
Rekrytointi ja johtajuus kohtaavat työelämän murroksessa
Suomalainen työelämä on siirtynyt vaiheeseen, jossa rekrytointi ei ole enää erillinen HR-prosessi eikä johtajuus pelkästään esihenkilötyötä. Osaajapula, työn merkityksellisyyden korostuminen

Suomalainen työelämä on siirtynyt vaiheeseen, jossa rekrytointi ei ole enää erillinen HR-prosessi eikä johtajuus pelkästään esihenkilötyötä. Osaajapula, työn merkityksellisyyden korostuminen

Tiedättekö sen leikin, jossa musiikin pysähtyessä kaikki ryntäävät tuoleille ja yksi jää ilman? Tällä kertaa tuli minun vuoroni jäädä ilman

On helppo sanoa rekrytoivansa rohkeutta, aloitteellisuutta ja uudistumiskykyä. Se näyttää hyvältä ilmoituksessa ja kuulostaa siltä, että organisaatio on valmis luovuuteen,

Yli 4000 suomalaisen työnhakijan vastauksista selviää, että vaikka puolet hakijoista on tällä hetkellä työssäkäyviä, huono hakijaviestintä ja raskaat hakuprosessit luovat

Työnantajien rekrytointiaikeet heikkenevät entisestään. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indikaattori on 6 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen vuosineljännekseen on 7 prosenttiyksikköä ja viime

Jopa kolme neljästä yrityksistä jää liiketoimintatavoitteistaan kotimaan työmarkkinoiden osaajapulan takia, kertoo kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijayrityksen Remoten 2025 Global Workforce Report -kysely. Remoten 2025 Global

Kansainväliset korkeakouluopiskelijat voisivat olla entistä vahvemmin mukana vauhdittamassa Suomen kasvua. Työministeri Matias Marttinen ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie kutsuivat

Työvoimabarometri ennakoi maltillista piristymistä työmarkkinoilla: työttömyys voi kääntyä laskuun ja avoimet työpaikat lisääntyä ensi vuonna. Samalla osaamispuutteet ja yksittäiset työvoimapulat

Työsuhteen elinkaari alkaa, kun onnistunut rekrytointiprosessi muovautuu työsopimukseksi ja nimet laitetaan alle. Työntekijällä on jo jokin kokemus siitä, miten häntä

Työttömien määrä on kahden viime vuoden aikana kasvanut. Sen sijaan pitkälti ennallaan on pysynyt sellaisten 15–74-vuotiaiden joukko, jotka haluaisivat työtä

Jopa 46 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksille tehdystä

Laboren tutkimus osoittaa: anonyymi rekrytointi edistää ulkomaalaistaustaisten palkkaamista. Artikkelissa käytännön opit ja suositukset HR:lle.

Taloutta ja työelämää -tutkimussarjan osa 1/2025 maahanmuuttajanaisten työllistymisestä. Selvityksen toteutti STTK:lle E2 Tutkimus. Maahanmuuttaneiden työllisyys on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Yhä

Maahanmuutto nähdään usein ratkaisuna väestön ikääntymiseen ja työvoimapulaan, mutta käytännön keinot työllisyyden parantamiseksi ovat jääneet epäselviksi. Laboren laaja eurooppalainen tutkimuskatsaus

Avointen työpaikkojen määrä vähentyi kuluneen vuoden toisella neljänneksellä 38 % vuodentakaiseen verrattuna. Avoimia työpaikkoja oli vähemmän tarjolla erityisesti yksityisellä sektorilla

Rakenteellinen työttömyys syvenee Suomessa. Yli puolet työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin, joiden työllistyminen ei onnistu pelkästään talouden kasvun avulla, kertoo EVAn tuore

Kirjoittajat: Mikko Loikkanen ja Tanja Malo Asiantuntija-artikkeli Kansainvälinen henkilöstöliikkuvuus nousee yritysten vastuullisuusstrategian ytimeen. Se ei ole enää vain tukitoiminto, vaan

Nykyajan työnhaussa teknologian rooli on merkittävämpi kuin koskaan aiemmin. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, digitaaliset alustat, verkostoituminen ja tekoälyn kehittyminen ovat

Kirjoittaja: Reija Laurell Nykypäivän kilpailluilla työmarkkinoilla oikean osaamisen löytäminen on haastavampaa kuin koskaan. Rekrytoijien taidot ja kokemus ovat tärkeitä, mutta

Työmarkkinoiden murros on muuttanut työllistymisen edellytyksiä ja haasteita ympäri maailmaa, eikä Suomi ole poikkeus. Digitalisaatio, globalisaatio ja väestörakenteen muutokset vaikuttavat

Jo viidettä kertaa järjestettävä Rekrygaala palkitsee rekrytointialan parhaat viidessä kategoriassa 3.11 Vanhalla Ylioppilastalolla. Gaalassa palkitaan tänäkin vuonna vuoden rekrytoija, rekrytointiteko,

Ukrainalaisille etsitään töitä leveällä rintamalla – mutta monikulttuurinen rekrytointi tekee vasta tuloaan suomeen Ukrainan kriisi on koskettanut koko yhteiskuntaa ja

Työnteon ja resurssoinnin mallit moninaistuvat, mihin on muutoksen sitkeimmänkin vastustajan taivuttava. Pelkkä ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, erityisesti jos haluaa

Osaavan työvoiman löytäminen vaikeutuu koko ajan, ja samalla monen yrityksen rekrytointistrategia keskittyy yhä vahvasti ulkoisiin rekrytointeihin. Näin, vaikka yrityksillä olisi

Laadukas rekrytointiprosessi varmistaa oikean tekijän löytämisen niin asiantuntija- ja projektitehtäviin kuin joustavaan henkilöstövuokraukseen. Henkilöstöpalveluyritysten laajat verkostot tavoittavat sekä kotimaiset että

Vuoden 2021 parhaat rekrytointialan teot ja tekijät palkittiin marraskuussa neljättä kertaa järjestetyssä Rekrygaalassa. Voittajissa korostuivat yhteiskuntavastuullisuus, monimuotoisuus sekä innovatiiviset ratkaisut

Yrityksillä on nyt suuria haasteita löytää työntekijöitä. Käynnissä on ’war for talent’, jossa työnantajat taistelevat keskenään parhaista työntekijöistä. Pahenevan osaajapulan

Oletko miettinyt, millainen hakijakokemus ja työnantajamielikuva hakijoille jää rekrytoinneistasi? Entä mitä rekrytointiprosessissa kannattaisi parantaa? Kohtaavatko hakijoiden odotukset ja todellisuus keskenään?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä

Suomen työmarkkinat kärsivät taudista nimeltä Kohtaanto, jonka diagnoosi on, etteivät lukuisat avoimet työpaikat ja niitä hakevat ihmiset kohtaa toisiaan –

Mikä tekee työstä merkityksellistä ja motivoivaa yksilölle? Mikä on yrityksen toiminnan tarkoitus? Mitä on suomalainen työelämä vuonna 2021 – ja

Osaamistarpeita ennakoimalla kilpailukykyä voidaan ylläpitää joustavasti. Osaajapulaa voidaan helpottaa yrityksen tarpeiden mukaisesti räätälöidyillä koulutuksilla. Jatkuvan oppimisen uudistus vastaa työelämän muutoksiin

Uuden työntekijän rekrytointi on yritykselle pitkäaikainen sijoitus. Työnantajamielikuvaa rakentava, selkeä ja molemmille osapuolille helppokäyttöinen rekrytointijärjestelmä vapauttaa keskittymään rekrytoinnissa oikeisiin asioihin.

Digiajasta ja koronasta huolimatta me Innolink Staffissa näemme, että onnistuneen rekrytoinnin ja pitkäaikaisen henkilöstöpalveluyhteistyön onnistuminen vaatii F2F-läsnäoloa ja kontaktointia. Siksi

Kirjoittaja: Pia Klemetti Jokaisella pitäisi olla puskurityö: harrastus tai sivutyö, josta voi tehdä uuden työn tai lisätuloa pysyvästi tai tarpeen

Kirjoittaja: Ilona Korhonen ”Olet paras esihenkilö, joka minulla on koskaan ollut, aina positiivinen mutta riittävän jämäkkä”. Näin kirjoitti yksi työkavereistani

Rekrytoijan tärkein tehtävä on löytää oikea henkilö oikeaan työhön ja monimuotoisuus on sekä työnhakijan että koko työyhteisön etu. Parhaimmillaan yhdenvertaisuuden

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla.

– oppeja, kurssinmuutoksia ja tulevaisuudennäkymiä Vuosi 2020 mullisti työelämän pysyvästi. Koronapandemia on jättänyt jälkensä myös henkilöstöpalvelualaan, joka elää nyt vahvaa

Kun kilpailu osaajista kovenee, ratkaisuja etsitään niin kohdennetusta monikanavaisesta rekrytointimarkkinoinnista kuin selkeästä viestinnästä. Johtaja tuskailee avoimeen paikkaan tulleen hakemusmäärän kanssa.