Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Nykypäivänä työn pitää sopia elämään

Carrot on henkilöstöpalvelualan ja rekrytointiliiketoiminnan välittävä ja vastuullinen kumppani

Hyvä työelämä on tasa-arvoista ja motivoivaa. Lisäksi työelämältä odotetaan joustavuutta ja arvomaailmojen kohtaamista. Carrot yhdistää ammattilaiset ja yritykset ammattitaitoisesti, tukee työntekijöitä ja kouluttaa tulevaisuuden osaajia.

Työnhakijan elämäntilanteen huomioiminen rekrytoinnissa on tärkeää, jotta työntekijät kokevat työn itselleen sopivaksi. Tyytyväinen, motivoitunut ja työssään viihtyvä työntekijä on myös työnantajan etu.

”Nykypäivänä työn pitää sopia elämään. Me autamme työnhakijoita löytämään omaan elämäntilanteeseensa sopivan työn nopeasti. Rekrytoidessa kartoitamme sekä työntekijöiden että työnantajayritysten arvomaailmat”, sanoo Carrotin kehitysjohtaja Tessa Koivunen.

Työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin tunnistaminen on oleellista, jotta osaajille voidaan tarjota heille sopivia tehtäviä. Carrotilla työtyytyväisyys onkin Suomen keskiarvoa korkeampi. Tyytyväisyyttä parantavat työntekijöistä välittäminen ja läsnä oleminen.

”Autamme työntekijöitämme erilaisissa elämäntilanteissa. Nuoret saattavat tarvita tukea työelämätaitoihin tai elämänhallintaan”, sanoo Koivunen.

Esimerkiksi opiskelijalle työn joustavuus on tärkeää, jotta työn, opintojen ja muun elämän yhteensovittaminen sujuu. Perhettä perustaessa työn vakinaisuus nousee keskeiseksi.

kuva

Uusia urapolkuja avautuu kouluttautumalla

Oppilaitosyhteistyön ja erilaisten rekrytointikanavien kehittämisen ansiosta Carrot löytää osaajia työnantajayritykselle haastavissa rekrytointitilanteissa. Rekrytoinnin lisäksi Carrot kouluttaa uusia tekijöitä osaajapulasta kärsiville aloille sekä muuttuneisiin työtehtäviin.

”Jatkuvan oppimisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa työelämän ja tehtävänkuvien muuttuessa. Me olemme sekä työntekijöiden että työnantajayritysten kumppanina muutoksessa ja tuemme kasvua”, Koivunen sanoo.

Carrot on rakentanut oppisopimus- ja työhönperehdytyspolkuja tilanteisiin, joissa työrooliin ei valmistu ammattilaisia suoraan oppilaitoksista. Peruskoulutuksen lisäksi saatetaan tarvita konkreettista oppimista työpaikalla.

”Työroolista riippuen osaamisen eri osa-alueita on kehitettävä. Tulevaisuuden ja jo nykypäivänkin työelämässä työuran aikana opiskellaan ja hallitaan useita ammatteja”, Koivunen sanoo.

Lisätietoja: www.carrot.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Rekrytointi kaipaa sydämen sivistystä

Businesslike Oy Henkilöstöpalvelu jututti tunnekouluttaja, valmentaja, motivaatio- ja asennepuhuja Camilla Tuomista. Näkökulmaksi otettiin rekrytointi, sillä se on Businessliken toiminnan ytimessä. Välillä

Täsmäkoulutusta kellosta riippumatta

Sovelton hybridimallissa eri oppimismuodot yhdistyvät kattavaksi kokonaisuudeksi Osaamisvajeeseen kehitetyt koulutusratkaisut ovat monipuolistuneet osaamistarpeen pirstaloituessa. Muutos lähtee täsmätarpeeseen kehitetyistä ajasta ja paikasta

Saranen kasvattaa uutta osaamista

Rekrytoinnin näkökulman muutos vastaa kasvavien alojen osaajapulaan Osaamistarpeiden ennakointi ja rekrytoinnin aikajänteen pidentäminen ovat aiempaa tärkeämpiä, jotta kasvualoille saadaan uusia päteviä

Aitous on työnantajamielikuvan perusta

Hyvä työnantajamielikuva ja hakijakokemus syntyvät työntekijöiden ja -hakijoiden arvostuksesta Työssään viihtyvät työntekijälähettiläät luovat työnantajamielikuvaa kertoessaan sosiaalisessa mediassa työpaikan arjesta. Työntekijöitä ja

Täsmähaulla tuloksiin

Rekrytointi.com Osaajapankki törmäyttää työnantajat ja osaajat Kun yritykset etsivät taitavaa väkeä, kovat osaajat voivat olla kiven alla – tai siltä ainakin

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Hoivatyön muotoilusta lääke resurssipulaan

Helmihenkilöstön moniammatillisen asiantuntemuksen avulla kehitetään ratkaisuja, joissa huomioidaan organisaation kustannustehokkuus, työntekijän kompetenssit ja motivaatio sekä asiakaskokemus esimerkiksi kotihoidossa. Helmihenkilöstö Oy vastaa

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Lupa onnistua

Piloottiprojektissa nuoret pääsivät mestarin oppiin raksalle Nuorten syrjäytyminen on vakava ongelma yhteiskunnassamme. Yksi haaste on se, miten nuoret – joita lukuhommat

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Projektityöntekijät asunnottomiksi?

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan ohjeistus, joka uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta on noussut laajasti otsikoihin. Aiheen ympäriltä on kirjoitettu niin Helsingin Sanomissa