Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Vaihto-opiskeluohjelmat oppilaitosten tapaan työpaikoille

Vaihto-opiskeluvuodet ovat usein niitä mieleenpainuvimpia hetkiä opiskeluajasta. Sen lisäksi, että vaihto-opiskelulla on useita mieltä, kokemusta ja osaamista avartavia hyötyjä, voisi sen merkityksellisyyttä tutkia myös esimerkiksi motivaation, hyvinvoinnin ja tehokkuuden näkökulmasta.

Vaihto-opiskelu on usein seikkailu nuoruudessa, mutta voisiko
vaihto-opiskeluohjelman idea toteutua edelleen työelämässä –
vähintäänkin omassa organisaatiossa, mutta myös eri yritysten
välillä siten, ettei omasta työstä tarvitse lähteä päästäkseen
näkemään mitä muualla työmarkkinassa tapahtuu tai miten eri
yritykset samankaltaisia tehtäviä suorittavat? Että tulevaisuuden
työsopimuksessa vaihtomahdollisuus oman tai toisen alan
yrityksessä kuuluisikin automaattisesti diiliin? Mahdollisuus,
jossa yksilö kasvaa ammatillisesti ja yritykset kehittyvät yhteistyössä
näiden vaihtolähettiläiden avulla?

Tavoite lähtee oppimismahdollisuudesta ja
vastavuoroisuudesta

Oppilaitosten vaihto-opiskeluohjelmien tavoitteena on mahdollisuus
suorittaa osa tutkinnosta eri oppilaitoksessa, tyypillisesti
ulkomailla – ja vastavuoroisesti omaan oppilaitokseen saapuu
vaihto-opiskelija kohdemaasta.

Opiskelun ja oppimisen lisäksi
vaihtoaika usein tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen, jossa itsenäistymisen
ja pärjäämisen kokemukset ulkomailla asumisen,
kansainvälisen kaveriporukan ja opiskelijayhteisön kanssa verkostoitumisen
sekä laajemmin eri maiden näkökulmia avartavien,
koulutusalan teemojen käsittelyn myötä kasvattavat yksilöä.
Vaihto-opiskeluajat muistetaan ikuisesti.

Olisipa hienoa, jos oppilaitosten tarjoama vaihto-opiskelumalli
toimisi systemaattisesti myös työelämäkontekstissa vastavuoroisuuden
periaatteella siten, että yhteistyöyritykset lähettäisivät
osaajansa, ”vaihtolähettiläät”, molempiin organisaatioihin
oppimaan, näkemään, kokemaan ja kasvamaan määräajaksi.

Ohjelma tarjoaisi mahdollisuuden oppia yhdellä
työsopimuksella enemmän kuin yhden organisaation verran
työelämästä, työtehtävistä, yrityskulttuureista – erilaisilta ihmisiltä
ja osaajilta.

Vaihtomahdollisuus tarjoaisi ammatillisen
kehittymisen lisäksi inspiraatiota, uusia verkostoja sekä näkö kulmia avartavan kokemuksen, jota hyödyntää omassa kotiorganisaatiossa
määräajan päätyttyä. Tällainen yritysten välinen
yhteistyö tarjoaisi työntekijälle uuden, turvallisen kehittymispolun
luopumatta olemassa olevasta työsuhteesta sekä tuoden
palatessaan takaisin valtavasti lisää tietoa, taitoa ja parhaita
käytäntöjä jaettavaksi kotiorganisaatiolle.

”Usein sisäisen
liikkuvuuden
mahdollisuuksia on
omassa tiimissä.

Sisäisen liikkuvuuden käytäntöjen
laajentaminen yrityksen ulkopuolelle

Työelämässä tavoitteellista vaihto-opiskelua tapahtuu useimmiten omassa organisaatiossa, jota edistetään esimerkiksi sisäisen
liikkuvuuden ja työnkierron toimintamalleilla. Sisäisellä
liikkuvuudella pyritään vahvistamaan sitoutumista ja laajentamaan
osaamista yrityksen sisäisillä urapoluilla, uudenlaisten
työtehtävien ja vastuualueiden kautta.

Usein sisäisen liikkuvuuden mahdollisuuksia on omassa tiimissä,
mutta myös eri toimintojen ja tiimien välillä, kansainvälisissä
organisaatioissa mahdollisesti eri maiden välillä tai esimerkiksi
projektityöskentelyn kautta. Halukkuus kehittyä sisäisesti
eri työtehtävissä tunnistetaan esimerkiksi kehitys- ja urakeskusteluissa, ja toisinaan sisäistä liikkumista ohjataan vahvemmin
työnantajan suunnalta, esimerkiksi organisaatioiden
muutostilanteissa. Pääsääntöisesti sisäisen liikkumisen tai työnkierron
mahdollisuudella, määräaikaisesti tai vakituisesti, saadaan
itselleen arvokasta, uutta osaamispääomaa ja motivaatiota,
sekä jaetaan osaamista yrityksessä.

Sisäisen liikkumisen ja työnkierron mahdollisuus rajautuu
tyypillisesti oman organisaation sisälle, luonnollisestikin. Mutta
entäpä jos sama toimintamalli toimisikin myös yritysten välisenä
yhteistyönä tulevaisuudessa – vaihtolähettiläiden lähettämisenä saman alan toimijan tai jopa eri alalla vaikuttavan
työnantajan vastaaviin tehtäviin määräajaksi? Saisimmeko
työelämän rakenteet tukemaan tällaista mahdollisuutta riittävästi,
jossa työntekijänä pääsisikin kasvamaan ja oppimaan
toiseen yritykseen ja palaamaan sovitun ajan kuluttua takaisin
ilman työpaikan vakituista vaihtamista?

Yritysten välinen vaihtolähettiläsmalli antaisi mahdollisuuden
sekä yksilölle että yritykselle kehittyä ja uudistua
yhdistämällä parviälyyn eri organisaatioiden toimijoita
samankaltaisten työelämähaasteiden ja -prosessien äärellä;
benchmarkaamalla
pidempiaikaisesti onnistuneita käytäntöjä,
oppimalla toinen toisilta, vertailemalla sekä jakamalla
osaamista molemminpuolisesti.

Voisiko oppilaitosten vaihto-opiskelumallin hyödyt toimia siis myös työelämäkontekstissa?
Yhteistyö samojen ja samankaltaisten haasteiden
ja mahdollisuuksien parissa, jossa tunnistettaisiin yrityksiä
yhdistävät tavoitteet ja haasteet, ja laitettaisiinkin vaihtolähettiläät
tutkimaan yhdessä etenemis- ja kehittämismahdollisuuksia?

Ajatelkaa, jos yrityksiä yhdistävistä työelämän prosessista,
kuten rekrytoinnin tai perehdytyksen kehittämisestä,
tehtäisiinkin vaihtoyritysten välinen, yhteinen työelämää
edistävä tavoite, jossa kilpailun sijaan lyötäisiinkin ajatukset
yhteen parhaiden mallien ja käytäntöjen osalta, ja lopputulos
olisi yhteisesti hyödynnettävissä sen sijaan, että jokainen
yritys pähkäilee prosessin kanssa itsenäisesti?

Teksti: Lotta Lukka
Kuvat Pexels

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot