Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Strateginen henkilöstöjohtaminen vaatii vahvaa osaamista

Kuvassa Juha Äkräs, yksi ohjelman kouluttajista.

Valjasta muutos mahdollisuudeksi Executive HR -ohjelman tarjoamien työkalujen avulla

Liiketoimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Osa muutoksista, kuten digitalisaatio ja tekoäly, saattavat muuttaa ammattien logiikkaa perustavanlaatuisesti. Miten HR-ammattilaiset voivat tunnistaa muutoksen aiheuttamat haasteet omassa organisaatiossa ja tuoda niihin ratkaisuja?

Dagmar Oy
Hertta Vuorenmaa

”Muutos vaatii organisaatiolta ja HR-funktiolta kriittistä ajattelua ja kykyä arvioida muuttunutta tilannetta. Kaikkiin työtehtäviin tarvitaan muutoksen myötä uusia työkaluja ja näkökulmia. Organisaation sisällä HR:n tehtävänä on fasilitoida muutosta”, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella tutkimusjohtajana ja yliopiston lehtorina sekä Aalto EE:n valmentajana työskentelevä FT Hertta Vuorenmaa.

Organisaatiosta riippuen muutoksen tuomia haasteita voivat olla esimerkiksi osaajapula, muutosjohtaminen ja muutosviestintä tai DEI-teemat. HR-ammattilaisen ei tarvitse jäädä yksin etsimään ratkaisuja: Aalto EE:n Executive HR -ohjelma antaa työkaluja strategisen henkilöstöjohtamisen parantamiseen.

Dagmar Oy
Anne Pietikäinen

”Englanninkielisenä toteutettavan Executive HR -ohjelman painopistealueita kehitetään vuosittain vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeita. Ohjelma auttaa HR-ammattilaisia tuomaan ajattelunsa strategiselle tasolle sekä ohjaa reflektoimaan ja ratkaisemaan oman organisaation haasteita”, kertoo ohjelmajohtaja Anne Pietikäinen Aalto EE:stä.

Syvennä osaamistasi asiantuntijoiden valmentamana

Executive HR -ohjelma koostuu kolmesta koulutusjaksosta, joita vetävät ansioituneet valmentajat Aalto-yliopiston sisältä ja yhteistyökumppaniverkostoista. Ohjelman painopistealueiden muuttuessa valmentajiksi kutsutaan alan parhaat asiantuntijat. Uusin tutkimustieto integroidaan opetukseen ja käsiteltäviä teemoja pohditaan teoreettisten työkalujen avulla.

”Ohjelma ei tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan osallistujia valmennetaan kohtaamaan erilaisia haasteita ja tarkastelemaan niitä kokonaisvaltaisesti useista teoreettisista lähtökohdista oman organisaation viitekehyksessä. Case-työskentely tuo konkretiaa ohjelmassa käsiteltäviin akateemisiin teorioihin. Teorioita käytetään linsseinä, joiden läpi tapauksia tarkastellaan”, kuvailee Vuorenmaa.

Valmentajat tukevat osallistujien osaamisen syvenemistä ja tarjoavat työkaluja oman työn kehittämiseen. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua muiden ohjelmaan osallistuvien HR-ammattilaisten kanssa. Kollegiaalinen tukiverkko on mukana oman työn kehittämisessä ohjelman jälkeenkin.

”Kehittyminen vaatii rohkeutta ja omalta mukavuusalueelta poistumista. Valmentajatiimimme luo turvallisen oppimisympäristön, jossa osallistujat voivat avoimesti reflektoida oman organisaationsa tilannetta eri näkökulmista”, Pietikäinen sanoo.

Teoreettisen lähestymistavan ja substanssiosaamisen lisäksi osallistujia tuetaan tunneälyn ja sosiaalisen älykkyyden kehittämisessä. Organisaation kipukohtien äärelle pysähdytään pohtimaan miten organisaatiokulttuuria olisi kehitettävä, jotta organisaatio voi sopeutua muuttuneeseen toimintaympäristöön.

Osallistujien antaman palautteen mukaan ajankohtainen tutkimustieto, teoreettiset työkalut sekä valmentajien ja kollegojen tuki on koettu erityisen arvokkaiksi. Ohjelmaan osallistuminen on antanut teoreettisia työkaluja, joiden avulla voi käydä dialogia oman organisaation kanssa”, Pietikäinen kertoo.

Executive HR -ohjelman seuraava toteutus alkaa 22.5.2024.

Ilmoittaudu mukaan 24.4.2024 mennessä!

Teksti: Merja Maukonen

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva