Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Monipaikkainen työ vaatii uusia työelämätaitoja ja uudenlaista johtamista

Hyvä johtaminen ja uudenlaiset työyhteisötaidot parantavat työhyvinvointia ja auttavat sitoutumaan yhdessä sovittuihin toimintatapoihin monipaikkaisessa työssä. Jatkuvan oppimisen koulutuspalvelut ovat joustava tapa hyvien käytänteiden kehittämiseen.

Monipaikkainen työ voi tuoda mukanaan uusia haasteita organisaatiolle ja työyhteisölle. Tampereen yliopisto on mukana Työsuojelurahaston rahoittamassa kaksivuotisessa tutkimushankkeessa, jossa haasteiden ratkaisemiseksi syvennetään ymmärrystä monipaikkaisen työn vaikutuksista työhyvinvointiin.

Tampereen yliopisto, Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut
Kirsi Heikkilä-Tammi

”Työtä ja työpaikkaa voidaan tarkastella muutoksessa olevana prosessina, jossa hyvien käytänteiden kehittäminen on jatkuvasti mukana. Hyvät käytänteet tuodaan osaksi työyhteisön arkea osallistavan johtamisotteen ja yhteisten keskusteluja kautta”, sanoo tutkimusjohtaja Kirsi Heikkilä-Tammi Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Sovi pelisäännöistä yhteisesti

Tähän mennessä saatujen tutkimustulosten ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta tutkimuskonsortio on koonnut Etätyöstä eteenpäin -oppaan, jossa käydään läpi monipaikkaisen työn tekemiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä hyviä käytänteitä.

Työympäristö, jossa jokainen voi hyvin, tukee monipaikkaisen työn tekemistä. Hyvinvoivassa työyhteisössä uusista työn tekemisen tavoista, kipukohdista ja pelisäännöistä voidaan keskustella avoimesti.

”Toimintatavoista keskusteleminen avaa organisaation strategisia tavoitteita henkilöstölle ja auttaa ymmärtämään, miten oma ja yhteisön työpanos vaikuttaa tavoitteiden saavuttamiseen. Esiin nostettavia kysymyksiä ovat muun muassa miten ja missä työtä tehdään, jotta työlle asetetut tavoitteet saavutetaan”, Heikkilä-Tammi sanoo.

Tampereen yliopisto, Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut
Anne Gustafsson-Pesonen

”Monipaikkaisen työn haasteisiin kuuluvat myös työntekijöiden motivoimiseen ja tuottavuuteen liittyvät kysymykset. Aika- ja paikkariippumattomasti työskenneltäessä itseohjautuvuus, aktiivisuus ja uudenlaiset työyhteisötaidot ovat tärkeitä”, jatkaa Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen palvelujen johtaja Anne Gustafsson-Pesonen.

Uudet taidot haltuun koulutuksella ja valmennuksella

Organisaation ei tarvitse jäädä yksin pohtimaan keinoja muuttuvan työelämän vaatimuksiin sopeutumisessa. Johtamista, esihenkilötyötä ja koko henkilöstön taitoja voi kehittää koulutuspalvelujen avulla.

Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelut tuovat tutkimukseen perustuvaa tietoa organisaation käytänteisiin uudenlaisen pedagogiikan avulla. Palvelutarjontaan kuuluu täydennyskoulutusta, erikoistumiskoulutusta sekä yrityksille ja työyhteisöille räätälöitäviä koulutuksia.

”Ensimmäisenä askeleena on tunnistaa oman organisaation tarpeet. Tarvitaanko organisaatiossa johtamisen koulutusta vai koskeeko kehitystarve koko henkilöstöä? Tarvittaessa olemme apuna osaamistarpeiden arvioinnissa ja syvennymme yhdessä johdon kanssa yrityksen liiketoiminnan kehittämisen näkökulmaan”, Gustafsson-Pesonen kertoo.

Esihenkilöiden kouluttautuminen helpottaa koko organisaation sopeutumista monipaikkaisen työn vaatimuksiin. Avoimen koulutustarjonnan koulutuksissa verkostoituminen tuo kollegiaalisen tuen osallistujien saataville ja mahdollistaa vertaisoppimisen luottamuksellisessa ilmapiirissä.

”Yrityskohtaisesti räätälöitävissä ohjaus- ja coachingpalveluissa sukelletaan pintaa syvemmälle yrityksen koulutusvaateisiin ja henkilöstön kehitystarpeisiin. Koulutusten tavoitteena on parantaa työhyvinvointia, joka kulkee käsi kädessä tuottavuuden kanssa”, Gustafsson-Pesonen sanoo.

Tutustu Tampereen yliopiston Tree – Jatkuvan oppimisen palvelujen koulutustarjontaan täällä!

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,