Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

copyright: publico oy

Uusi Akava Works -selvitys: asiantuntijatyön murros vaatii jatkuvaa oppimista sekä johtamisen kehittämistä

Tuore Akava Works -selvitys ”Työelämätutkijoiden näkemyksiä asiantuntijatyön muutoksesta” tuo tietoa työelämän muutosvoimista ja niiden vaikutuksista asiantuntijatyöhön erityisesti työn tuottavuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Selvitys ehdottaa toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja ehkäistä kielteisiä muutoksia. Sen on laatinut E2 Tutkimus Akava Worksin toimeksiannosta.

Selvityksessä haastateltiin 17 johtavaa suomalaista työelämän tutkijaa, työlainsäädännön asiantuntijaa ja työelämäasiantuntijaa. Tavoitteena oli tunnistaa asiantuntijatyön keskeiset muutostrendit ja hahmottaa, miten ne kytkeytyvät kokonaistuottavuuteen.   

”Selvityksen perusteella asiantuntijatyön muutoksessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kahteen seikkaan. Ensinnäkin työelämässä tulee vaalia osaamisen säilymistä korkealla tasolla myös nopean muutoksen keskellä. Toiseksi yhteiskunnassa tulee tunnistaa korkean osaamisen tuoma lisäarvo nykyistä paremmin ja hyödyntää sitä mahdollisimman monipuolisesti. Ehdotamme lukuisia toimia, joiden avulla korkeasti koulutettujen osaamispotentiaali saadaan yhä paremmin käyttöön”, sanoo projektipäällikkö Aino Heikkilä E2 Tutkimuksesta.

Selvityksen mukaan korkean osaamisen vaaliminen ja hyödyntäminen ovat Suomessa ratkaisevan tärkeitä talouskasvun kannalta. Asiantuntijatyö ja asiantuntijaorganisaatioiden muutos vaatii, että osaamisen jatkuvuus turvataan sekä kiinnitetään erityistä huomiota johtamiseen ja asiantuntijoiden hyvinvointiin. 

”Yksittäisen työntekijän tuottavuus voisi teoriassa moninkertaistua tekoälyteknologian avulla, mutta organisaation tuottavuuden kehitykseen tarvitaan yhteisön panosta ja yhteistyötä, kuten tuore selvitys nostaa esille. Työyhteisön merkitystä täytyy pohtia, ehkä jopa keksiä se uudelleen. Miksi joukko asiantuntijoita kannattaa koota työyhteisöksi ja miten asiantuntijaorganisaation toiminta olisi järjestettävä, jotta se olisi taloudellisesti kestävää ja mielekästä myös työntekijöiden näkökulmasta”, kysyy Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra.

”Selvityksen havainnot kertovat, että asiantuntijatyön johtamista on kehitettävä vastaamaan työelämän muutoksiin. Sekä yksilön että yhteiskunnan etu on, että työssä jaksamisesta ja työhyvinvoinnista pidetään huolta. Tähän tarvitaan työpaikkojen toimien ohella rakenteita: lainsäädännön on pysyttävä muutoksessa mukana. Esimerkiksi työn psykososiaalista kuormitusta pitää selkeämmin mitata, hallita ja ehkäistä. Psykososiaalista kuormitusta koskeva uusi asetus selkeyttäisi työantajan ja lähiesimiehen vastuita”, Kopra painottaa.

”Johtamistaidoissa pitää korostaa vuorovaikutuksen, luottamuksen ja yhteisen ymmärryksen kehittämistä. Korkeasti koulutettujen liikkuvuutta työmarkkinoilla pitää parantaa”, Kopra täsmentää esimerkkejä selvityksen ehdotuksista.

Kuvat: Pexels

Lähde: Akava

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja