Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Toimiva organisaatiokulttuuri pohjautuu yhteisiin arvoihin

Organisaatiokulttuurin avulla tuetaan organisaation strategiaa ja tavoitteita sekä edistetään työntekijöiden sitoutumista ja hyvinvointia. Organisaatiomuutosten ja uusien strategisten linjausten myötä on erittäin tärkeää tarkastella arvopohjaa ja kehittää kulttuuria sekä arjen toimintaa arvojen mukaisesti.

Työntekijöillä on vahva tarve kokea työnsä merkitykselliseksi. Merkityksellisyyden tunne vahvistuu, kun organisaation ja työntekijän arvot vastaavat toisiaan. Samalla konkretisoituu oman työn merkitys suhteessa organisaation tavoitteisiin.

”Toimiva organisaatiokulttuuri on valtava voima, joka varmistaa, että koko henkilöstöllä on yhteiset rakennuspalikat tavoitteiden saavuttamiseksi. Arjessa yhteiset kokemukset ja jaetut arvot konkretisoituvat teoiksi, joita ovat esimerkiksi yhdessä sovitut palaverikäytännöt, palautteen anto ja tapa työskennellä yhdessä”, sanoo Anna Aarnisalo, Sympan Vice President, People and Culture.

Kansainväliseksi toimijaksi kasvanut Sympa on kotimainen ohjelmistotalo, jonka HR-järjestelmä kattaa koko työsuhteen elinkaaren. Sympan tavoitteena on olla hyvä työnantaja sekä luoda merkityksellistä työelämää ja työhyvinvointia.

Organisaatiokulttuuri on kaikkien yhteinen asia

Kulttuuri muodostuu arjessa vahvassa yhteistyössä johdon, henkilöstöhallinnon ja henkilöstön välillä. Henkilöstöhallinnolla ja johdolla on suuri rooli toimivan organisaatiokulttuurin fasilitoinnissa ja johtamisessa.

”Fasilitoinnin avulla voidaan kartoittaa organisaatiokulttuurin kulmakivet, tehdä näkyväksi organisaatiolle tärkeät arvot sekä varmistaa johdonmukaiset toimintatavat näiden välillä”, Aarnisalo sanoo.

Organisaatiokulttuuri ei ole yksin henkilöstöhallinnon harteilla, vaan jokaisella on vastuu arvojen mukaisesta toiminnasta.

Lue myös: Byggmax: Kattava ja joustava HR-järjestelmä, joka on rakennettu tulevaisuutta varten

”Vaikka työporukassa on ihanaa muistella yhteisiä kohtaamisia organisaation juhlista, on tärkeää muistaa, että vaikutamme organisaatiomme kulttuuriin päivittäin jokaisessa kohtaamisessa kollegoidemme kanssa.”

Arvopohja voi muuttua organisaatiomuutoksissa

Organisaatiomuutosten myötä myös yhteinen arvopohja saattaa vaatia tarkastelua. Sympalla muutosten taustalla ovat omistajan vaihdos, kansainvälistyminen ja yrityksen kasvu.

Erityisesti kansainvälistyminen on rikkaus Sympalle, mutta se on tuonut henkilöstöhallinnolle uusia haasteita. Myös henkilöstömäärä on lähes tuplaantunut viimeisen kahden vuoden aikana.

”Pelkästään eri maiden työlainsäädännöissä on paljon pureskeltavaa. Pohjoismaiset juuret ovat tärkeä osa yrityksemme identiteettiä, mutta yhtä tärkeää on tiedostaa, millaiseen organisaatiokulttuuriin eri maissa on totuttu.”

Sympalla kirkastetaan aktiivisesti organisaation suuntaa, ja henkilöstön tulokulma tehdään näkyväksi kulttuurin nykytilan kartoituksella.

”Kehitämme arvopohjaa sekä arjen ratkaisuja siten, että ne tukevat tavoitteitamme ja strategiaamme myös tulevaisuudessa”, sanoo Aarnisalo.

Kulttuuria rakennetaan tavoitteellisesti eri maissa toimivien yksiköiden välisessä yhteistyössä. Yhdessä luotua kulttuuria jalkautetaan suunnitelmallisesti eri yksiköihin. Avoin ja läpinäkyvä viestintä varmistaa arvojen mukaisen toiminnan tuomisen osaksi arkea.

”Aitous ja rehellisyys ovat kulttuurin kehittämisen edellytyksiä. Arvot tulevat näkyviksi johtamisen, työntekijäkokemuksen, valintojen ja päätösten ja työnantajamielikuvan kautta”, summaa Aarnisalo.

Lue lisää Sympasta sympa.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Palkkausjärjestelmän kehittäminen

Palkkauksen kehittäminen ja tehtävässä suoriutumisen arvioiminen ovat oleellinen osa johtamista Tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi kuuluvat hyvään johtamiseen ja takaavat

Sympan pikakelaus HR:n tulevaisuuteen

– oppaasi henkilöstöhallinnon tuleviin trendeihin Muutos on meille kaikille tuttua: elämme jatkuvan innovaation ja muutoksen aikakaudella, ja suuntaus on sama myös

Päivitä työajanseuranta!

HR voi hyötyä nykyistä paljon enemmän fiksuista järjestelmistä, jotka modernisoivat ja automatisoivat työajanseurannan. Jotta työntekijän suoritusta ylipäätään voidaan arvioida – ja

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Mepco Oy loi nahkansa

– uudet yritykset Accountor-lipun alle Mepco Oy jakoi liiketoimintansa kahtia: uudet yritykset Accountor HR Solutions Oy ja Accountor Enterprise Solutions Oy