Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Palvelumuotoilu – yhdessä tekemisen kulttuuri

Elämme ajassa, jossa kuluttamisen painopiste on siirtymässä entistä enemmän tavaroista palveluihin, mikä korostaa palveluiden, elämysten ja suunnittelun tuottamisen merkitystä. Palvelumuotoilu
vastaa tämän aikakauden haasteisiin tehokkaasti: sen avulla innovoidaan, kehitetään ja suunnitellaan palveluita käyttäjälähtöisin menetelmin.

Palvelumuotoilun perusperiaatteet ovat palvelun asiakaslähtöisyys, käyttäjän tarpeiden tunnistaminen ja niihin sopivien yksinkertaisten ratkaisujen tekeminen, ratkaisun yksinkertaistaminen sekä näkyväksi tekeminen. Palvelumuotoilun menetelmiä kehitetään jatkuvasti, iteratiivisesti, sekä panostetaan yhdessä tekemiseen osallistamalla käyttäjät palveluiden kehittämiseen. Palvelumuotoilun avulla voidaan yhdistää asiakkaan ja liiketoiminnan tarpeet.

“Palvelumuotoiluun tarvitaan aina käyttäjiä – heidän osaamisensa ja asiantuntijuutensa saadaan esiin erilaisilla luovilla menetelmillä – näin voidaan tehdä näkymätön näkyväksi”, kertoo Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n työ- ja oppimisympäristön asiantuntija Suvi Nenonen.

Asiakaslähtöisellä aikakaudella elämme jatkuvassa muutoksessa. Perinteinen tuotekehitys ei kykene vastaamaan nykypäivän haasteisiin yhtä tehokkaasti, joten palvelumuotoilun joustavat menetelmät sopivat hyvin juuri tähän aikakauteen. Parhaimman lopputuloksen saamiseksi palvelumuotoilun kehityksen suuntaa voidaan muuttaa koko prosessin ajan.

Työntekijöiden osallistaminen
Palvelumuotoilun prosessi koostuu neljästä päävaiheesta: Lähtötilanteen kartoitus, asiakasymmärryksen kasvattaminen, asiakas kokemuksen muotoilu ja yhteisen kehittäminen sekä jatkuva arviointi ja parantaminen. Työympäristön palvelumuotoilussa organisaation toimintatapojen ymmärtäminen, haastaminen ja tulevaisuuskestävyyden arviointi sekä työntekijöiden osallistaminen uuden työympäristökonseptin kehittämiseen parantaa yrityksen työympäristöstrategian toteuttamista liiketoiminnan tueksi.

”Aikaisemmin tilasuunnittelussa arkkitehdit tai sisustussuunnittelijat kuuntelivat loppukäyttäjän toiveita, jonka jälkeen ikään kuin vetäytyivät tekemään itsenäisesti tilasuunnitelmaa. Seuraavassa palaverissa ideat esiteltiin asiakkaalle. Nykypäivän palvelumuotoilu on hyvin avointa ja asiakasta osallistavaa. Yhdessä tekemällä säästetään resursseja ja asiakkaan on helpompi ottaa uusi työympäristökonsepti omakseen”, Nenonen selventää.

Työympäristön kehittämisen ensimmäisessä vaiheessa luodaan yhteinen visio ja päämäärät sekä toteutetaan työntekijöille alkuanalyysi, missä osallistutetaan koko henkilökunta. Ensimmäinen vaihe voidaan toteuttaa työntekijöille työpajojen avulla missä tehdään erilaisia harjoituksia. Mitä enemmän työntekijät osallistuvat ja tietävät muutoksesta, sitä vähemmän he pelkäävät tulevaa. Analyysin tarkoituksena on välttää pakottaminen organisaation ennalta suunniteltuihin konsepteihin.

”Hyvän ja toimivan lopputuloksen saavuttamiseksi alkukartoitus on hyvin tärkeä. Työntekijöiden osallistaminen alkukartoitukseen ehkäisee muutosvastarintaa”, kertoo Kinnarps Oy:n toimitusjohtaja Henrik Slotte.

Toimisto- ja oppimisympäristöjä kehittäessä työpajoja käytetään yhä enemmän toimintakulttuurin vaikuttamisen välineenä. Se mikä toimii jossakin organisaatiossa, ei ehkä pädekään toisessa, sillä kaikilla organisaatioilla on omat kulttuurinsa, tavoitteensa ja resurssinsa.

Kinnarpsin luoma Next Office -konsepti auttaa yrityksiä saavuttamaan innovatiiviset ja tehokkaat toimistotilat, joilla lisätään työn tuottavuutta, tehokkuutta sekä rakennetaan tiimihenkeä. Palveluiden joukosta voidaan valita muutoksen toteuttamisessa tarvittavat palvelut, jotka vapauttavat asiakkaan aikaa esimerkiksi projektin hallinnan osalta. Palvelun avulla myös ergonomiset ratkaisut paranevat.

”Yksi ratkaisu ei välttämättä ole paras kaikille. Työympäristö räätälöidään aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Haluamme ymmärtää asiakkaan tahtotilan, strategian ja kulttuurin, jotta voimme tehdä toimitilan mikä tukee juuri asiakkaan työtä”, Henrik Slotte sanoo.

Tulevaisuuden työympäristö
Nykypäivänä työt muuttuvat vahvasti, sekä tilat ja tavat siinä miten teemme työmme. Teknologiasta ja digitalisaatiosta on tullut arkipäiväinen asia niin kotiin kuin työpaikoillekin. Tarjolla on lukuisia eri palveluita ja yritykset joutuvat mukautumaan muutokseen toteuttamalla erilaisia digitaalisia palveluita myös osana tilatarjontaa.

Digitalisaatio tarjoaa yrityksille paljon erilaisia mahdollisuuksia ja se on kaikkien saatavilla. Digitalisaation avulla voidaan muun muassa rakentaa räätälöityjä asiakaskokemuksia, mutta sen avulla voidaan myös muuttaa liiketoimintaa, tuotteita ja palveluita. Digitalisaatio on muokannut myös työntekijöiden odotuksia, tarpeita, toiveita ja mahdollisuuksia.

”Tämä näkyy siinä, että tilojen käyttöön kehitetään koko ajan uusia sovelluksia esim. tilojen varausjärjestelmiin liittyen. Niin ikään tiloja tulee varustella digitalisaation tarpeisiin – lähtien pistorasioiden lisääntyneestä tarpeesta”, kertoo Nenonen.

Sijoittamalla tulevaisuuden työympäristöön sekä aidon käyttäjäymmärryksen avulla arvostus yritystä kohtaan kasvaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Työympäristöön panostaminen sitouttaa nykyiset työntekijät sekä sillä on vahva rooli myös uusien työntekijöiden hankkimisessa ja siinä kuinka motivoituneita työntekijät ovat viestimään brändin mukaisella tavalla.

”Tärkeintä on löytää ne ratkaisut millä asiakas on tehokkain omassa toiminnassa. Työiän kasvaessa voi samassa työpaikassa olla monta sukupolvea. Työskentelytilojen tulisi sopia niin nuorille kuin vanhemmillekin työntekijöille”, Henrik Slotte täsmentää.

Osallistamisen keinoin voidaan yrityksessä kehittää useita eri toimintatapoja, jotka vahvistavat liiketoimintaa. Sen avulla syntyy uusia oivalluksia ja innovaatioita, parannetaan työantajan ja työntekijän välistä arvostusta, tehostetaan ajankäyttöä ja vähennetään turhia kohtaamisia. Työtekijöiden osallistaminen, haluista ja tarpeista lähtevä toimitilojen suunnittelu sekä työkalujen maksimaalinen hyödyntäminen ovat nykypäivänä osa toimivaa liiketoimintaa.

Teksti: Heli Mäkiranta
Kuva: Kinnarps

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Taukohierontaa WorkRelax-tuolissa

WorkRelax-hierontatuolit parantavat henkistä ja fyysistä hyvinvointia työpaikalla WorkRelax-hierontatuoliin voi istahtaa rentoutumaan hetkeksi työpäivän aikana. Säännöllinen käyttö ennaltaehkäisee selkävaivoja ja edistää työpäivän

Tilaihme on tehoihme?

Valtion työntekijät katsoivat monitilaympäristön parantaneen omaa tuottavuuttaan Monitilaympäristöllä on uskolliset ystävänsä ja puolestapuhujansa – mutta myös leppymättömät kriitikkonsa. Joidenkin mielestä ”monitilaympäristö”

Koordinaatiokaaos – onko liian tuttu?

Byrokratia kasvaa, tuottavuus katoaa, ja johtajat ovat neuvottomia Koordinaatiokaaos johtaa usein tuottavuuden romahdukseen kuten kävi esimerkiksi Nokian puhelimille. Se on keskeinen

Työympäristöjen tulevaisuus

Työn muutos puhuttaa kaikkialla maailmassa ja mietityttää yrityksiä. Mihin tässä ollaan menossa? Mitä seuraavaksi? Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Siinä missä

Johda työympäristön kautta

Parhaimillaan työympäristöt sitouttavat henkilöstöä sekä helpottavat rekrytointeja Martelan työympäristösuunnittelujohtaja Arja-Liisa Kaasinen sanoo että hyvän ergonomian lisäksi virkeyteen ja stressinhallintaan vaikuttavat tilojen

Hiljaista tilaa työpaikoille

Akustoimalla, verhoilemalla ja eristämällä Suuri osa nykypäivän työtiloista on avo- tai monitilatoimistoja, mutta luovan työn tekeminen edellyttää usein rauhallisempaa ympäristöä. Äänillä

Esimies & Henkilöstö ja Meetings & Events

– tapahtumat siiryneet helmikuulle 2021 Esimies & Henkilöstö sekä Meetings & Events -tapahtumat järjestetään 16.-17.2.2021 Helsingin Wanhassa Satamassa. Katajanokalla sijaitsevat makasiinirakennukset

Viherkasveilla elinvoimaa arjen ympäristöihin

Luonnossa oleminen on rentouttavaa ja rauhoittaa mieltä. Vihersisustaminen tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ja raikkaita ideoita luontoelementtien ja ihmisten kohtaamisille sisätiloissa. ”Viime aikoina

Hyvä vai paha työhyvinvointikysely?

Psykologisesti turvallisissa työpaikoissa kehittämiskohteet tulevat aidosti esille Ulkopuolisen tahon toteuttama työhyvinvointikysely on tasapuolinen ja luotettava keino saada ajantasaista tietoa työyhteisön tilasta

RollerMouse auttaa rasitusvammoihin

Päätetyöskentelyn sairauspoissaolot kuriin Contour Design tarjoaa yrityksille RollerMousea, joka auttaa päätetyöskentelyn aiheuttamiin jännitys- ja kiputiloihin. Tutkimuksen mukaan RollerMouse vähentää niska- ja

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa. Teoston ja

Elämän osa-alueet kuntoon

Kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus tukee jaksamista ja parantaa henkilöstötuottavuutta Digiterveys-hyvinvointiohjelma kehittää organisaation työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ohjelma perustuu osallistujien motivaation herättämiseen ja itsensä johtamisen

Täydellinen tilaratkaisu on liikkuva maalitaulu

Modernin toimistotilan pitää mahdollistaa ja innostaa. ”Tulevaisuuden työpaikat ovat mitä suurimmassa määrin kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen paikkoja”, uskoo liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg

Opetus- ja sote-alalla koetaan työn imua

Opettajat, sote-alan ammattilaiset ja maaviljelijät ovat usein työn imussa työn kuormittavuudesta huolimatta. Myös johtajat ja asiantuntijat nauttivat työn imusta keskimääräistä useammin.

Sisäilmaoireilu kuormittaa työpaikoilla

Laaja tietopaketti ratkaisuista julkaistu Homepakolaiset ry on laatinut esimiehille, työterveyshuolloille ja muille työelämätoimijoille suunnatun materiaalipaketin, jossa kuvataan oppain ja videoin sisäilmasta

Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime. Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on