Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Miten tavoittaa oikeat osaajat?

Oikean osaamisen tavoittaminen on yhä yleisempi ongelma yrityksille. Massasta erottuminen on haastavampaa, ja tietyillä aloilla sopivia osaajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Tämä voi olla myös yritysten kasvun esteenä. Mikä neuvoksi?

Tavoita myös passiiviset työnhakijat

Osaajien tavoittamisessa yksi tärkeimmistä asioista on näkyvyys oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Kun osaajista on pulaa, olet vahvoilla, jos onnistut rekrytointimarkkinoinnillasi houkuttelemaan passiivisia työnhakijoita. Passiivista työnhakijaa houkutteleva mahdollisuus syntyy, kun tehtävän kuvaus, ala ja uramahdollisuudet roolissa täsmäävät. Toki myös ilmoituksen pitäisi vielä löytää tiensä potentiaalisen osaajan silmien eteen.

Olennaista on olla näkyvillä siellä, missä potentiaaliset työnhakijat ovat. Jollain paikkakunnalla ja alalla se voi tarkoittaa näkyvyyttä paikallislehden verkkoversiossa, jollain taas aktiivista markkinointia sosiaalisessa mediassa tarkkaan mietitylle kohderyhmälle.

Erotu massasta

Yhä useamman yrityksen panostaessa nyt rekrytointimarkkinointiin ja työnantajakuvaan, on digitaalisissa kanavissa erottuminen haastavampaa. Niin työpaikkailmoitusta tehdessä kuin työnantajakuvaa rakentaessa tulisi katsoa myös ympärilleen ja miettiä, kannattaako tehdä täysin samoja asioita kuin muut. Keksisitkö jotain, millä erotut oikeasti joukosta? Se voi olla työpaikkailmoituksen tyyli, törkeä lupaus tai kertomus siitä, mikä teistä tekee erikoisen. Kannattaa miettiä, millaista ihmistä oikein haetaan – todennäköisesti et pysty miellyttämään kaikkia. Kohdista myyntipuheesi sille ryhmälle, mistä oikeanlaista osaajaa haetaan!

Yksi keino massasta erottumiseen on myös korostettu näkyvyys eri medioissa. Usein pienellä lisäpanostuksella on mahdollista saada huomattavasti laajempi yleisö omalle ilmoitukselle. Esimerkiksi pin-to-top tyylinen korostus Rekrytointi.com-palvelussa tuo moninkertaisen lisänäkyvyyden verrattuna normaaleihin työpaikkailmoituksiin.

Laura Rekrytointi Oy

Etsi osaajia myös oman hakijakannan ulkopuolelta

Erityisesti milleniaalien keskuudessa on nähtävissä trendi, että työsuhteet eivät ole enää niin pitkäkestoisia. Osaajat hakeutuvat aktiivisesti uusiin haasteisiin, kun he kokevat, että nykyinen tehtävä ei enää kehitä omaa osaamista. Tämä kasvattaa työvoiman vaihtuvuutta yrityksissä. Nuoren talentin pitäminen talossa on haasteellista – samalla pitäisi pystyä tarjoamaan osaajaa kehittävää työtä ja lupaavaa urapolkua tulevaisuuteen.

Nykyinen asetelma on ajamassa yrityksiä siihen tilanteeseen, että pelkkään omaan hakijakantaan ei voi enää nojata. Maailmalla yleisempi malli isommista talent pooleista on rantautunut Suomeenkin, ja yhä useampi yritys etsii osaajia myös ulkoisista lähteistä, kuten Rekrytointi.com Osaajapankista. Tämä mahdollistaa osaajien löytämisen oman hakijakannan ulkopuolelta, mutta vaatii toki myös aktiivisuutta tutustua osaajiin tarkemmin ja tarjota heille työtä.

Tutustu Rekrytointi.comin kohdennetun rekrytointimarkkinoinnin ratkaisuihin!

kuva
Mikko Kuhalampi
Rekrytointi.com tuotepäällikkö, LAURA Rekrytointi Oy
Kuva: Samu Hurskainen

Kirjoittaja Mikko Kuhalampi toimii LAURA Rekrytointi Oy:ssä tuotepäällikkönä ja vastaa Rekrytointi.com-työpaikkasivuston sekä Rekrytointi.com Osaajapankin kehityksestä.

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Lupa onnistua

Piloottiprojektissa nuoret pääsivät mestarin oppiin raksalle Nuorten syrjäytyminen on vakava ongelma yhteiskunnassamme. Yksi haaste on se, miten nuoret – joita lukuhommat

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Nykypäivänä työn pitää sopia elämään

Carrot on henkilöstöpalvelualan ja rekrytointiliiketoiminnan välittävä ja vastuullinen kumppani Hyvä työelämä on tasa-arvoista ja motivoivaa. Lisäksi työelämältä odotetaan joustavuutta ja arvomaailmojen

Projektityöntekijät asunnottomiksi?

Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan ohjeistus, joka uhkaa hankaloittaa asuntojen lyhytaikaista vuokrausta on noussut laajasti otsikoihin. Aiheen ympäriltä on kirjoitettu niin Helsingin Sanomissa

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Miten saat parhaat työntekijät yritykseesi?

Moderniin työpaikkailmoitukseen ei kuulu konservatiivinen yritysesittely ja vaatimuslista työnhakijalle. Niiden sijaan kannattaa kertoa rekrytoivan yrityksen kulttuurista ja houkutella potentiaalista työntekijää. ”Nyt

Harhaluuloja oppilaitosyhteistyöstä?

Muutokset yhteiskunnassa ja taloudessa ohjaavat yrityksiä muuttumaan. Kehitys muuttaa henkilöstön osaamisen tarpeita, kun taas varttuneiden osaajien jääminen pois työelämästä pakottaa uusien

Vuokratyö hankki kannuksensa

Vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin peruspalkansaajat. Vuokratyön siunauksellisuutta harvoin hehkutetaan julkisuudessa,mutta jos vuokratyön tekijöiltä itseltään kysytään, olot ovat varsin hyvät. Henkilöstöpalveluyritysten