Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon, mutta miten löytää itselle parhaiten soveltuvat oppimisen muodot osaamisen kehittämisen tarpeisiin? Työelämässä jo olevat voivat opiskella monipuolisesti työn ohessa myös korkeakoulussa, jossa oppiminen nojaa pedagogiseen osaamiseen ja jokainen kouluttautuja huomioidaan yksilöllisesti. Täydennyskoulutuksia järjestetään niin yksilöille kuin organisaatioille, viimeisimpään tutkittuun tietoon perustuen.

Olosuhteet 2020-luvun työelämässä ja asiantuntijatyössä eivät ole aina suotuisat osaamisen syvälle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle ja ajatusten uudistumiselle. Kun tavoitteet ja tahti ovat kovia, on oppimiseenkin tarjolla nopeutta ja tehokkuutta videotutoriaalien ja verkkovalmennuksien avulla. Striimatut verkkokoulutukset jäävät helposti päivän listalla viimeiseksi, vaikka tarve tietojen päivitykseen ja oman tekemisen kehittämiseen olisi akuutti. Ruudun vastaanottavalla puolella ei aina pysty eikä ehdi kysymään, pohtimaan tai kokeilemaan.

Ammatillinen kasvu ja uuden oppiminen vaatii aikaa ja motivaatiota. Uusien tietojen ja taitojen lisäksi tarvitaan niiden soveltamiskykyä. Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut tarjoaa kattavasti koulutuksia, jotka voi suorittaa työn ohessa. Korkeakoulussa opetus pohjautuu aina ajankohtaiseen tutkittuun tietoon ja todellisen elämän näyttöön. Pedagogiset menetelmät ja toteutusmuodot ovat olennaisia oppimistulosten ja omien tavoitteiden saavuttamisessa.

”Nykyajan haasteet ovat sellaisia, että vastauksia on etsittävä monitieteisesti. Vain yhden toimialan asiantuntemus ei riitä”, sanoo asiakkuuspäällikkö Outi Stüber.

”Treessä me paketoimme tämän viimeisimmän tieteellisen tiedon palvelemaan osallistujia. Laaja substanssiosaaminen ja fasilitointiosaaminen mahdollistavat oppimistavoitteiden saavuttamisen.”

Oppijalähtöiset sisällöt takaavat laadun

Monialaisen yliopiston osana Treen koulutuksiin on käytettävissä laaja joukko asiantuntijoita; kouluttajia ja vierailevia luennoitsijoita saadaan kaikista tiedekunnista sekä verkostojen kautta.

”Olipa kyseessä lyhyempi kurssi tai pitkä ohjelma, jokainen osallistuja kohtaa aina ihmisen ja elävät asiantuntijat. Ymmärrys aikuisesta oppijana auttaa rakentamaan koulutuksia, joilla on vaikuttavuutta. Etenkin pitkissä ohjelmissamme kun ryhmä on koossa, pystymme muokkaamaan koulutusten sisältöjä osallistujien tarpeiden mukaan”, Stüber avaa.

kuva
Treen asiakkuuspäällikkö Outi Stüber.

”Koulutuksen järjestänyt asiakkuuspäällikkö on myös mukana koko koulutuksen ajan, jolloin varmistetaan laatu ja tuetaan asiakkaan oppimiskokemusta.”

Oppijalähtöinen lähestymistapa huomioi yksilölliset lähtökohdat, ja osallistujien toiveet ja tarpeet vaikuttavat sisältöön. Ei ole vain yhtä tapaa oppia eikä vain yhtä tapaa tehdä.

”Uuden tiedon ja taidon haltuunoton lisäksi opetamme ajattelun taitoja ja näkökulmia. Vastuuta on silloin toki osallistujillakin vahvasti. Suoria menestyksen malleja, joita kopioida, ei voi useinkaan antaa. Sitoutumattomana toimijana yliopisto kannustaa katsomaan asioita monesta kulmasta”, Stüber kertoo.

Tiimioppimisen myötä tieto rakentuu ja rikastuu kanssakäymisessä, ja samalla syntyy elinikäisiä arvokkaita verkostoja.

”Koulutuksiin osallistuu osaavia asiantuntijoita, usein jo hyvin kokeneita ihmisiä suoraan työelämästä. Myös heillä on annettavaa toisilleen ja yhteiselle oppimiskokemukselle”, Stüber sanoo.

Tiedon käytettävyys ja todellinen arvo realisoituu tekemisen ja sovellettavuuden kautta. Oppimistehtävissä viimeisin tieteellinen tieto sovelletaan oman organisaation tilanteisiin, jolloin koulutuksen hyödyt tulevat aidosti ja välittömästi näkyviin. Koulutusohjelmissamme teoria ja käytäntö kohtaavat tavalla, joka kasvattaa niin yksilön omaa osaamista kuin organisaation kilpailukykyäkin.

Tervetuloa vuoropuheluun tutkitun tiedon kanssa!

Tutustu osaamisen kehittämisen mahdollisuuksiin: tuni.fi/kehityosaajana

Omaa työssäoppimista ja osaamisen kehittämistä tapahtuu kaiken aikaa. Lataa opas ja löydä oppimisen paikat omassa työarjessasi 20 vinkkimme avulla!

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva