Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työntekijän urakehityksestä hyötyy myös yritys

Miten suhtautua, kun työntekijä haluaa kouluttautua nykyistä työnkuvaansa pidemmälle? Onko se työnantajalle uhka vai mahdollisuus?

Olisi helppoa ajatella, että työntekijän kouluttaminen on riski: mitä jos työntekijä lähteekin kohti muita haasteita, kun osaamista karttuu tämänhetkistä työnkuvaa laajemmin?

Ajatusmalli kannattaa ehdottomasti kääntää toisinpäin. Työnantajayrityksellä on käynyt loistava tuuri, kun se on saanut oppimishaluisen työntekijän. Hän ei ehkä kuitenkaan jää kauaksi aikaa tehtävään, jossa hän ei saa kehittyä entistä taitavammaksi. Parasta, mitä voi tässä tilanteessa tehdä, on panostaa työntekijän kouluttamiseen ja hyödyntää hänen uutta osaamistaan yrityksen hyväksi.

Työn palkitsevuus syntyy osaamisen tunteesta ja mahdollisuudesta kehittyä

Motivaation, innostuksen ja hyvinvoinnin kannalta on ratkaisevaa, että työntekijä kokee olevansa työssä, jossa hän on hyvä ja pääsee näyttämään parhaat taitonsa. Siksi on tärkeää, että työpaikalla kannustetaan jokaista löytämään omat vahvuutensa, annetaan niistä positiivista palautetta ja pyritään löytämään mahdollisuuksia hyödyntää niitä työssä.

Työssä kehittyminen on edellytys motivaation säilymiselle, ja koulutus on tässä tärkeässä roolissa: sen kautta osaamista karttuu ja mahdollisuudet edetä itselle mieleiseen suuntaan avautuvat. Tätä kautta yritys saa yhä osaavampia tekijöitä, jotka ovat tärkeä kilpailuvaltti liiketoiminnalle.

CTA

Urakehityksen mahdollistaminen organisaation sisällä saa työntekijät pysymään

Paitsi että työnantajan tarjoama koulutus on työntekijälle arvokas tilaisuus kehittää ammattitaitoaan se myös sitouttaa työnantajaan. Se ei siis ole pelkästään kuluerä vaan ennen kaikkea sijoitus sekä osoitus siitä, että työntekijää arvostetaan ja häneen halutaan panostaa.

Vaikka työntekijä olisi kuinka pätevä nykyisessä tehtävässään, työnkuvien muutoksille on toisinaan tarvetta – lähti tarve sitten työntekijästä itsestään tai jostain muusta syystä.
Henkilöstön osaamista kehittämällä voidaan tukea ihmisten urakehitystä oman organisaation sisällä, monipuolisempiin tai vaativampiin tehtäviin.

  • Sisäisiin urapolkuihin panostaminen mahdollistaa työntekijöille etenemisen tutussa organisaatiossa.
  • Työnantajalle se on keino pitää kiinni arvokkaimmasta resurssistaan – työntekijöistä.
  • Samalla urakehityksen mahdollistaminen ja sen aikaansaama henkilökunnan pysyvyys tukevat positiivista työnantajamielikuvaa.

Henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen ylläpitäminen on myös aina kannattavampaa kuin uusien palkkaaminen. Kun työntekijä kehittyy roolista toiseen organisaation sisällä, on helpompaa ja riskittömämpää rekrytoida uusi ihminen vähemmän vaativaan rooliin.

C niin kuin Careeria – oikea vaihtoehto osaamisen kehittämiseen

Me Careeriassa tarjoamme monipuolisia koulutusratkaisuja yritysasiakkaidemme tarpeisiin ja jalostamme osaamista työelämää varten. Toteutamme koulutuksia maksuttomina oppisopimuskoulutuksina, kaupallisina räätälöityinä lyhytkoulutuksina ja asiakkaamme tilanteen sekä mahdollisuuksien mukaan ELY-keskuksen yhteishankintarahoituksen avulla.

Lue lisää ja ota rohkeasti yhteyttä!

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,