Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Tutkimus: Kesätyö vahvistaa nuorten luottamusta tulevaisuuden työllistymiseen

Kesätyökokemus rakentaa vahvasti nuoren pystyvyyskäsitystä työntekijänä. Yli 80 prosenttia Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kesäduunikyselyyn vastanneista nuorista sanoo kesätyökokemuksen lisänneen luottamusta tulevaisuuden työllistymiseen. Kesätyötehtävät koetaan mielekkäinä ikäryhmästä riippumatta ja enemmistö kesätyöntekijöistä näkee kesätyöorganisaatiossa myös tulevaisuuden työpaikkansa. Näin ollen kesätyökokemus rakentaa yrityksen työnantajamielikuvaa mitä suurimmissa määrin ja on parhaimmillaan tehokas rekrykanava.

Myös kehityskohteita löytyy. Tutkimustulosten mukaan huomiota tulee kiinnittää sukupuolten väliseen tasa-arvoon erityisesti ohjauksen kohdalla, nuorimpien kesätyöntekijöiden äänen kuulumiseen ja vanhimpien kesätyöntekijöiden perehdytykseen. Kaiken kaikkiaan kesätyöprosessin on pystyttävä huomioimaan yksilölliset tarpeet yhä paremmin. Hiomalla kesätyökäytännöt huippuunsa yritys pystyy erottautumaan positiivisessa mielessä ja tekemään vaikutuksen tulevaisuuden osaajiin.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan tutkimukseen vastasi 7 790 kesätyöntekijää 128 yrityksestä, tehden tutkimuksesta Suomen laajimpia 14-29-vuotiaiden nuorten kesätyökokemuksia kartoittavan tutkimuksen.

Lue lisää tutkimuksesta ja kehitä kesätyökäytäntöjäsi osoitteessa: kesaduuni.org

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Rekrytoimmeko tiikerin vai metallilaatikon?

On helppo sanoa rekrytoivansa rohkeutta, aloitteellisuutta ja uudistumiskykyä. Se näyttää hyvältä ilmoituksessa ja kuulostaa siltä, että organisaatio on valmis luovuuteen, kehitykseen

Osaajien löytäminen kotimaasta entistä vaikeampaa

Jopa kolme neljästä yrityksistä jää liiketoimintatavoitteistaan kotimaan työmarkkinoiden osaajapulan takia, kertoo kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijayrityksen Remoten 2025 Global Workforce Report -kysely. Remoten 2025 Global Workforce

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Kolmikymppinen mies, luontainen johtaja?

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani minulle

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Henkilöstöpalvelualan muutosten vuosi

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa muutosvaihetta.

Monikanavaisuus kuuluu moderniin rekrytointiin

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa. Vaikka