Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Osaajapula riivaa kahta kolmasosaa työnantajista – mitä sille voi tehdä?

Suomen osaajapula on ennätyskorkealla. Sekä yrityksillä että yhteiskunnalla on nyt yhdestoista hetki panostaa ratkaisuihin, jotka lisäävät työmarkkinoiden joustavuutta ja työntekijöiden mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen.

Yhä useampi yritys ja toimiala painii osaamisen saatavuuden kanssa. Tuore osaajapulatutkimus kertoo, että kansainvälisesti yli puolet yrityksistä ei löydä tarvitsemaansa osaamista. Suomessa tilanne on vielä kriittisempi. Osaajapula on yhdessä vuodessa kasvanut 20 prosenttiyksikköä. Nyt jo kaksi kolmasosaa (67 %) työantajista sanoo, että heillä on vaikeuksia löytää tarvittavaa osaamista.

Jotta yritykset kykenevät löytämään ja säilyttämään parhaan osaamisen, niiden on ymmärrettävä, mitä työuransa eri vaiheissa olevat työntekijät oikeasti haluavat. Perustarpeiden kuten palkan sekä kehittymis- ja uramahdollisuuksien rinnalla vaikuttaa monia muita tekijöitä, jotka liittyvät esimerkiksi työn ja vapaa-ajan tasapainoon sekä yksilöllisiin jousto- ja valinnanmahdollisuuksiin. Kun kilpailu osaajista kiristyy, näiden tekijöiden painoarvo kasvaa.

Uutta oppia myös nykyisille työntekijöille

Osaamisvajeen taklaaminen edellyttää ajattelutavan muutosta sekä monissa yrityksissä että yhteiskunnallisesti. Uusia mahdollisuuksia voivat tarjota sopeuttamisratkaisut, joiden avulla koulutusta ja siihen liittyvää tukea voidaan kohdentaa aktiivisesti jo työssä oleville – etenkin sellaisissa yrityksissä, jotka ovat ison rakenteellisen muutoksen edessä. Perinteisesti moni yritys on irtisanonut ne, joilla ei näytä olevan tulevaisuuden osaamista ja palkannut ulkopuolelta uudet henkilöt sisään. Usein voisi kuitenkin olla sekä yrityksen että yhteiskunnan kannalta tehokkaampaa kouluttaa nykyinen henkilökunta uudelleen.

osaajapula-CTA

Joustavat työmahdollisuudet pitävät talentit talossa

Osaajapulan vallitessa yksilön ja hänen työnantajansa kannalta avainasemaan nousee yhä vahvemmin työn joustavuus – se, miten työntekijä pystyy yhdistämään eri työmuotoja omaan uraansa ja ainutkertaiseen elämäänsä ilman merkittäviä uhrauksia ja kannustinloukkuja. Ihmiset haluavat valita, missä, milloin ja miten he tekevät töitä.

Työn ja muun elämän tasapaino ei ole tärkeää yksinomaan millenniaaleille, vaan naisille ja miehille kaikissa ikäryhmissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työnantajien on onnistuttava monipuolistamaan keinovalikoimaansa saada työt tehdyiksi – tavalla tai toisella. Joillekin sopii kahdeksasta viiteen toimistolla, toiset haluavat myydä osaamistaan muutaman päivän viikossa kevytyrittäjinä, joku heittää työkeikkaa silloin tällöin osittaisella vanhuuseläkkeellä.

Työnantajat uuden edessä

Tällaisen skaalautuvuuden rakentaminen ei ole työnantajille ihan helppo rasti – se edellyttää ennen muuta eri sukupolvien muuttuneiden työelämäodotusten ymmärtämistä ja hyväksymistä. Sen jälkeen on piirrettävä resursointistrategiaa uusiksi niin, että siinä on riittävän monta tukijalkaa, joita yhdistelemällä pystytään varmistamaan tarvittavan osaamisen saatavuus jatkuvasti muuttuvilla markkinoilla.

Lisää toimenpidesuosituksia osaajapulaan löydät ManpowerGroupin tutkimusraportista ”Ratkaisuja osaajapulaan: mitä työntekijät haluavat

Matti Kariola
Toimitusjohtaja
ManpowerGroup

Matti Kariola on ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtaja sekä Henkilöstöpalveluyritysten liiton hallituksen puheenjohtaja. Suomen työmarkkinoiden isoja haasteita ovat paheneva osaajapula ja kohtaanto-ongelma. Niiden ratkaisemisessa henkilöstöpalvelualan yrityksillä on keskeinen rooli.

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Arvojen arvonnousu

Yrityksen oikeat arvot näkyvät usein pienissä mutta paljastavissa arjen yksityiskohdissa rekrytoinnista asiakaspalveluun – mutta missä kurssissa on suomalainen arvojohtaminen tällä hetkellä?

Valitse johtaja viisaasti

Tutkittuun tietoon perustuva rekrytointiprosessi on avain menestykseen Hyvälle johtajalle ei ole yleispäteviä valintakriteerejä, ja johtajana voi menestyä erilaisilla taustoilla. Ulkopuolinen, objektiivinen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Kolmikymppinen mies, luontainen johtaja?

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani minulle

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Henkilöstöpalvelualan muutosten vuosi

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa muutosvaihetta.

Monikanavaisuus kuuluu moderniin rekrytointiin

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa. Vaikka