Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Rekrygaala palkitsi vuoden pysäyttävimmät työelämäteot

Vuoden 2021 parhaat rekrytointialan teot ja tekijät palkittiin marraskuussa neljättä kertaa järjestetyssä Rekrygaalassa. Voittajissa korostuivat yhteiskuntavastuullisuus, monimuotoisuus sekä innovatiiviset ratkaisut osaajapulasta kärsivillä aloilla.

Vuoden rekrytoija ei anna osaajapulan lannistaa

Rekrygaalan tuomaristo valitsi Vuoden rekrytoijaksi betonirakentamiseen erikoistuneen Perustavan henkilöstöpäällikön Veikko Nissilän.

Nissilä on luotsannut Perustavan rekrytointia ja henkilöstöä alalla, jonka osaajista käydään kovaa kilpailua. Nissilä on kuitenkin onnistunut rekrytoimaan Perustavalle yli 100 uutta ammattilaista ja huolehtinut samalla yli 400 työntekijän HR-asioista.

”Kun aloitin Perustavalla, kysyin toimitusjohtajaltamme, kuinka monta rekrytointia teemme vuodessa. Hän arvioi, että ehkä kolmekymmentä. Nyt olemme palkanneet jo 130 uutta osaajaa vuoteen”, Nissilä kertoo.

Nissilää kehutaan onnistuneiden rekrytointien lisäksi tavasta, jolla hän on kantanut yhteiskuntavastuuta erilaisten oppilaitosyhteistöiden ja rekrytoivien koulutusohjelmien avulla.

Kohti moninaisempia työpaikkoja

Vuoden rekrytointialan kehittäjänä palkittiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Moninaisesti parempi -hankkeen rekrytointikokeilu.

Monimuotoisuutta edistävän rekrytointikokeilun takana ovat tutkimuspäällikkö Shadia Rask, projektikoordinaattori Sanna Nykänen ja kehittämispäällikkö Mia Teräsaho.

Kun hankkeeseen rekrytoitiin kaksi projektitutkijaa, monimuotoisuutta edistävät rekrytointikeinot pääsivät käytännön testiin.

Näitä keinoja olivat monimuotoisuuslausekkeen käyttö työpaikkailmoituksessa, tehtävässä edellytettävän suomen kielen taidon kriittinen arviointi, anonyymi osaamisnäyte, työpaikkailmoituksesta viestiminen verkostoissa ja visuaalisesti sekä hakijaviestintään panostaminen.

Hakemuksia tuli 120 kappaletta, ja hakijajoukko oli monimuotoinen – joukossa oli peräti 26 eri äidinkieltä.

Tuomaristo kiitteli erityisesti käytännöllisiä työkaluja, joita kokeilu tarjoaa monimuotoisemman rekrytoinnin tueksi.

”Rekrytointikokeilumme kaksi tärkeintä sanomaa olivat ensinnäkin se, että esimerkin voima on valtava ja toiseksi, että pienilläkin luovilla teoilla voidaan kasvattaa hakijoiden monimuotoisuutta”, Rask sanoo.

Savon murre hurmasi IT-alan osaajat ja yleisön

IT-talo Vincitin Savon murteella sanailtu rekrytointikampanja valittiin avoimella yleisöäänestyksellä vuoden parhaaksi.

Vincit etsi keväällä 2021 uuteen Kuopion-toimistoonsa ohjelmistokehittäjiä ja toimipisteen vetäjää Tajjuutko AaTeeKoon piälle? -rekrykampanjalla.

Kampanja sisälsi kampanjasivun, Savon Sanomien etusivun, mainontaa Savon Sanomien verkkosivulla, sosiaalisen median sisältöjä sekä aiheesta tehdyn tiedotteen.

Etenkin Savon murteella kirjoitettu työpaikkailmoitus puri kohdeyleisöönsä: hakemuksia tehtäviin tuli yhteensä 130 kappaletta.

”Kampanja oli markkinoinnin ja rekrytoinnin yhteen hitsautuneen ihanan energian lopputulos. Erityisvahvuutemme tulee siitä, että ajatteluumme ja luovaan tekemiseemme luotetaan”, iloitsee Eero Tiilikainen Vincitiltä.

Mielenterveyskuntoutujat takaisin työelämään

Vuoden rekrytointiteoksi valittiin yleisöäänestyksellä Rekrygaalassa työeläkevakuutusyhtiö Varman ja valmennusyhtiö Spring Housen hanke mielenterveyskuntoutujien töihin palaamisen helpottamiseksi.

IPS-malliin (Individual Placement and Support) perustuvassa hankkeessa tuetaan mielenterveyskuntoutujien mahdollisimman nopeaa työn löytämistä ja työelämään kiinnittymistä niin, että työstä muodostuu tärkeä osa kuntoutumista.

Marraskuussa 2021 ohjelmaan osallistuneiden asiakkaiden työllistymisprosentti oli 34 prosenttia, kun vertailuryhmässä vastaava luku on 13.

”Suomessa joka päivä kymmenen henkilöä jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden haasteista johtuen. Jos pystymme vaikuttamaan siihen millään lailla, niin onhan se ihan mieletöntä”, Spring Housen Sanna Salminen sanoo.

Gofore haluaa lisää naisia IT-alalle

Kaikkien aikojen ensimmäinen Vuoden työnantajabrändin palkinto jaettiin IT-talo Goforelle.

Yritystä kuvaillaan hyvämaineiseksi ja arvostetuksi ja kohderyhmänsä keskuudessa alansa tunnetuimmaksi työnantajaksi.

Gofore saa kehuja konkreettisista teoista ja kannanotoista paremman työelämän eteen. Yritys on pyrkinyt edistämään esimerkiksi naisten työllistymistä IT-alalle sekä näyttänyt mallia paikattoman työn yleistymisessä.

”Tämä tunnustus kuuluu kaikille goforelaisille, sillä työnantajabrändityötä tehdään yhdessä”, Goforen rekrytoinneista vastaava Anni Roinila sanoo.

Rekrygaala kokoaa vuosittain rekrytointialan ammattilaiset yhteen ja palkitsee toimialan parhaat teot ja tekijät. Tapahtuman suojelijana toimii työministeri Tuula Haatainen. Lisää tapahtumasta osoitteessa rekrygaala.fi. Tapahtuman järjestää Duunitori Oy.

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Miksi työntekijöiden palkkaus ei suju?

Esitä itsellesi 6 elintärkeää kysymystä Miten työntekijöiden palkkaaminen ja heidän sitouttamisensa onnistuu? Kysymys on yrityksen menestyksen kannalta kriittinen. Organisaatiopsykologi Juho Toivola

Kuuluuko ghostaus teidänkin rekrypolkuun?

Kokemusrintamalla tapahtuu. Työntekijäkokemus on tuttua kauraa useimmissa organisaatioissa – mutta miten on työnhakijakokemuksen laita? – Liian usein rekrytointia ajatellaan meillä edelleen

Tutkitusti hyvä työnhakijakokemus

Työnhakijakokemusta voi kehittää palautekyselyjen pohjalta Työnhakijakokemuksen kehittäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta palkitsee nopeampina ja osuvampina rekrytointeina sekä työnantajamielikuvan kohenemisena. Hakijakokemuksen kehittäminen

Huippuosaaja haussa?

Kevytyrittäjät voivat tuoda helpotusta osaajapulaan Moni ammattilainen sanoo nyt hyvästit perinteiselle palkkatyölle ja ryhtyy työllistämään itse itsensä. Työvoima- ja osaajapulan keskellä

Sujuvan rekrytoinnin viisi kulmakiveä

Rekrytointiprosessi on tiivistettynä selkeä. Ilmoitat avoimesta työpaikasta ja otat hakemukset vastaan. Valitset sopivat hakijat jatkoon ja jatkat keskustelua heidän kanssaan. Tiukan

Rekrytoimmeko tiikerin vai metallilaatikon?

On helppo sanoa rekrytoivansa rohkeutta, aloitteellisuutta ja uudistumiskykyä. Se näyttää hyvältä ilmoituksessa ja kuulostaa siltä, että organisaatio on valmis luovuuteen, kehitykseen

Osaajien löytäminen kotimaasta entistä vaikeampaa

Jopa kolme neljästä yrityksistä jää liiketoimintatavoitteistaan kotimaan työmarkkinoiden osaajapulan takia, kertoo kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijayrityksen Remoten 2025 Global Workforce Report -kysely. Remoten 2025 Global Workforce