Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Rekrytointi ja perehdytys onnistuu myös etänä

Etätyön suuri läpilyönti on tuonut vanavedessään myös etärekrytoinnin ja etäperehdytyksen. Baronan asiantuntijat tietävät, miten näissä onnistutaan ilman lähituntumaa ja kasvokkain oloa.

Seniorikonsultti Kaisa Leskijärvi toteaa, että koronavirus on
mullistanut perinteisen rekrytointiprosessin täysin:

”Käytännössä 100 prosenttia rekrytoinneista tehdään nyt
etänä.”

Leskijärvi on yllättynyt siitä, miten hyvin työnhakijat ovat
sopeutuneet uuteen tilanteeseen. ”Ihmiset ovat olleet positiivisella
mielellä ja tekniikka toiminut hyvin – joten kokemukset
viime kuukausien ajalta ovat yllättävänkin hyviä.”

Leskijärvi myös uskoo, että etärekrytointi kasvattaa
suosiotaan
– huomattavastikin – myös akuutin koronavaiheen
mentyä: sen verran hyvin se on otettu vastaan. ”Esimerkiksi
yhteisen haastatteluajan löytäminen on ollut nyt helpompaa.”

Persoona esiin

Leskijärvi myöntää, että face-to-face-tapaaminen auttaa muodostamaan
kokonaisvaltaisemman kuvan hakijasta, ja puhtaasti
etäyhteyksien varassa pitää tehdä enemmän töitä henkilökohtaisen
yhteyden luomiseksi ja ylläpitämiseksi.

”Esimerkiksi omaa persoonaa voi kuitenkin tuoda hyvin
monin tavoin esiin”, hän muistuttaa.

Hyvä hakijakokemus onkin aina se ”iso juttu”, jota Barona
hakee – etänä tai muuten.

”Rekrytoinnissa on aina tärkeää antaa hakijalle tietoa
itse työstä, yrityksestä ja rekryprosessista – ja nyt koronaaikana
täytyy vain varmistaa, että ollaan vielä enemmän
yhteydessä”,
hän linjaa.

Älä oleta

Seniorikonsultti Krista Pulkkinen tietää, että myös työhön
perehdytyksessä kaikki alkaa ja loppuu hyvästä viestinnästä.
Etäperehdytyksessä voi näyttää ”kädestä pitäen” vain virtuaalisesti,
joten joka välissä on kysyttävä, onko toinen edelleen
kärryillä.

”Suurin virhe minkä etäperehdytyksessä voi mielestäni
tehdä on olettaa, että työntekijä tietää mitä tehdä, miten tehdä
ja että hänellä on kaikki hyvin”, Pulkkinen toteaa ja lisää, että
etäperehdytyksessä korostuu nimenomaan tarve aktiiviselle
vuorovaikutukselle ja molemminpuoliselle palautteen annolle.

Miten sitten hoidetaan etäperehdytys maaliin asiantuntijan
oppien mukaan? Pulkkisen mukaan kaiken lähtökohtana on
se, että työntekijä saa riittävät työvälineet ja keinot työn aloittamiseen.

”Uuden työntekijän alun perehdytyksen ydin on, että hän
tietää mistä tietoa saa ja kenen puoleen kääntyä, kun työtehtävän
tekemisen eteneminen alkaa jumittaa.”

Tervetuloa taloon!

Työntekijän pitää tuntea itsensä aidosti tervetulleeksi ja tiimin
jäseneksi heti alkumetreiltä. ”Esimiehen ja perehdyttäjän
lisäksi pitää uudelle tiimiläiselle tulla myös kollegat pian
tutuiksi, jotta ulkopuolisuuden tunnetta ei synny ja tukiverkosto
vahvistuu”, huomauttaa Pulkkinen.

Ratkaisevan tärkeää ”sisäänajon” onnistumisen kannalta
on tietenkin myös se, että työntekijän kanssa käydään toimenkuva
ja alun tavoitteet sekä odotukset läpi. ”Onnistuakseen
uudessa työssään työntekijän täytyy tietää mitä häneltä odotetaan
ja mitkä ovat hänen vastuualueitaan”, toteaa Pulkkinen.

”Tämä tuo työntekemiseen lisää mielekkyyttä. Ilman tätä
ei uusi työntekijä voi olla kovinkaan itseohjautuva omien raamiensa
puitteissa.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Barona

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Miten tavoittaa oikeat osaajat?

Oikean osaamisen tavoittaminen on yhä yleisempi ongelma yrityksille. Massasta erottuminen on haastavampaa, ja tietyillä aloilla sopivia osaajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

Lähtömaatestaus varmistaa osaamisen tason

Työterveyslaitos julkaisi Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportin loppuvuodesta 2020. Raportti visioi tulevaisuuden työelämää, jossa yhtenä keskeisenä trendinä nähdään väestörakenteen muutoksen vaikutukset, kuten

Logistiikan ulkoistaminen tuo kilpailuetua

Henkilöstöhallinta helpottuu ulkoistamisen ja henkilöstövuokrauksen avulla Materiaalivirtojen käsittelyyn erikoistunut henkilöstö ja yrityksen tarpeisiin sopiva kalusto sujuvoittavat toimintaa. Logistiikan henkilöstön ja kaluston

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Miten saat parhaat työntekijät yritykseesi?

Moderniin työpaikkailmoitukseen ei kuulu konservatiivinen yritysesittely ja vaatimuslista työnhakijalle. Niiden sijaan kannattaa kertoa rekrytoivan yrityksen kulttuurista ja houkutella potentiaalista työntekijää. ”Nyt

Harhaluuloja oppilaitosyhteistyöstä?

Muutokset yhteiskunnassa ja taloudessa ohjaavat yrityksiä muuttumaan. Kehitys muuttaa henkilöstön osaamisen tarpeita, kun taas varttuneiden osaajien jääminen pois työelämästä pakottaa uusien

Vuokratyö hankki kannuksensa

Vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin peruspalkansaajat. Vuokratyön siunauksellisuutta harvoin hehkutetaan julkisuudessa,mutta jos vuokratyön tekijöiltä itseltään kysytään, olot ovat varsin hyvät. Henkilöstöpalveluyritysten