Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

KORONA = KOTONA

Koronavirus on tehnyt Suomesta etätyön luvatun maan. Tähän asti kotikonttorilta käsin työskenteleminen on ollut nousussa hitaasti mutta varmasti, kun työnantajat ovat pikkuhiljaa lämmenneet teemalle. Esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin mukaan vuonna 2018 suomalaisista palkansaajista useampi kuin joka viides teki etätöitä säännöllisesti. Ei ole siis aivan sattumaa, että tänä keväänä etätöissä on painanut miljoona suomalaista – valmius tähän oli jo olemassa.

THL:n määritelmän mukaan etätyöllä tarkoitetaan työnantajan kanssa sovittua työnteon mallia, jossa työ tehdään joko osin kotona tai sitten työnantajan eri toimipisteissä, työkohteissa, asiakkaan luona, yhteisöllisissä työtiloissa tai matkoilla.

Etätyö sisältää kolme elementtiä: ajallisen jouston, jouston työn tekemisen paikassa sekä tekniset välineet, joilla työ toteutetaan ja joiden avulla ollaan yhteydessä muihin.

Työntekijä yleensä tykkää, kun voi haahuilla kotona verkkareissa ja kahvikuppi kädessä – ja naputella raportin tai pari. Ehkä peruskonttoriduunari ei tämän lähemmäs taiteilijaelämää voi edes päästä.

Tutkimustulosten valossa etätyön tekeminen voi silti hyödyttää myös työnantajaa – ja useammastakin näkökulmasta. Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan etätyö lisää tuottavuutta sekä vähentää työntekijöiden uupumusta ja sairauslomia. Miksi näin? – Myönteisiä vaikutuksia selittävät mm. työmatkasta säästynyt aika, työrauha ja parantunut keskittyminen.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että etätyön tekeminen lisäsi lojaaliuutta työnantajaa kohtaan. Vaikuttaisi siltä, että etätyön suosiminen organisaatiossa onkin niitä harvoja työelämän joustoja, joita ei revitä työntekijän selkänahasta – ja etätyötä peukuttava työnantaja kerää kosolti goodwilliä.

Etätyö on myös ekotyötä, koska työmatkaliikenteen leikkaaminen pienentää luonnollisesti hiilijalanjälkeä. Eikä se ruuhkassa istuminenkaan yleensä niin kivaa ole.

Sekin on tiedossa, että työajan ja -paikan joustojen tarjoaminen on myös rekrytointivaltti. Joustavuus vaikuttaa töissä viihtymiseen ja innostuksen syntymiseen – eivätkä nämä ole ollenkaan huonoja asioita tuottavuuden kannalta.

Normaaliolosuhteissa läppärin voi myös napata kainaloon ja suunnata kahvilaan tai peräti moderniin coworking-hubiin, mikäli sellainen löytyy läheltä. Erilaisissa visiopapereissa coworking on ollut iso juttu jo vuosia; ainakin luovan työn tekijöiden kohdalla törmäytys on ehdottoman suositeltavaa, koska ideat harvoin syntyvät tyhjiössä.

Post-korona Suomi on erilainen. Voi olla, että kotikonttorin Teams-tuhattaitureiksi oppineet, vastuuta ja vapautta sopivassa suhteessa nauttineet työntekijät eivät enää niin vain olekaan houkuteltavissa ”normi” työpaikalle. Tällöin vuosi 2020 jää mieleen vuotena, jolloin etätyö viimein muuttui lähityöksi.

Sitä odotellessa on syytä käydä läpi jokunen etätyöhön kohdistuva haaste. Yksi näistä on ehdottomasti työn ja vapaa-ajan sekoittuminen sekä vaikeudet irrottautua työstä. Rajat ja rutiinit suojaavat myös aikuisväestöä.

Sitten tulee puutteellinen ergonomia ja muu työskentelyyn liittyvä turha kitka; vaikka sohvalla makoilu näyttää reteeltä työnteon mallilta, ei se pitkän päälle ole hyvä kropan kannalta. Samoin yksinäisyyden ja eristyneisyyden kokemukset voivat kouraista salakavalastikin, kuten koronakiirastuli on opettanut.

Lisäksi itsensäjohtamisen tärkeys korostuu kotikonttorilla – mutta eipä se pomo pidä kädestä työpaikallakaan.

Petri Charpentier

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Tehostamisen tarpeessa

Työhyvinvointi on aina ollut organisaatioiden keskeinen voimavara, mutta nykyään sen merkitys korostuu entisestään. Teknologian nopea kehitys ja työkulttuurin muutokset ovat tuoneet

Työelämän Skylla ja Kharydis

Kun koronasta selvittiin, niin seuraava konttorien vitsaus on – tylsyys? Työterveyslaitoksen ja Emlyon Business Schoolin tutkimuksen mukaan työssä tylsistyminen voi aiheuttaa

Än-yy-tee- nyt! Pysähdy!

Kirjoittaja: Ella Karvinen Seuraa arvoitus: mikä edistää työnantajamielikuvaa, maksaa itsensä takaisin ja tuottaa uusia oivalluksia, mutta on samalla merkittävä keino kantaa

Hybridien planeetta

Etätyö mullisti kaiken – vai mullistiko? – Esimerkiksi Työterveyslaitoksen Hybridityö, etätyö ja läsnätyö (HELP) -projekti tutki työn tuottavuutta ja työhyvinvointia monipaikkaisessa

Stailaamisen edelläkävijäksi sattumalta

Sisustusalan yrittäjän arki täyttyy mukaansatempaavista projekteista Televisiosta tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen on ollut lapsesta saakka kiinnostunut sisustuksesta. Sisustusalan yrittäjäksi ja stailaamisen

Ihmisläheisen työelämän palkitsemisgaala

Uusi ihmisläheisen työelämän esiin nostava kilpailu HumanPower23 järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kyseessä on tärkeä ja merkityksellinen ihmisläheisen organisaatiokulttuurin kohtaamispaikka ja

Älä valita, vaikuta

Kirjoittaja: Marja-Liisa Manka Iso ruuvi kiristää kaikkia työntekijöitä: työuupumuksen riskiryhmään kuuluu noin joka neljäs Työterveyslaitoksen seurantatutkimukseen vastanneesta. Siis 625 000:tta työntekijää,

Jokainen työtapaturma on liikaa

Työtapaturmia on vaikea kitkeä kokonaan pois. Esimerkiksi viime vuonna sattui yhteensä 114 600 palkansaajien työtapaturmaa, joista 92 000 oli työpaikkatapaturmia ja

Luota filosofiin!

Kun valkokaulusväki jumittaa kuukausikaupalla kotikonttorissa, voi etätyö hyvinkin alkaa maistua puulta ja villasukkalook kyllästyttää. Mutta tämän introvertin ja erakon unelma voi

Etätyön erikoisjoukot

Viimeisen puolen vuoden aikana etätyö on hypännyt marginaalista vahvasti valtavirtaan ympäri Eurooppaa. Työ- ja elinolosuhteiden säätiö Eurofound julkaisi keväällä tutkimuksen siitä,

6 vinkkiä etätiimin johtamiseen

Kirjoittaja: Hanna Mattinen Koronavirus pakotti monet etätöihin ensimmäistä kertaa. Miten saada työt sujumaan niin, että myös työn ilo säilyy? Tänä keväänä

Koti työpaikkana

Pandemian aikana on tärkeää, että jokainen organisaatio toimii vastuullisesti viruksen leviämisen torjunnassa ja noudattaa terveysviranomaisten ohjeita mahdollistamalla työskentelyn etänä, mikäli mahdollista.

Vastuunkantajat Oy Ab

Vastuullisuus on yksi työelämän suurimpia teemoja tällä hetkellä – niin yksilön, yrityksen kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Esimerkiksi FIBSin Yritysvastuu 2019 -tutkimuksen mukaan