Monelle suomalaiselle puutteellinen kielitaito on este, joka haittaa työelämässä etenemistä. WordDiven tuore kyselytutkimus osoittaa, että 37 % 18–59-vuotiaista haluaisi parantaa kielitaitoaan työn tai uran takia. Kielten osaaminen on yhä tärkeämpää työelämässä, mutta monille vieraan kielen puhuminen aiheuttaa epävarmuutta ja saa jopa kieltäytymään työtehtävistä.
Suomalaiset kokevat erityisesti kansainvälisissä työtilanteissa
haasteita. Esimerkiksi palavereita vältellään, ja työmatkoista
kieltäydytään kielitaidon puutteiden vuoksi. Moni voi kokea
itsensä epävarmaksi vieraalla kielellä puhuessaan, etenkin
tilanteissa, joissa asiantuntijuus pitäisi tuoda esille. Tämä voi
johtaa siihen, että työtehtäviä jää väliin ja uralla eteneminen
hidastuu.
WordDiven Suvi Sillvan korostaa, että kielitaidon kehittäminen
on mahdollista myös aikuisiällä. On tärkeää löytää
itselle sopiva oppimistapa, joka tukee jatkuvaa oppimista
ja lisää itseluottamusta. Kieltenoppimissovellukset, kuten
WordDive,
ovat yhä suositumpia, sillä ne tarjoavat joustavuutta
ja mahdollisuuden harjoitella kieltä omassa tahdissa.
Suomalaiset suosivatkin digitaalisia oppimistapoja – 30 %
kyselyyn vastanneista ilmoitti käyttävänsä mieluiten sovelluksia
kielten oppimiseen.
Työelämän kielitaito ei vaadi täydellisyyttä. Sillvanin
mukaan jopa muutaman sanan hallinta voi helpottaa kommunikointia
merkittävästi. Hän muistuttaa, että kielitaidon puutteista
huolimatta tärkeintä on rohkeus käyttää kieltä ja luoda
ymmärrystä keskustelukumppanin kanssa.
Työnantajien on syytä tunnistaa kielitaito-ongelmat ja tarjota
henkilöstölle tukea oppimiseen. Kielten oppiminen ei
ole vain kouluaikojen asia, vaan taitoa tulee kehittää jatkuvasti,
jotta työelämässä menestyminen olisi helpompaa. Kielitaitoon
panostaminen hyödyttää niin yksilöitä kuin organisaatioitakin.
Teksti: Petri Charpentier
Kuva: Pexels








