Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kolme trendiä työvuorosuunnitteluun

Valinnanvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa työhön näkyvät suoraan työhyvinvoinnissa sekä työn laadussa

Työntekijäkokemusta voidaan parantaa tasapuolisella ja työntekijöiden toiveet huomioivalla työvuorosuunnittelulla. Automatisoitu järjestelmä kohdentaa jakson päivittäiset työt yksilön osaamisen ja esitettyjen työ- ja vapaapäivätoiveiden mukaisesti.

Työvoiman hallinnan asiantuntija Pirjo Ketola Visma Enterprise Oy:stä on koonnut kolme trendiä, jotka parantavat työntekijäkokemusta työvuorosuunnittelussa. Työhyvinvoinnin parantuessa työskentely tehostuu ja poissaolot vähenevät.

Ensimmäisenä trendinä on työntekijöiden vaikuttamismahdollisuuksien huomiointi ja työvuorosuunnittelun läpinäkyvyyden parantaminen. Tavoitteena on tuoda helpotusta vaativan vuorotyön ja muun elämän yhteensovittamiseen.

”Sähköisissä järjestelmissä toiveiden esittäminen sujuu helposti ja paikkariippumattomasti. Esimiesten lähettämistä työtarjouksista tai avoimista keikkavuoroista sijaiset ja keikkatyöläiset voivat valita elämäntilanteeseensa sopivat työvuorot. Järjestelmä varmistaa myös automaattisesti, että henkilöllä on sopiva osaaminen varattuun vuoroon”, Ketola sanoo.

Toisena trendinä ovat työntekijöiden tukeminen sekä tasapuolinen ja reilu kohtelu. Työvuorosuunnittelun on tärkeä olla avointa sekä työvuoro- ja vapaapäivätoiveiden hyväksynnän tasapuolista. Mallilla saavutetaan työntekijöiden oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu.

”Organisaatiossa kannattaa sopia yhteisesti työvuorotoiveiden pelisäännöistä. Pelisäännöt voidaan sovittaa automatisoidulle työvuorosuunnittelujärjestelmälle, joka jakaa vuorot toiveiden, työntekijöiden osaamisen ja yksikön työn tarpeen mukaisesti”, kuvailee Ketola.

Kolmantena trendinä on kytkeä yksikön työn tarve ja työntekijöiden osaaminen työvuorosuunnitteluun. Näin työntekijät työskentelevät osaamisensa mukaisesti tehtävissä, joihin heidät on perehdytetty.

Visma Numeron

”Osaamiselle tulee merkitys, kun se ohjaa automaattisesti myös henkilöiden sijoittumista yksikön eri vuoroihin. Avoimuus lisääntyy, kun henkilön osaaminen näkyy myös henkilölle itselleen sähköisen OmaNumeron-palvelun kautta”, sanoo Ketola.

Visman OmaNumeron-sovelluksen avulla työntekijöiden ääni saadaan kuuluviin työvuorosuunnittelussa. OmaNumeron on osa työvuorosuunnitteluun ja työvoiman hallintaan kehitettyä Numeron-ratkaisua.

”OmaNumeronissa voi ilmoittaa työvuorotoiveita, tarkastella omia saldojaan, seurata jakson toteumia sekä hyväksyä jakson sähköisesti ja laitteesta riippumatta. Sovellus lisää työvuorosuunnitteluprosessin läpinäkyvyyttä ja tarjoaa reaaliaikaisen näkymän työvuoroihin”, Ketola kuvailee.

Lue lisää työvuorosuunnittelusta Visma Numeronilla.

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Lainsäädäntö

Työelämän riidat voi välttää

Selvä käsitys pelisäännöistä auttaa takaamaan työrauhan, asianajaja Antti Palmujoki sanoo. Erityisesti esihenkilöiden ja HR-asiantuntijoiden tulee hallita työoikeuden perusteet, jotta sopu työpaikalla

Työ- ja vapaa-ajan rajaaminen

Ei se ollut helppoa ennenkään, mutta nyt se on entistäkin haastavampaa. Nimittäin työn ja vapaa-ajan välinen rajanveto. Kun kotimme on työpaikkamme,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Uusia työaikamuotoja työaikalain piiriin

Työaikalain uudistumisen myötä työaikaa on seurattava sekä etätyössä että uudessa joustotyössä Vuoden alusta voimaan astunut uusi työaikalaki vastaa työmarkkinoiden ja työelämän

Työaika työhyvinvoinnin mittarina

Työaikaa voidaan käyttää mittarina henkilöstön jaksamiselle Esimerkiksi työpäivien venyminen voi viestiä lisääntyneestä työkuormasta Työn ja vapaa-ajan tasapaino on noussut usealle yhä

Työajan mittaaminen on kulttuuriteko

Yhdet tykkää, toiset ei. Joillekin jo ajatus työajan mittaamisesta nostattaa hiukset ja epäilyksen kyttäävästä silmästä. Toisille se taas on tervetullut reiluuden

Agendalla ilmoituskanava – helposti

Nyt viimeistään kannattaa ryhtyä toimeen, jos ilmoituskanava vielä puuttuu. Organisaation johdolle ilmoituskanava on osa riskienhallintaa ja hyödyllinen lisä väärinkäytösten ehkäisyssä ja

Pilli viheltää, mitä seuraavaksi?

Hyvin tehty väärinkäytösselvitys voi olla yrityksen pelastus Kerronpa teille tarinan yhden väärinkäytösselvityksen anatomiasta. HR-päällikkö A on saanut sähköpostiinsa hälytyksen, jonka mukaan

Whistleblower puhaltaa yritysten toimintatavat uusiksi

Euroopan unionin asettama Whistleblower-direktiivi tekee epäiltyjen väärinkäytösten ilmoituskanavan pakolliseksi. Direktiivin tavoitteena on ehkäistä petoksia ja korruptiota, parantaa rikkomuksista ilmoittavien henkilöiden suojaa

Anonyymi ilmiantokanava HR:n tueksi

Moni työntekijä pelkää ilmoittaa työpaikalla kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä. Henkilöstön ja koko organisaation tueksi on nyt tullut EU:n Whistleblower-direktiivi. Se velvoittaa yrityksiä