Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Moderni HR-järjestelmä on pk-yritykselle kilpailuvaltti

Myös pienet ja keskisuuret yritykset hyötyvät nykyaikaisesta HR- ja palkkahallinnon järjestelmästä

Suomen SD Worxiin on perustettu yksikkö, joka keskittyy palvelemaan ensisijaisesti pk-yrityksiä. Euroopan johtavan henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoajan tavoite on tuoda edistyksellinen HR- ja palkkahallinnon järjestelmä myös suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten ulottuville.

”Nykyaikainen HR-järjestelmä voi olla pk-yritykselle kilpailuvaltti osaajapulan vallitessa”, kertoo SD Worxin Liiketoimintajohtaja Petteri Hannula.

”Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä palkanlaskenta on usein tilitoimiston vastuulla, mutta tilitoimistoilta puuttuu henkilöstöhallinnon erityisosaaminen. Modernille HR-järjestelmälle on selkeä tarve. Tavoitteemme on auttaa pk-yrityksiä palkanlaskennan lisäksi HR-palveluissa yrityksen koko elinkaaren ajan.”

Hannulan mukaan sekä asiakaskokemus että työntekijäkokemus parantuvat, kun HR-asiat hoidetaan ammattitaidolla. Henkilöstön työtyytyväisyys kasvaa, kun esimerkiksi palkanlaskenta, poissaolot ja lomat perustuvat aina paikkansapitäviin tietoihin ja työntekijä voi päivittää tietojaan myös mobiililaitteilla, missä vain ja milloin vain.

Yrityksen kasvaessa HR-osaaminen on välttämätöntä

Monissa pk-yrityksissä HR-asioista vastaa oman työnsä ohella toimitusjohtaja, perustaja tai toimistopäällikkö. Tällaisissa yrityksissä ei yleensä ole päätoimista henkilöstöhallinnon ammattilaista.

kuva
Petteri Hannula

”Henkilöstömäärän kasvaessa yli 20:n tarvitaan HR:n erityisosaamista. Silloin yritys tulee yhteistoimintalain velvoitteiden piiriin. Ennen kuin yrityksessä otetaan käyttöön merkittävä muutos, vaikutuksia on käsiteltävä niiden henkilöstöryhmien edustajien kanssa, joita asia koskee. Silloin yritys voi ostaa HR-alan erityisosaamista, esimerkiksi vero- tai lakineuvontapalveluita, pk-yrityksiin keskittyneeltä toimijalta tai vuokrata HR-päällikön avuksensa”, Hannula muistuttaa.

Työkaluja myös suorituksen johtamiseen

Monissa pk-yrityksissä ei vielä kehityskeskustelujen lisäksi ole panostettu esimerkiksi työtyytyväisyyskyselyihin tai edes työajan seurantaan, vaikka se on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

”Voimme auttaa pk-yritystä myös muutostilanteissa, YT-neuvotteluissa, henkilöstön osaamisen kehittämisessä, verotuksessa tai ulkomaankomennuksissa. Tarjoamme kokemusta, erityisosaamista ja edistyksellisen, jatkuvasti kehittyvän HR-järjestelmän.”

Lisätietoja: Ratkaisut pk-yrityksille | SD Worx

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Korona haastoi HR-järjestelmät

Kirjoittaja: Juha Nurmela Saiko pandemia meidät vihdoinkin havaitsemaan sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen digitaalisessa maailmassamme? Voisiko meidän osaamisen, datan ja yhteistyömme tulevaisuudessa yhdistää

Sujuvuutta henkilöstöhallinnan arkeen

Henkilöstöhallinta helpottuu ja aikaa säästyy, kun organisaatiossa otetaan käyttöön HR-järjestelmä HR-järjestelmä kokoaa henkilö- ja työsuhdetiedot tietoturvallisesti samaan paikkaan. Ohjelmistorajapinnat mahdollistavat tietojen

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Etäyhteistyön opeilla uuteen nousuun

Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu.

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Mihin työaika kuluu?

Johtaja, tunnista pahimmat aikasyöpöt ja paranna kannattavuutta HR-datan avulla Sukellus henkilöstödataan kertoo huomattavan paljon yrityksen tehokkuudesta ja osaamisesta. Usein yrityksissä panostetaan

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Agendalla ilmoituskanava – helposti

Nyt viimeistään kannattaa ryhtyä toimeen, jos ilmoituskanava vielä puuttuu. Organisaation johdolle ilmoituskanava on osa riskienhallintaa ja hyödyllinen lisä väärinkäytösten ehkäisyssä ja

Whistleblower puhaltaa yritysten toimintatavat uusiksi

Euroopan unionin asettama Whistleblower-direktiivi tekee epäiltyjen väärinkäytösten ilmoituskanavan pakolliseksi. Direktiivin tavoitteena on ehkäistä petoksia ja korruptiota, parantaa rikkomuksista ilmoittavien henkilöiden suojaa

Anonyymi ilmiantokanava HR:n tueksi

Moni työntekijä pelkää ilmoittaa työpaikalla kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä. Henkilöstön ja koko organisaation tueksi on nyt tullut EU:n Whistleblower-direktiivi. Se velvoittaa yrityksiä

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,