Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työn intensiivisyys stressaa työntekijöitä

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa todetaan, että tietotekniikan käyttö työssä, puutteellinen tuki johtajilta sekä työn itsenäisyys lisäävät monella tapaa työn intensiivisyyttä. Lisäksi hyvin aloitteelliset ja työssään proaktiiviset työntekijät kokevat työnsä intensiiviseksi. Työn intensiivisyys, erityisesti työtahdin kiristyminen ja multitaskaus, lisäävät työuupumusriskiä.

Tietotekniikan käyttö työssä, puutteellinen tuki johtajilta sekä työn itsenäisyys lisäävät monella tapaa työn intensiivisyyttä. Lisäksi hyvin aloitteelliset ja työssään proaktiiviset työntekijät kokevat työnsä intensiiviseksi. Työn intensiivisyys, erityisesti työtahdin kiristyminen ja multitaskaus, lisäävät työuupumusriskiä.

Tämä käy ilmi Työn intensifikaatio ja sen hallinta itsesäätelyn voimavarojen avulla -tutkimushankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksista.

Nelivuotisessa yhteistyöhankkeessa selvitetään työn intensiivisyyttä, sen seurauksia, ennustajia sekä intensiivisyydeltä suojaavia tekijöitä. Tutkimus tehdään Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen psykologian yksiköissä ja sitä rahoittaa Suomen Akatemia.

Tutkimus osoitti myös, että kohtuulliset oppimisvaatimukset lisäsivät työnimua, mutta vähäiset ja runsaat oppimisvaatimukset vähensivät sitä. Työn intensiivisyyden kokemukset erosivat lisäksi eri-ikäisillä: työtahdin kiristymistä ja multitaskaamisen haasteita kokivat erityisesti ikääntyneemmät työntekijät, kun taas vaatimukset itseohjautuvuuteen ja itsensä johtamiseen olivat yleisempiä nuoremmilla työntekijöillä.

”Työn intensiivisyys voi olla riski työhyvinvoinnille erityisesti aloilla, joissa on meneillään teknologinen murros”, sanoo työ- ja organisaatiopsykologian professori Saija Mauno Tampereen yliopistosta.

Teknologia nopeuttaa työprosesseja ja tiedon siirtoa ruokkien työn intensiivisyyttä. Johdon tuki voi vähentää henkilöstön kokemaa työn intensiivisyyttä ja riittävästä tuesta tuleekin huolehtia teknologisessa murroksessa.

”Organisaatioiden, joissa korostetaan jatkuvaa työskentelyn tehostumista ja henkilöstön itseohjautuvuutta, tulee tiedostaa työn intensiivisyyden monimuotoisuus ja sen hyvinvointiriskit”, huomauttaa professori Taru Feldt Jyväskylän yliopistosta.

Lisäksi tarvitaan eri-ikäisille räätälöityjä toimia, jotka auttavat hallitsemaan intensiivistä työtä ja sen hyvinvointiriskejä.

Tutkimustulokset on julkaistu artikkeleissa: Mauno, S., Kubicek, B., Minkkinen, J., & Korunka, C. (2019). Antecedents of intensified job demands: evidence from Austria. Employee Relations: The International Journal, Mauno, S., Minkkinen, J., Tsupari, H., Huhtala, M. and Feldt, T. (2019). Do Older Employees Suffer More from Work Intensification and Other Intensified Job Demands? Evidence from Upper White-Collar Workers. Scandinavian Journal of Work and Organizational Psychology, 4(1),

Lisätiedot: Konsortion johtaja, professori Saija Mauno, Tampereen yliopisto, 040 753 0314, saija.mauno@tuni.fi Hankejohtaja, professori Taru Feldt, Jyväskylän yliopisto, 040 805 3485, taru.feldt@jyu.fi

Kuva: Pixabay

Jaa tämä artikkeli: 

Lainsäädäntö

Työelämän riidat voi välttää

Selvä käsitys pelisäännöistä auttaa takaamaan työrauhan, asianajaja Antti Palmujoki sanoo. Erityisesti esihenkilöiden ja HR-asiantuntijoiden tulee hallita työoikeuden perusteet, jotta sopu työpaikalla

Kolme trendiä työvuorosuunnitteluun

Valinnanvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa työhön näkyvät suoraan työhyvinvoinnissa sekä työn laadussa Työntekijäkokemusta voidaan parantaa tasapuolisella ja työntekijöiden toiveet huomioivalla työvuorosuunnittelulla. Automatisoitu

Työ- ja vapaa-ajan rajaaminen

Ei se ollut helppoa ennenkään, mutta nyt se on entistäkin haastavampaa. Nimittäin työn ja vapaa-ajan välinen rajanveto. Kun kotimme on työpaikkamme,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Uusia työaikamuotoja työaikalain piiriin

Työaikalain uudistumisen myötä työaikaa on seurattava sekä etätyössä että uudessa joustotyössä Vuoden alusta voimaan astunut uusi työaikalaki vastaa työmarkkinoiden ja työelämän

Projektityöntekijät asunnottomiksi?

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan ohjeistus, joka uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta on noussut laajasti otsikoihin. Aiheen ympäriltä on kirjoitettu niin Helsingin Sanomissa

Uusi työaikalaki tuli – mikä muuttui?

Uuden työaikalain voimaantulo vuoden alussa ei varsinaisesti ole mullistanut yritysten työaikakäytäntöjä – mutta uusi laki on ilahduttavasti tuonut mukanaan monia uusia

Mihin työaika kuluu?

Johtaja, tunnista pahimmat aikasyöpöt ja paranna kannattavuutta HR-datan avulla Sukellus henkilöstödataan kertoo huomattavan paljon yrityksen tehokkuudesta ja osaamisesta. Usein yrityksissä panostetaan

Päivitä työajanseuranta!

HR voi hyötyä nykyistä paljon enemmän fiksuista järjestelmistä, jotka modernisoivat ja automatisoivat työajanseurannan. Jotta työntekijän suoritusta ylipäätään voidaan arvioida – ja

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Koordinaatiokaaos – onko liian tuttu?

Byrokratia kasvaa, tuottavuus katoaa, ja johtajat ovat neuvottomia Koordinaatiokaaos johtaa usein tuottavuuden romahdukseen kuten kävi esimerkiksi Nokian puhelimille. Se on keskeinen