Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Mitä HR-ammattilaisen tulee tietää tilanteessa, kun työtä ei riitä kaikille?

Tiukissa tilanteissa HR:n tuntemus lainmukaisista irtisanomis- ja lomautusperusteista punnitaan. Kauppakamarin lakimies Reetta Riihimäki nostaa jutussa esiin tärkeimmät muistettavat asiat. Katso myös KoulutusOnline-video lomauttamisen pelisäännöistä.

Työnantaja voi lomauttaa työntekijän määräajaksi, kun työ tai työn tarjoamisen edellytykset vähentyvät tilapäisesti ja työntekijälle ei kohtuudella ole järjestettävissä muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. Lomautus voidaan toteuttaa koko- tai osa-aikaisena työnteon keskeyttämisenä. Tilapäisestä työn vähentymisestä on kyse, kun sen arvioidaan kestävän enintään 90 päivää.

Osa-aikalomautus työn tilapäisen vähentymisen perusteella voi kestää pidempäänkin

Korkein oikeus on katsonut, että työviikkoa lyhentämällä toteutetussa osa-aikalomautuksessa 90 kalenteripäivää vastasivat lomautuspäivät, joiden lukumäärä ei ylittänyt 64 työpäivää (KKO:1994:102).

Tuotannollisella ja taloudellisella irtisanomisperusteella työntekijä voidaan lomauttaa toistaiseksi, jos muuta työtä ei ole tarjolla. Työntekijän lomauttamisesta tulee ilmoittaa työsopimuslain tai työehtosopimuksen mukaista lomautusilmoitusaikaa noudattaen. Tuotannollisella ja taloudellisella irtisanomisperusteella työntekijä voidaan myös osa-aikaistaa pysyvästi.

Koulutusonline, kauppakamari

Vuosiloma ja muut vapaat voivat tasata tilannetta

Työn ollessa vähentynyt vain tilapäisesti voidaan sopia myös erinäisten vapaiden käyttämisestä. Työntekijä voi pitää esimerkiksi kertynyttä työaikaliukumaa saldovapaana. Vuosilomaa on mahdollista sijoittaa laissa säädettyjen lomakausien ulkopuolelle, jos tästä sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä. Työnantaja voi yksipuolisestikin määrätä loman pidettäväksi, mutta tällöin se on annettava lomakausien aikana vuosilomalain mukaista ilmoitusaikaa noudattaen. Lomarahan vaihtamisesta vapaaksi voidaan sopia, ellei työehtosopimus sitä estä.

Miten toimia, kun työsuhteen päättäminen on ainoa vaihtoehto?

Kun työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, työnantajalla voi olla tuotannollinen ja taloudellinen irtisanomisperuste. Erityiset irtisanomissuojat tulee kuitenkin muistaa. Muuta työtä on tarjottava irtisanomisen sijaan aina, kun se on mahdollista ja työntekijälle on järjestettävä muun työn edellyttämä kohtuullinen koulutus. Työsopimus irtisanotaan irtisanomisaikaa noudattaen. Työsuhde voidaan aina päättää myös yhteisellä sopimuksella.

Työllistymisvapaa ja työllistymistä edistävä valmennus tai koulutus

Irtisanomisaikana työntekijällä on oikeus työllistymisvapaaseen. Sen pituus määräytyy työsuhteessa sovellettavan irtisanomisajan mukaan. Jos työntekijöitä on säännöllisesti vähintään 30 ja työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään 5 vuotta, työntekijällä on lisäksi oikeus työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen irtisanomisajan päättymisen jälkeen, sekä oikeus työterveyshuollon palveluihin kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä.

kuva

Yt-neuvottelut tai työsopimuslain mukainen selvitysvelvollisuus

Työntekijän lomauttamisesta, sekä irtisanomisesta tai osa-aikaistamisesta taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla on neuvoteltava yhteistoimintalain 8 luvun mukaisesti. Neuvottelut tulee käydä ennen, kuin työnantaja tekee päätöksiä, jotka voivat johtaa edellä mainittuihin toimenpiteisiin.

Alle 20 työntekijää työllistävien työnantajien osalta yhteistoimintalaki ei tule sovellettavaksi. Tällöin työnantajalla on työsopimuslain perusteella kuitenkin ennakkoselvitys- ja työntekijän kuulemisvelvollisuus ennen lomauttamista ja selvitysvelvollisuus ennen työntekijän irtisanomista.

Lisätietoja: koulutusonline.fi

Teksti: Reetta Riihimäki

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen