Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kun tiedosta jalostuu arvoa – Tiedolla johtaminen on modernin organisaation menestystekijä

LUT-yliopiston professori Kirsimarja Blomqvist.

Tietojohtaminen tukee organisaatioiden elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Menestyksekäs tiedolla johtaminen vaatii tänä päivänä uudenlaisia valmiuksia, jotka auttavat yksilöitä ja yrityksiä luomaan kestävää arvoa.

Tiedolla johtaminen auttaa tekemään fiksumpia päätöksiä, koska ratkaisut pohjautuvat mutu-tuntuman sijaan faktoihin. Tämä auttaa myös reagoimaan muutoksiin ja liiketoimintamahdollisuuksiin entistä nopeammin. Teknologian kehittyessä ja tietomäärien lisääntyessä tiedon hyödyntämismahdollisuudet ovat samalla sekä monipuolistuneet että vaikeutuneet.

”Data ja tieto ovat resursseja. Jotta ne tuottaisivat arvoa, tarvitaan monialaista yhteistyötä ja ymmärrystä tarvittavasta datasta, asiakastarpeista, liiketoiminnasta sekä ihmisten ja verkostokumppaneiden johtamisesta. Data tarvitsee vastaparikseen myös inhimillistä, kokemusperäistä tietoa. Datan hyödyntäminen liiketoiminnassa puolestaan vaatii monialaista asiantuntijaosaamista”, kertoo LUT-yliopiston professori Kirsimarja Blomqvist.

Blomqvist toimii LUT-yliopiston Tietojohtamisen asiantuntijaohjelman akateemisena johtajana. Ohjelma auttaa työntekijöitä ja organisaatioita kehittämään tietojohtamistaan ja menestymään nykypäivän kilpailluilla ja nopeasti kehittyvillä markkinoilla.

CTA

Tietojohtaminen vaatii suunnittelua ja yhteistyötä

Organisaation on osattava paitsi tunnistaa toimintansa kannalta tärkeä tieto, myös ottaa se hyötykäyttöön. Mahdollisia kompastuskiviä on monia, joista yksi liittyy organisaation toiminnan puutteelliseen tarkasteluun.

”Organisaation kannattaa käyttää tarpeeksi aikaa sen pohtimiseen, mitä tietojohtamisella oikeastaan halutaan saavuttaa. Millaisia hyötyjä tavoitellaan? Mikä on teknologian, mikä prosessien, toimintamallien ja organisaatiokulttuurin rooli? Millaisia riskejä on odotettavissa? Entä minkälaisia kyvykkyyksiä, taitoja ja asiantuntemusta tarvitaan?”, Blomqvist luettelee kriittisiä osa-alueita.

Tietojohtaminen edellyttääkin oikeanlaisia työkaluja, tukiprosesseja ja hyvää johtamista. Yhteisistä toiminta- ja työskentelytavoista sekä kommunikaatiokanavista tulisi esimerkiksi sopia riittävän tarkasti. ”On hyvä edetä ketterästi kokeillen”, toteaa Blomqvist.

”Uuden edessä tarvitaan rohkeutta kokeilla, ratkoa ongelmia ja hakea suuntaa yhteistyössä muiden kanssa. Asiantuntijaohjelmamme ja sen mahdollistama vertaisoppiminen pitävät lisäksi huolen siitä, että kaikkia virheitä ei tarvitse tehdä itse.”

Edelläkävijäorganisaatiot muutosvirtojen äärellä

LUT-yliopiston Tietojohtamisen asiantuntijaohjelma antaa osallistujille työvälineitä, ajatusmalleja ja viitekehyksiä tiedolla johtamiseen eri alojen asiantuntijoiden johdolla. Ymmärrystä syvennetään käytännön esimerkkien ja harjoitustöiden kautta.

Koulutusohjelma on suunnattu erityisesti esihenkilöille, tietotyöläisille ja muille päätöksentekijöille niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Monialaisessa ryhmässä tapahtuva opetus synnyttää oivalluksia, nopeuttaa oppimista ja levittää parhaita käytäntöjä ja toimintamalleja.

”Tähän saakka on esimerkiksi uskottu, että yhteisöllisyys, luottamus ja innovaatiot syntyvät vain kasvokkain työpaikoilla. Ohjelmamme antaa mahdollisuuden kyseenalaistaa monia vanhoja totuuksia ja mallintaa edelläkävijäorganisaatioiden toimintatapoja. Näin voimme auttaa osallistujia kehittämään tietojohtamistaan ja luomaan lisäarvoa nyt ja tulevaisuudessa”, Blomqvist sanoo.

Seuraava LUTin Tietojohtamisen asiantuntijaohjelma alkaa maaliskuussa 2023. Ohjelman hakuaika on parhaillaan käynnissä.

Lataa Tietojohtamisen asiantuntijaohjelman esite ->

Katso esittelyvideo Tietojohtamisen asiantuntijaohjelmasta ->

Tutustu muiden kokemuksiin ohjelmasta ->

Teksti: Vanessa Törnblom

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Herätys suomalaisille yrityksille:

tekoälyosaamisessa jäljessä muista Pohjoismaista Adeccon tuore Global Workforce of the Future 2024 -tutkimus paljastaa, että Suomi laahaa perässä tekoälyn käyttöönotossa ja

Iissä pohditaan työn kipukohtia leirinuotioilla

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla. Tavoitteena

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot