Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Väitös: Lasten saamisella on huomattavasti suurempi negatiivinen vaikutus naisten kuin miesten tuloihin

KTM Antti Sieppi. Kuva: Jyväskylän Yliopisto

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä KTM Antti Sieppi tarkastelee väitöskirjassaan työmarkkinoihin liittyviä ilmiöitä useasta näkökulmasta. Yhden osatutkimuksen mukaan lasten saaminen ei vaikuta miesten tuloihin käytännössä ollenkaan, mutta naisten tuloihin, työllisyyteen ja tuntipalkkaan sillä on merkittävä ja pitkäkestoinen negatiivinen vaikutus.

"Lasten saaminen ei vaikuta miesten tuloihin käytännössä ollenkaan, mutta sillä on naisten tuloihin, työllisyyteen ja tuntipalkkaan merkittävä ja pitkäkestoinen negatiivinen vaikutus", Sieppi toteaa.

Hän viittaa myös pohjoismaisiin tutkimuksiin, joiden mukaan naispareissa synnyttävän osapuolen tulot laskevat vähemmän kuin heteropareissa.

"Onkin siis oletettavissa, että myös Suomessa negatiiviset vaikutukset naisten työmarkkinatulemiin johtuvat pitkälti kulttuurinormeista ja asenneilmapiiristä."

Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan sosiaalisten ja matemaattisten taitojen kysyntää Euroopan työmarkkinoilla. "Sosiaalisia taitoja vaativien ammattien osuus työmarkkinoista on kasvanut, kuten myös matemaattisten taitojen molempien ääripäiden. Yleinen selitys tälle ilmiölle on se, että automaatio korvaa erityisesti rutiininomaisia tehtäviä", Sieppi sanoo.

Toisessa artikkelissa analysoidaan yrittäjyyden yhteyttä tutkintorakenteisiin. "Kauppakorkeakoulusta valmistuneista yrittäjäksi päädyttiin useammin, mikäli tutkinnossa oli keskiarvoa enemmän sivuaineiden opintosuorituksia. Tutkimus osoittaa kuitenkin, että nämä tulokset selittyvät pitkälti mittaustavalla."

Kolmannessa osatutkimuksessa arvioidaan suomalaisten ammattioppilaitosten johtamista. "Vaikuttaa siltä, että suomalaisten ammattioppilaitosten johtamiskäytännöt ovat maailmanlaajuisesti verraten varsin hyvällä tasolla."

Antti Siepin väitöstilaisuus pidetään perjantaina 6.6.2025 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen salissa C2. Vastaväittäjänä toimii dosentti Kari Hämäläinen ja kustoksena professori Jaakko Pehkonen. Tilaisuus on suomenkielinen.

Teksti: Toimitus

Lähde: Jyväskylän yliopisto

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet

Työelämän jatkuva muutos haastaa organisaatioita rakentamaan hyvinvointia uudella tavalla. Työn pirstaloituminen, monimuotoistuvat tiimit ja kasvava epävarmuus edellyttävät johtamiselta herkkyyttä, selkeyttä ja

Ulkoistettu HR-palvelu

Tehokkuutta, taloudellisuutta ja joustavuutta Säästöt ovat iskeneet armottomasti lähes jokaiselle toimialalle. Henkilöstöhallinnon tehtävät ovat sellainen asia, joka kysyttäessä kerrotaan usein olevan

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Työ ja sen tekijä Sujuvan logistiikan taustalla ovat nykyaikaiset verkkopalvelut ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Sari Starck on päässyt unelmatyöhönsä Varovan maantieliikenteen asiantuntijana.

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu