Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Osa töihin haluavista ei hae niitä – sopivien töiden puuttuminen yleistynyt hieman

Kuva: Pexels

Työttömien määrä on kahden viime vuoden aikana kasvanut. Sen sijaan pitkälti ennallaan on pysynyt sellaisten 15–74-vuotiaiden joukko, jotka haluaisivat työtä mutta eivät etsi sitä. Yleisimmät syyt olla etsimättä ovat opiskelu, sairaus tai vamma sekä se, ettei sopivia töitä ole saatavilla.

Vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä työhön halukkaista 22 prosenttia ei etsinyt työtä siksi, että sopivaa työtä ei ollut saatavilla. Osuus oli sama vuotta aiemmin, mutta kaksi vuotta sitten se oli alempi eli 19 prosenttia, selviää Tilastokeskuksen yliaktuaarin Pertti Taskisen blogista Tieto&trendit-verkkolehdessä. Blogi perustuu työvoimatutkimuksen tietoihin.

”Kokemus vaikeudesta löytää sopiva työ on hiukan yleistynyt, kun puhutaan niistä henkilöistä, jotka voisivat olla siirtymässä työmarkkinoille työvoiman ulkopuolelta. Muutosta ei voi kuitenkaan pitää dramaattisena, pikemminkin pienenä”, Taskinen kirjoittaa.

Töiden etsiminen on yksi osa työttömän määritelmää, joten niitä, jotka eivät hae työtä, ei tilastoida työttömiksi. Sama koskee tilannetta, jossa vastaaja haluaisi työtä, muttei pysty ottamaan sitä vastaan kahden viikon sisällä. Työvoimatutkimuksen tietojen perusteella opiskelu on selvästi yleisin syy, jos työtä ei ole mahdollista ottaa vastaan tuossa ajassa.

”Esteet siirtyä työvoimaan työvoiman ulkopuolelta näyttävät olevan tällä hetkellä suhteellisen normaalilla tasolla. Ne eivät siis ilmeisesti ole muodostamassa poikkeavaa estettä työvoiman käytölle, kun kysyntä kasvaa”, Taskinen arvioi.

Lähde: Tilastokeskus

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Rekrytoimmeko tiikerin vai metallilaatikon?

On helppo sanoa rekrytoivansa rohkeutta, aloitteellisuutta ja uudistumiskykyä. Se näyttää hyvältä ilmoituksessa ja kuulostaa siltä, että organisaatio on valmis luovuuteen, kehitykseen

Osaajien löytäminen kotimaasta entistä vaikeampaa

Jopa kolme neljästä yrityksistä jää liiketoimintatavoitteistaan kotimaan työmarkkinoiden osaajapulan takia, kertoo kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijayrityksen Remoten 2025 Global Workforce Report -kysely. Remoten 2025 Global Workforce

Kuuluuko ghostaus teidänkin rekrypolkuun?

Kokemusrintamalla tapahtuu. Työntekijäkokemus on tuttua kauraa useimmissa organisaatioissa – mutta miten on työnhakijakokemuksen laita? – Liian usein rekrytointia ajatellaan meillä edelleen

Tutkitusti hyvä työnhakijakokemus

Työnhakijakokemusta voi kehittää palautekyselyjen pohjalta Työnhakijakokemuksen kehittäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta palkitsee nopeampina ja osuvampina rekrytointeina sekä työnantajamielikuvan kohenemisena. Hakijakokemuksen kehittäminen

Huippuosaaja haussa?

Kevytyrittäjät voivat tuoda helpotusta osaajapulaan Moni ammattilainen sanoo nyt hyvästit perinteiselle palkkatyölle ja ryhtyy työllistämään itse itsensä. Työvoima- ja osaajapulan keskellä

Sujuvan rekrytoinnin viisi kulmakiveä

Rekrytointiprosessi on tiivistettynä selkeä. Ilmoitat avoimesta työpaikasta ja otat hakemukset vastaan. Valitset sopivat hakijat jatkoon ja jatkat keskustelua heidän kanssaan. Tiukan