Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lempeä sisäinen puhe on tärkeä työelämätaito

Kuulemme kaikki mielessämme jatkuvaa puhevirtaa: Mitähän muut minusta ajattelevat? Kuka tuokin luulee olevansa? Oman sisäisen puheen johtaminen vaatii keskittymistä, mutta voi lopulta vaikuttaa myönteisesti koko työyhteisöön.

Jokainen puhuu itselleen ajoittain kriittisesti. Mutta jos sisäinen kriitikko valtaa ajattelua liikaa, ihminen on jatkuvasti tyytymätön. Virheisiin keskittyvällä ajattelulla löytää usein kielteistä sanottavaa niin omista kuin muiden tekemisistä. Työntekijöiden liika kriittisyys voi huomaamatta nakertaa koko organisaation tuloksellisuutta.

Braversin työyhteisövalmentajat Sanna Fäldt ja Sanna Salovuori julkaisivat alkuvuodesta sisäisestä puheesta kirjan nimeltä Pirjo ja Tyyne – Kesytä sisäiset äänesi.

”Aihe on hyvin ajankohtainen. Hybridityössä olemme aiempaa enemmän vastuussa itsemme ja työpäivämme johtamisesta. Päänsisäinen käskyttäjä saattaa olla ankarampi kuin oikea pomo! Riski on siinä, jos ei tiedosta lannistavansa itseä tai muita kielteisillä mielipiteillä, joille ei todellisuudessa ole perusteita”, Sanna Salovuori tähdentää.

Jokaiselta löytyy harjoittelemalla myös lempeämpi sisäinen ääni. Sen avulla voi haastaa ylikriittistä puhevirtaansa. Sisäinen keskustelu lempeämmän äänen johdolla lisää armollisuutta ja rauhaa omaan vuorovaikutukseen.

Miksi sisäisen puheen kehittäminen työpaikalla kannattaa?
Katso video!

Kuva

Yhteinen hyvinvointi kehittyy mielen tasapainosta

Sisäisen puheen johtaminen tarkoittaa oman epävarmuuden ja huolien työstämistä. Työyhteisössä, jossa sisäiset kriitikot ovat hallinnassa, on tilaa myötätunnolle ja luovuudelle. Lempeämpi sisäinen puhe auttaa torjumaan välinpitämättömyyden tai pelon ilmapiiriä ja tukee hyvinvointia sekä tuottavuutta.

”Sillä on väliä, minkälaisia keskusteluja itsemme ja muiden kanssa käymme. Kriitikon ylivaltaa voi ja kannattaa haastaa. Sen puhe koostuu usein vahvoista mielipiteistä ja uskomuksista, jotka ovat vain ajatuksia, eivät totuuksia”, Sanna Fäldt muistuttaa.

Sisäistä puhetta voi kehittää arjessa ajatusharjoituksin: kuulostele vaikka sitä, miten puhuttelet itseäsi palaverin tai työtehtävän aikana.

Lisätietoja: bravers.fi

Teksti: Sanna Fäldt ja Sanna Salovuori
Kuva: Saana Karikumpu

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,