Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Kohtaa vai ei kohtaa?

Kohtaanto-ongelma on kotoperäinen riesa, joka riepottaa suomalaisen yhteiskunnan ydintä. Samaan
aikaan kun maassa on liikaa työttömiä, on meillä myös avoimia työpaikkoja, joihin kukaan ei hae.
Viimeaikainen avoimien työpaikkojen määrän kasvu ei ole alentanut työttömyyttä kovin voimakkaasti,
vaikka maalaisjärki niin olettaisi. Kaupunkijärki tietää, mistä kenkä (ainakin osittain) puristaa:
moni avoimista työpaikoista vaatii sellaista osaamista, jota jokamiesluokasta ei aivan hevin löydy.

Kun esimerkiksi ohjelmistokehittäjiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa, tilanne on
huolestuttava, koska digitalisaatio tarvitsee koodaajia konehuoneeseen jo melko lailla toimialasta
riippumatta. Alan koulutuksessa on kuitenkin koko liuta pullankauloja ja niin monet yritykset ovat
ottaneet asiakseen kouluttaa itse tarvitsemansa koodarivelhot. Tälle trendille voi hyvin ennustaa
jatkoa.

Tässä lehdessä pohditaan, voisiko nopeutettu oppiminen (Accelerated Learning) auttaa
kohtaanto-ongelman selättämisessä. Se vanha malli, jossa alanvaihtaja uudelleen kouluttautuu
viettämällä muutaman vuoden oppilaitoksessa, vaikuttaa monen silmissä tehottomalta ja
aikansaeläneeltä. Yhdysvalloissa menestystarinaksi puhjennut Accelarated Learning tarjoaa
henkilölle tiiviin starttipaketin, jolla saa jalan oven väliin – ja loput tarvittavista taidoista opitaan
ns. sorvin ääressä.

Mutta mietitään vielä hetki niitä syitä kohtaanto-ongelman taustalla. Ainakin alueellisen
liikkuvuuden puute, heikot kannustimet työn vastaanottamiseen, kysyttyjen taitojen ja työvoiman
taitojen kohtaamattomuus sekä huonosti toimiva aktiivinen työvoimapolitiikka ovat kaikki ahkerasti
siteerattuja taustapiruja pirulliselle ongelmalle.

Kohtaanto-ongelmat ovat pulma myös tutkijoille, koska niiden analysointiin liittyy monenlaisia
haasteita. Ensinnäkin kohtaanto-ongelmat ovat usein suhdanneluonteisia ja siten melko lyhytaikaisia.
Vastaavasti rakenteellisten kohtaanto-ongelmien erottelu suhdanneluonteisista ongelmista on
vaikeaa.

Toisekseen kohtaanto-ongelmia on joka lähtöön ja niiden mittaaminen empiirisesti on erittäin
haastavaa. Tutkimustulosten valossa erityisesti näyttö osaamispuutteista osaavan työvoiman
saatavuusongelmiin liittyen on toistaiseksi vähäistä.

Tätä teemaa mietitään myös EU-tasolla. Esimerkiksi Euroopan komission mukaan
kohtaanto-ongelmia pahentaa pitkäaikaistyöttömyys, mutta aktiivisen työvoimapolitiikan
panostuksilla tuota tuskaa voidaan lieventää.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun laatimassa viimevuotisessa tutkimuksessa
todetaan, että yhtäaikainen pula työpaikoista ja työntekijöistä on ensisijaisesti suurten
kasvukeskusten ongelma. Tutkimuksessa havaittiin myös, että työttömän työnhakijan
työllistymisestä saama taloudellinen hyöty on heikentynyt finanssikriisin jälkeen.

Laajan tutkimuksen mukaan ongelmat avointen työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden
kohtaannossa liittyvät ensisijaisesti Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja
Seinäjoen seutukuntien työmarkkinoiden toimintaan. Näissä seutukunnissa avointen työpaikkojen
ja työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut yhtäaikaisesti ja yhtäjaksoisesti vuosina
2013–2016. Maan muissa 63 seutukunnassa työttömyys on noussut ilman merkittäviä
muutoksia avoimien työpaikkojen määrässä tai niiden osuudessa.

Tutkimuksessa todetaan, että alueellista ja ammatillista liikkuvuutta sekä työn etsintää
tehostavat työvoimapoliittiset toimet on perusteltua kohdistaa suuriin seutukuntiin.

Muilla alueilla taas on perusteltua lisätä työvoiman kysyntää tukevia toimenpiteitä.

Myös työvoiman tarjonnan taloudellisia kannusteita on syytä vahvistaa. Koska pitkittyvä
työttömyys lisää riskiä siirtyä työvoiman tarjonnan ulkopuolelle, pitkäaikaistyöttömyyttä
kannattaa karsia kaikin mahdollisin keinoin.

Petri Charpentier

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Luottamus vahvaa, mutta palvelu erottaa tulevaisuudessa

Suomalaiset yritykset ovat pääosin tyytyväisiä työeläkevakuutusyhtiöihinsä. EPSI Ratingin tutkimuksen mukaan työeläkeala säilyttää asemansa vakaana ja luotettavana osana vakuutuskenttää: asiakastyytyväisyysindeksi on 69,8.

Henryn Top 10 -puhujat 2024

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,

Kielitaidon puute estää urakehitystä

Monelle suomalaiselle puutteellinen kielitaito on este, joka haittaa työelämässä etenemistä. WordDiven tuore kyselytutkimus osoittaa, että 37 % 18–59-vuotiaista haluaisi parantaa kielitaitoaan

Kun DI kohtaa D&I:n

Kun puhumme yrityskulttuurista, niin mistä me tarkalleen ottaen puhumme? Yrityskulttuuri on sekava soppa arvoja, uskomuksia, käsityksiä ja käytäntöjä. Harva saa siitä

Astronautit etätöissä

David Bowien klassikkobiisissä Space Oddity lennonjohto viestii avaruuden halki kiitävän astronautin kanssa. Lukua täytyy pitää monen sortin teknisestä aspektista ja myös

Varhaisen vastuullisuuden malli

Vastuullisuus on valttia liiketoiminnassa – mutta ihan uusi asia Suomessa se ei ole. Jo yli sata vuotta sitten valveutuneet teollisuussuvut tarjosivat

Palautumisen paikka

Koronapandemian yhä vain pitkittyessä tarvitaan kaikki keinot käyttöön, jotta väki pysyy työkykyisenä – ja edes jotenkin järjissään. Työterveyslaitoksen toteuttama Mielenterveyden tuen

Kestikö pää koronakurimuksen?

Kun korona viimein hiipuu takavasemmalle, suomalaisilla työpaikoilla tarvitaan uudenlaista työkyvyn johtamista. Etätyö asettaa omat haasteensa esihenkilöille, koska monessa organisaatiossa pitkäksi venähtänyt

Pullon henki karkuteillä

Korona-aika on opettanut meille ihmisyyden perusasioita: ilman yhteisöllisyyttä ja luottamusta toisiin ihmisiin on vaikea saada mitään aikaan. Ihmisten hyvinvointi nousi huolenaiheeksi

Serendipiteetin seireeninkutsu

Tunnetko jo serendipiteetin? – Jos et, ei se mitään. Ymmärrys serendipisyydestä ei ole levinnyt vielä laajasti Suomessa, vaikka se on olennainen

Koronakumipallot

Korona väistyy, mutta tuskastuttavan hitaasti. Kotikonttorien sankarit ovat huomanneet, että urheista tilapäisfikseistä (”kyllä yhden viikon Teamsit nyt saunan lauteilta hoituu”) ei