Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Sari Ilo on Vuoden Coach 2021

Vuoden Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnaltaan merkittävästi edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa, edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta sekä soveltanut ansioituneesti coachingia tai coachaavaa otetta omassa työssään.

Vuoden Coach 2021 on oululainen Sari Ilo Coach, MCC, PsL, KM, työ- ja organisaatiopsykologi, ja psykoterapeutti. Hän toimii omassa yrityksessään Iloco Oy:ssa ja verkostokumppanina Coaching-toimisto Pointissa.

Sari on kouluttanut sadoille esimiehille valmentavaa johtamisotetta, tehnyt akateemista tutkimusta ja yli 16 vuoden ajan coachannut niin yksilöitä kuin ryhmiä.

Pitkällä työelämän kehittämisurallaan lukuisissa organisaatiohankkeissa hän on edistänyt valmentavan kulttuurin kehittämistä rohkealla, kuuntelevalla ja merkityksellisiin kohtaamisiin kannustavalla tavalla.

Sari on mentoroinut monia ammatti-coacheja sekä kehittänyt työyhteisöjä, esihenkilöitä, johtajia ja johtoryhmiä valmentavalla työskentelyotteella. Hänellä on laajat ammatilliset verkostot coachingiin liittyen: hän on ollut viemässä coaching-alan kehittymistä Suomessa eteenpäin niin työelämässä kuin coach-kollegoiden parissa.

Sari Ilo on tutkinut coachingia toimijuuden näkökulmasta lisensiaatintyössään (Helsingin yliopisto) ja hänet on äskettäin hyväksytty Jyväskylän yliopiston psykologian tohtoriohjelmaan. Väitöstutkimuksessa hän jatkaa työelämän coachiongin ja toimijuuden rakentumisen tutkimista . Kiinnostuksen kohteena on erityisesti organisaation ja yksilön tavoitteiden välinen jännite ja sen vaikutus toimijuuteen.

”Kannustamisen ammattilaisena olen havainnut, että kaiken perusta on ”hyvän toivomisen- asenne”, Sari Ilo kertoo ja jatkaa: ”Intensiivinen läsnäolo, uskaltava ote ja myötätuntoisen tunnelman luominen tuottavat uskomukseni mukaan hyvää. Hyvä toteutuu erityisesti silloin kun asiakkaalle syntyy vankka tuntuma omasta pystyvyydestään eli siitä, että hänellä on kyky löytää selkeyttä kysymykseensä, löytää tuoreita näkökulmia tilanteeseensa nimenomaan omista lähtökohdistaan. Tuen asiakasta oivaltamaan, ihmettelemään ja löytämään. Coaching voi olla hyvin käytännöllistä tai ratkaisuhakuista mutta sen avulla voi myös päästä löytöretkelle itseensä, siksi arvostan sitä ammattikäytäntönä valtavasti.”

Suomen Coaching-yhdistys

Suomen Coaching-yhdistys on valinnut Vuoden Coachin vuodesta 2010 alkaen. Kaikki palkinnon saaneet ovat näkyviä coaching-alan vaikuttajia.

Suomen Coaching-yhdistys on jäsenmäärältään Suomen suurin coachingia ja valmentavaa otetta kehittävä yhdistys.

Coaching-yhdistyksen tehtävä on koota yhteen coachingista sekä valmentavasta ajattelu- ja toimintatavasta kiinnostuneet ja työssään niitä soveltavat henkilöt, lisätä coachingin ja valmentavan otteen tunnettuutta ja arvostusta ja edistää coachingin ja valmentavan otteen soveltavaa osaamista.

Mitä coaching on?

Coaching on prosessi, jossa valmentaja auttaa yksilöä tai ryhmää ottamaan käyttöön omia voimavarojaan, niin että tämä voi saavuttaa tavoitteensa.

Coaching auttaa asiakasta fokusoimaan ajattelua ja toimintaa, saavuttamaan tavoitteita sekä suunnittelemaan toimintastrategioita. Sen avulla saadaan aikaan punnittuja päätöksiä, reflektoivaa oppimista ja syvällistä kehitystä.

Coaching-prosessin myötä itsetuntemus paranee, omat vahvuudet kirkastuvat ja toimintamallit selkiytyvät. Valmennuksen tavoitteena on hyvinvoiva, itseään ohjaava ja omaa potentiaaliaan hyödyntävä yksilö/ryhmä, joka tietää mitä haluaa ja kykenee saavuttamaan sen.

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,