Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Liikematkustus rakentaa työnantajamielikuvaa

Kaukana ovat ne ajat, jolloin jo liikematkalle pääsemisessä oli palkintoa kerrakseen. Myös matkustaminen viimeisestäkin pennistä tai sentistä säästäen on jäämässä historiaan. Nyt työnantajamielikuvaa rakennetaan matkustajakokemus keskiössä.

American Express Global Business Travelin tuoreen tutkimuksen* mukaan liikematkustuksen olosuhteiden parantaminen lisää työntekijöiden tyytyväisyyttä ja tuottavuutta – ja voi jopa pienentää kustannuksia.

Mitä tällaiset parannukset voisivat olla?
Matkustajat odottavat mahdollisuutta henkilökohtaisiin valintoihin ja oman hyvinvointinsa tukemiseen. Jousto matkustusajoissa sekä palveluntuottajien, kuten hotellien ja lentoyhtiöiden, valinnassa lisäävät hallinnan tunnetta ja vähentävät stressiä.

Moderni teknologia parantaa myös matkustuskokemusta. Kun matkatiedot kulkevat mukana mobiilisovelluksessa, joka vielä hälyttää, mikäli aikatauluihin tai vaikkapa lähtöportteihin tulee muutoksia, voi matkustaja olla huoleti, vaikka matkalle tulisi mutkia. Samasta sovelluksesta hän ottaa yhdellä klikkauksella yhteyttä matkatoimistoonsa 24/7.

Joko sinun matkustajasi nauttivat näistä palveluista?
Kysy lisää newsales.fi@amexgbt.com

Kiinnostuitko? Lue lisää täältä:
https://www.amexglobalbusinesstravel.com

* American Express Global Business Travel ja ACTE 2018: Evolution of Travel Policy.

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Pilvinatiivi palvelu henkilöstöhallintaan

Älykäs pilvipalvelu helpottaa ja nopeuttaa HR-sektorin toimintaa sekä tehostaa liiketoimintaa Oracle HCM Cloud on digitalisoitu pilvinatiivi HCM-järjestelmä, jossa hyödynnetään tekoälyä ja

Ankkuroi rekrytointi tarkempaan tietoon!

HR-dataa käytetään rekrytoinneissa yhä tehokkaammin – mutta katto on vielä kaukana, vakuuttaa Kirsi Laine Master Suomi Oy:stä. Esimerkiksi psykometriset testit, joissa

Palkkausjärjestelmän kehittäminen

Palkkauksen kehittäminen ja tehtävässä suoriutumisen arvioiminen ovat oleellinen osa johtamista Tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen arviointi kuuluvat hyvään johtamiseen ja takaavat

Sympan pikakelaus HR:n tulevaisuuteen

– oppaasi henkilöstöhallinnon tuleviin trendeihin Muutos on meille kaikille tuttua: elämme jatkuvan innovaation ja muutoksen aikakaudella, ja suuntaus on sama myös

Päivitä työajanseuranta!

HR voi hyötyä nykyistä paljon enemmän fiksuista järjestelmistä, jotka modernisoivat ja automatisoivat työajanseurannan. Jotta työntekijän suoritusta ylipäätään voidaan arvioida – ja

Suorahaku toimii strategisena työkaluna

Jatkuvasti yleistyvä suorahaku on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin vain tietyn avainhenkilövalinnan menetelmän. Kirjoittaja: Anne Koivusaari Yhä useammin suorahakua voidaan käyttää

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Korona haastoi HR-järjestelmät

Kirjoittaja: Juha Nurmela Saiko pandemia meidät vihdoinkin havaitsemaan sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksen digitaalisessa maailmassamme? Voisiko meidän osaamisen, datan ja yhteistyömme tulevaisuudessa yhdistää

Sujuvuutta henkilöstöhallinnan arkeen

Henkilöstöhallinta helpottuu ja aikaa säästyy, kun organisaatiossa otetaan käyttöön HR-järjestelmä HR-järjestelmä kokoaa henkilö- ja työsuhdetiedot tietoturvallisesti samaan paikkaan. Ohjelmistorajapinnat mahdollistavat tietojen

Älä palaa vanhaan!

Koronakevät laittoi yritykset omaksumaan nopealla aikataululla uusia käytäntöjä. Mitkä näistä kannattaa pitää jatkossakin? Isot ja pienet digiloikat sekä etätyö ovat vaikuttaneet

Etäyhteistyön opeilla uuteen nousuun

Kaikkien työntekijöiden siirtyminen etätöihin yllätti monet työpaikat. Joillekin etätyö on ollut arkea jo vuosikymmeniä, mutta useissa työyhteisöissä etätyötä oli vasta kokeiltu.

HR-ammattilaista tarvitaan muutoksessa

Sekä kasvava että liiketoimintaansa sopeuttava yritys hyötyvät asiantuntevasta HR-kumppanista Palkatako oma vai käyttää kumppania? Jokainen yritys kohtaa tilanteita, joissa se ei

Mihin työaika kuluu?

Johtaja, tunnista pahimmat aikasyöpöt ja paranna kannattavuutta HR-datan avulla Sukellus henkilöstödataan kertoo huomattavan paljon yrityksen tehokkuudesta ja osaamisesta. Usein yrityksissä panostetaan