvät työntekijälähettiläät luovat työnantajamielikuvaa kertoessaan sosiaalisessa mediassa työpaikan arjesta. Työntekijöitä ja

Täsmähaulla tuloksiin

Rekrytointi.com Osaajapankki törmäyttää työnantajat ja osaajat Kun yritykset etsivät taitavaa väkeä, kovat osaajat voivat olla kiven alla – tai siltä ainakin

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Hoivatyön muotoilusta lääke resurssipulaan

Helmihenkilöstön moniammatillisen asiantuntemuksen avulla kehitetään ratkaisuja, joissa huomioidaan organisaation kustannustehokkuus, työntekijän kompetenssit ja motivaatio sekä asiakaskokemus esimerkiksi kotihoidossa. Helmihenkilöstö Oy vastaa

Kun maailma tuli duuniin

Ukrainalaisille etsitään töitä leveällä rintamalla – mutta monikulttuurinen rekrytointi tekee vasta tuloaan suomeen Ukrainan kriisi on koskettanut koko yhteiskuntaa ja nostanut

Epätyypilliset työsuhteet resurssoinnissa

Työnteon ja resurssoinnin mallit moninaistuvat, mihin on muutoksen sitkeimmänkin vastustajan taivuttava. Pelkkä ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, erityisesti jos haluaa onnistua

Miten tavoittaa osaajat?

Laadukas rekrytointiprosessi varmistaa oikean tekijän löytämisen niin asiantuntija- ja projektitehtäviin kuin joustavaan henkilöstövuokraukseen. Henkilöstöpalveluyritysten laajat verkostot tavoittavat sekä kotimaiset että kansainväliset

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri