Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Logistiikan ulkoistaminen tuo kilpailuetua

Henkilöstöhallinta helpottuu ulkoistamisen ja henkilöstövuokrauksen avulla

Materiaalivirtojen käsittelyyn erikoistunut henkilöstö ja yrityksen tarpeisiin sopiva kalusto sujuvoittavat toimintaa. Logistiikan henkilöstön ja kaluston ulkoistaminen vapauttavat yrityksen resurssit omaan ydinosaamiseen.

Tuotannon tehokkuuden laskeminen varastoissa ja terminaaleissa sekä työvoiman mitoittaminen tarvetta vastaavaksi voi olla haastavaa, mikäli logistiikka ei ole yrityksen ydintoimialaa. Tällöin logistiikan ulkoistaminen tarjoaa yritykselle kilpailuetuja ja helpottaa henkilöstöhallintaa.

”Logistiikan ulkoistaminen mahdollistaa keskittymisen omaan ydinosaamiseen, koska kehityspanoksia ei tarvitse käyttää varaston ja terminaalien optimoimiseen”, sanoo SOL Logistiikkapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Juhana Olkkola.

SOL-konsernin tytäryhtiö SOL Logistiikkapalvelut, joka on alan johtavia toimijoita, tarjoaa yrityksille materiaalivirtojen käsittelyä suoriteperusteisin hinnoin. Palveluun kuuluvat sekä henkilöstö että kalusto, joiden käyttöaste optimoidaan tarpeita vastaaviksi. Resurssien vapauttaminen parantaa asiakkaan kilpailukykyä.

”Toimitamme kokonaisvaltaisen palvelun, jossa sekä kalusto että henkilöstö on mitoitettu materiaalivirtojen ja toimintaympäristön mukaisesti”, Olkkola sanoo.

Tuhansia ammattilaisia

kuva

SOL Logistiikkapalveluilla on palveluksessaan tuhansia logistiikan ammattilaisia erilaisilla osaamispääomilla ja valmiuksilla. Onnistumisen perustana on hyvä esimiestyö sekä luottamuksellinen yhteistyö asiakkaan kanssa.

”Mikäli tuotannossa on volyymi- ja kysyntävaihteluita, joudutaan yrityksessä käyttämään osa-aikaisia työntekijöitä ja hallitsemaan osaamista. Logistiikan ulkoistaminen vapauttaa henkilöstöhallinnankin resursseja”, Olkkola sanoo.

SOL Logistiikkapalveluiden henkilöstö on perehdytetty huolellisesti käytettävään kalustoon, joten asiakkaan materiaalivirtoja käsitellään oikein ja turvallisesti. Logistiikan ulkoistamiseen voi tutustua myös henkilöstövuokrauksen kautta.

”Pystymme luomaan osaajillemme useista osa-aikatöistä mielekkäitä kokonaisuuksia, mikä parantaa henkilöstömme työhyvinvointia”, Olkkola sanoo.

Lisätietoja: www.sol.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Rekrytointi

Oikeanlaista osaamista vahvistamalla menestykseen

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin Työelämässä

Kolmikymppinen mies, luontainen johtaja?

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani minulle

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Henkilöstöpalvelualan muutosten vuosi

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa muutosvaihetta.

Monikanavaisuus kuuluu moderniin rekrytointiin

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa. Vaikka

Miksi työntekijöiden palkkaus ei suju?

Esitä itsellesi 6 elintärkeää kysymystä Miten työntekijöiden palkkaaminen ja heidän sitouttamisensa onnistuu? Kysymys on yrityksen menestyksen kannalta kriittinen. Organisaatiopsykologi Juho Toivola

Kuuluuko ghostaus teidänkin rekrypolkuun?

Kokemusrintamalla tapahtuu. Työntekijäkokemus on tuttua kauraa useimmissa organisaatioissa – mutta miten on työnhakijakokemuksen laita? – Liian usein rekrytointia ajatellaan meillä edelleen

Tutkitusti hyvä työnhakijakokemus

Työnhakijakokemusta voi kehittää palautekyselyjen pohjalta Työnhakijakokemuksen kehittäminen vaatii hieman vaivannäköä, mutta palkitsee nopeampina ja osuvampina rekrytointeina sekä työnantajamielikuvan kohenemisena. Hakijakokemuksen kehittäminen

Huippuosaaja haussa?

Kevytyrittäjät voivat tuoda helpotusta osaajapulaan Moni ammattilainen sanoo nyt hyvästit perinteiselle palkkatyölle ja ryhtyy työllistämään itse itsensä. Työvoima- ja osaajapulan keskellä

Sujuvan rekrytoinnin viisi kulmakiveä

Rekrytointiprosessi on tiivistettynä selkeä. Ilmoitat avoimesta työpaikasta ja otat hakemukset vastaan. Valitset sopivat hakijat jatkoon ja jatkat keskustelua heidän kanssaan. Tiukan